Mielipide: Shamanismi on luonnon sielukkuuden muistamista
Pappi Lea Kujanpään haastattelussa (K&k 28.9.) kirjoitetaan pahojen henkien karkotuksesta. Kujanpää pohtii, kuinka pahat henget ovat vallanneet ihmisen, kun hän on ”sotkeutunut okkultismiin tai johonkin sen kaltaiseen: noituuteen, shamanismiin, uushenkiseen kanavointiin, spiritismiin tai saatananpalvontaan.”
Esitän toiveen, että kyseisiä ilmiöitä ei koskaan niputettaisi yhteen. On erityisen väärin puhua samassa lauseessa saatananpalvonnasta ja shamanismista. Nämä väärinymmärretään aivan liian usein samankaltaisiksi ilmiöiksi. Kyseinen vertaus saa minut pohtimaan, olemmeko vielä 1000–1600-luvuilla, jolloin kristillistämisen aikana kansanuskoiset perinteet yritettiin demonisoida, siinä osittain onnistuen.
Tutkin omassa väitöskirjassani pohjoista animistis-shamanistista kulttuuria ja sen nykyilmentymiä. Omasta näkökulmastani voimme shamanistisen kulttuurin osalta puhua kenties pohjoisen identiteettimme alkuperäisimmistä kerrostumista, jotka ovat joutuneet kestämään paljon uskonnollisen kolonisaation ja demonisaation myötä.
Mielestäni shamanismia ei tulisi myöskään niputtaa uushenkisyyteen, koska kyse voi olla kulttuurimme vanhimmista kerrostumista, joita tulee kunnioittaa. Näkisin ihmisen henkisen hyvinvoinnin perustan olevan oman kulttuurisen identiteetin syväkerrosten tutkimisessa, ja pohjoisten suomalais-ugrilaisten kansojen osalta tämä tapahtuu pitkälti luonnossa.
Sitä vastoin satanismin eli saatananpalvonnan harjoittamisen näen pahana, jossa ihminen tuntee vetoa elämää tuhoaviin voimiin. Mutta sitä ei saisi koskaan yhdistää shamanismiin tai edes noituuteen, jotka pohjautuvat syvästi elämän kunnioittamiseen ja vaalimiseen.
Helena Karhu
YTM, jatko-opiskelija, kulttuurintuottaja
Joensuu
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Päästä minut pahasta” – Pappi Lea Kujanpää rukoilee ihmisten puolesta, jotka kokevat joutuneensa vaikeuksiin pahojen henkien kanssa
HengellisyysPappi Lea Kujanpää ja rovasti Eero Junkkaala järjestävät rukoushetkiä, joihin voi sisältyä pahan hengen karkottaminen. ”Emme huuda emmekä mesoa, emmekä koske ihmiseen. Emme saa toiminnasta rahaa”, Kujanpää sanoo.