Mielipide: Espoon kaupunki vei partiolaisilta kokoontumistilan ilman ennakkovaroitusta
Nuorison pahoinvoinnista puhutaan paljon, mutta ei huomata, että asialle tehdään jo jotain monella taholla. Kouluikäisille lapsille olisi hyötyä harrastuksesta, joka ei maksa mitään, tuo lapselle fiksua toimintaa ja auttaa ymmärtämään ympäristöään ja yhteiskuntaa. Esimerkiksi partiolaiset järjestävät nuorisolle vapaaehtoistyönä mielekästä toimintaa ja toistensa tapaamismahdollisuuksia, siis ilmaiseksi.
Espoon Mankkaalla ei ole muuta vapaaehtoisesti järjestettyä nuorisotoimintaa kuin partio. Vuonna 1994 perustettu Mankkaan Eräsudet -partiolippukunta on Suur-Tapiolan alueen suurin nuorisotyötä vapaaehtoisesti järjestävä ryhmä, joka on kokoontunut Mankkaan keskellä sijaitsevassa Asukaspuistossa 30 vuotta. Sen suurin jäsenryhmä on 7–11-vuotiaat lapset.
Lippukunta maksoi ensimmäiset kymmenen vuotta jokaisesta kokoontumistunnista viisi markkaa Espoon kaupungille. Partiolaiset keräsivät rahat vuokraan myymällä keväisin kukkia ja vappupalloja sekä jouluisin joulukalentereita. Kymmenessä vuodessa maksuja kertyi 6000 markkaa. Kunnes Espoon kaupungilta tuli ilouutinen, että tiloista ei tarvitse maksaa enää vuokraa. Mutta nyt, ilman ennakkoilmoitusta tai neuvottelua partiolaiset heitettiin 30 vuoden jälkeen ulos.
Mankkaan Asukaspuiston lähistöllä toimii päiväkoteja. Asukaspuistossa toimii päivisin muun muassa varhaiskasvatuksen kerho ja pienten koululaisten iltapäiväkerho, mutta iltaisin se on täysin tyhjillään. Makuuttaako Espoon kaupunki tyhjiä tilojaan tyhjän panttina iltaisin?
Partiolaisten läsnäolo on Mankkaalla taannut sen, että iltaisin ympäristössä ei ole näkynyt graffitien tekijöitä tai ilkivaltaa. Partiolaiset opettavat jäsenilleen esimerkiksi ensiaputaitoja, toisten hyväksymistä, luonnon kunnioittamista, omillaan toimeen tulemista ja monia sellaista taitoja, joita ei opi koulussa. Ymmärtävätköhän päättäjät, mihin nuoriso kohdistaa tarmonsa, jos sillä ei ole mitään tekemistä?
Asukaspuiston edessä oli ennen koripallokenttä, mutta nyt sekin on muutettu varhaiskasvatuksen työntekijöiden parkkipaikaksi. Halutaanko siis kaikki nuorille käyvä toiminta lopettaa Mankkaalta?
Jarmo Heinonen
partiolainen, opettaja, Mankkaan Eräsudet ry:n perustaja, Tapiolan seurakunnan lapsiasiainvaltuutettu ja kasvatustyöryhmän puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon Kalajärvellä kerätään yhdessä lumen alta paljastuneita roskia
Hyvä elämäPartiolaiset ja seurakunnan työntekijät kutsuvat tekemään hyvää ympäristölle.