Mielipide: Jeesuksen aikana harva rakennusmies osasi lukea
Viikin kirkosta sunnuntaina 14.1. lähetetyssä ”sohvakirkossa” aiheena oli nuori Jeesus. Radiojumalanpalveluksessa mietittiin osuvasti muun muassa ihmiseksi syntyneen Jeesuksen taitoja oman seutunsa ja aikansa nuorukaisena 2000 vuotta sitten. Töikseen Jeesus teki varmaankin puusepän tai nykytermeillä sanottuna paremminkin rakennusmiehen hommia. Synagogaan mentyään Jeesus tarttui siellä Jesajan kirjaan, luki sitä toisille ääneen ja selitti lukemaansa.
Meistä tässä ei tunnu olevan mitään erityistä, mutta silloin unohdamme, että maailman rakennusmiehistä todella harvat osasivat 2000 vuotta sitten lukea, tekstin selittämisestä puhumattakaan.
Mutta juutalaisten parissa oli jo tuolloin tavoitteena opettaa ainakin poikia lukemaan. Ja lukemistona oli pyhä kirja, se jota olemme tottunet kutsumaan Vanhaksi testamentiksi.
Lukutaidon jatkona on luetun ymmärtäminen ja sisällön toisillekin esitteleminen. Juutalaisena lukutaito oli jo Jeesuksenkin taitoja, mutta poikkeuksellisen uusi oli tulkinta, jonka Jeesus antoi lukemalleen.
Tapani Harviainen
seemiläisten kielten professori emeritus
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: