Rankkasateissa vuotaneen Kauklahden kappelin katon remontti valmistui
Katon lisäksi korjattiin vaurioituneita sisätiloja.
Kauklahden kappelin vesikaton korjaamisesta aiheutunut kattoremontti on valmistunut. Kappelin sisäpuoliset siivoukset tehtiin 6.–7. kesäkuuta. Ensimmäiset kastetilaisuudet kappelissa päästiin pitämään 15–16. kesäkuuta.
Remontin aiheuttama urkujen huolto päästään tekemään torstaina 27. kesäkuuta. Urkuja voi käyttää vasta huollon jälkeen.
Kauklahden kappeli aidattiin remontin vuoksi. Nyt kappelin parkkipaikat ovat jälleen käytössä ja jalankulkijoiden kulkureitti ennallaan.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenska församlingin käytössä oleva kappeli on vilkas kohtaamispaikka. Suntio Arja Tuppurainen Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta kertoo, että on ihanaa, kun remontti on ohi. Korjaukset sujuivat hyvin ja niiden aikatauluissa pysyttiin.
– Toimintaa pystyttiin jatkamaan korjausten aikana kappelin alakerrassa, vaikka vähän rajoitetummin. Kesän jälkeen päästään aloittamaan taas myös diakoniaruokailut ja Safkaa ja seuraa -illat päiväkerhojen, kokkikerhojen, muskareiden ja aikuisten eri piirien lisäksi. Kappelisalia saa taas varata kasteita, vihkimisiä, siunaus- ja muistotilaisuuksia sekä konsertteja varten elokuun alusta alkaen, Tuppurainen kertoo.
Remontin urakoitsijana toimi Katman Oy. Rakennustöitä on tehty maaliskuun alusta alkaen.
Kauklahden kappeli kärsi vesivahingosta elokuun 2023 lopun voimakkaissa rankkasateissa. Kappelin vesikaton kantavien rakenteiden yläpuoliset osat jouduttiin uusimaan, koska korjaaminen ei ollut enää vaihtoehtona. Katon lisäksi korjattiin myös kappelin vahingoittuneita sisätiloja. Kauklahden kappeli sijaitsee lähellä Kauklahden asemaa Espoossa. Se vihittiin käyttöön 2006.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leppävaaran seurakunnan kappeli KilonRisti avautuu remontin jälkeen – myös perheneuvontaan pääsee kesällä radan varressa Espoossa
AjankohtaistaKappelissa voi järjestää vaikkapa kastetilaisuuden.