Mielipide: Kellonummen kappelissa tapahtuu jo paljon, mutta mahdollisuuksia on enempäänkin
Kiitos Irma Taloselle tärkeän asian esillä pitämisestä. Hän toivoi entistä monipuolisempaa käyttöä Kellonummen siunauskappelille. Talosen esiin nostamia varsin kiinnostavia ja ajankohtaisia näkökulmia on jo aiempien keskustelujen pohjalta huomioitu Espoon seurakunnissa. Näitä ideoita kehitetään edelleen.
Kellonummen kappeli ja hautausmaa säilyvät seurakuntien omistuksessa. Ne ovat olennainen osa kirkon ydintehtävää. Ne eivät siis ole katoamassa. Luomakunta ja sen varjeleminen on sekin aina ollut kirkon toiminnan keskiössä. Tästä osoituksena on Kellonummen kappelin ja hautausmaan jo kolme kertaa peräkkäin saama Green Flag Award- palkinto.
Kappelissa on hautajaisia ja siunaustilaisuuksia, koska tähän käyttöön se on tarkoitettu. Tämän lisäksi kappelissa on mahdollisuuksia musiikkitilaisuuksille ja muille tapahtumille. Kappelissa tapahtuu varsinkin joulunaikaan ja juhlapyhinä jo paljon. Kappelin tapahtumille on kysyntää, ja ne tulevat varmasti lisääntymään tarpeen kasvaessa.
Kellonummen kappeli ja hautausmaa ovat myös itsessään kiinnostavia paikkoja. Alueen arkkitehtuuri ja luonto ovat ainutlaatuisessa yhteydessä toisiinsa. Alueen luonto tarjoaa monia virkistysmahdollisuuksia. Kappeli ja hautausmaa ovat paitsi lähellä hyvien liikenneyhteyksien päässä, myös laajan ja koskemattoman luontokohteen välittömässä läheisyydessä. Suomessa hengellisyys on aina yhdistynyt luontokokemukseen erityislaatuisella tavalla. Nämä näkökulmat kiinnostavat varmasti myös sellaisia ihmisiä, joilla ei vielä ole ketään läheistä Kellonummen hautausmaalla.
Ari Paavilainen
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra
tuomiorovasti
Jaa tämä artikkeli: