Piispa Raimo Goyarrola aloitti tutkimustyönsä pandemian aikana. ”Mieleeni nousi silloin kysymys, mitä voin tehdä auttaakseni kärsiviä. Tutustuin sattumalta palliatiivisen lääketieteen professoriin Reino Pöyhiään. Hän oli etsimässä lääkäriä, jolla olisi teologista ja filosofista taustaa, ja hänestä tuli väitöskirjani ohjaaja.” Kuva: Katolinen tiedotuskeskus
Helsingin katolinen piispa väittelee lääketieteen tohtoriksi parantumattomasti sairaiden hoidosta – ”Sydämeni sulaa sairaiden ihmisten edessä”
Piispa Raimo Goyarrolan mukaan parantumattomasti sairailla potilailla on henkistä ja hengellistä kärsimystä, joka ei liity fyysiseen kipuun. Hän on kehittänyt menetelmiä potilaan tarpeiden tunnistamiseen.
Itä-Suomen yliopistossa on 5. kesäkuuta historiallinen väitöstilaisuus. Katolisen kirkon koko Suomen kattavan Helsingin hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola väittelee lääketieteen tohtoriksi.
Edellinen lääketieteestä väitellyt katolinen piispa on tiettävästi tanskalainen Niels Steensen (Nicolaus Steno) yli 300 vuoden takaa. Goyarrolasta tulee tuplatohtori, sillä hän on entuudestaan teologian tohtori.
– Nuorena unelmani oli tulla psykiatriksi. Tein lääkärin työtä sairaalassa psykiatrisella osastolla, mutta Jumala kutsui minua muualle. Olen erikoistunut sielun lääkäriksi eli papiksi. Aina kun vierailen jollain paikkakunnalla, kysyn, onko sairaita, joiden luona voisin käydä. Sydämeni sulaa sairaiden ihmisten edessä. Toivon, että tämä tutkimukseni auttaa tuhansia suomalaisia, Goyarrola sanoo.
Goyarrolan väitöstutkimuksessa kehitettiin menetelmiä palliatiivisessa hoidossa olevien potilaiden henkisten ja hengellisten tarpeiden tunnistamiseen. Palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumatonta etenevää sairautta sairastavan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tavoitteena on vähentää kärsimystä ja vaalia elämänlaatua. Aivan elämän loppuvaiheessa puhutaan saattohoidosta.
Tämä on puhtaasti lääketieteellinen työkalu, joka on tehty potilaan ahdistuksen helpottamiseksi.
Goyarrolan mukaan on tieteellisesti todettu, että palliatiivisessa hoidossa olevilla potilailla on henkistä ja hengellistä kärsimystä, joka eroaa fyysisestä kivusta ja tunnetason stressistä. Suomessa potilaan hengelliseen kärsimykseen ei aina osata tarttua muun muassa siksi, että asia koetaan kovin yksityiseksi, jopa tabuksi.
– Tutkimuksen aikana kehitin kyselylomakkeen, jossa on konkreettisia lauseita, joiden avulla potilaalle voi esittää kysymyksiä hänen tarpeistaan. Jos lääkärin tai hoitajan on vaikeaa puhua näistä asioista, eikä hän oikein tiedä mistä aloittaa, hän voi käyttää lomaketta. Hengellinen hoito ei ole vain papin hommaa. Tämä on puhtaasti lääketieteellinen työkalu, joka on tehty potilaan ahdistuksen helpottamiseksi.
Ihminen on kokonaisuus
Tavoitteena on piispa Raimo Goyayrrolan mukaan edistää potilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä ihmisen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen ulottuvuus ovat yhteydessä toisiinsa. Fyysisen kivun lievittämisen lisäksi pitäisi auttaa potilasta ahdistuksen, pelon, syyllisyyden ja toivottomuuden vähentämisessä. Hengellinen hoito voi auttaa potilasta löytämään merkitystä ja rauhaa kärsimyksen keskellä. Tätä varten pitää selvittää, millaisia tarpeita potilaalla on.
– Kuoleman lähestyessä ihminen katsoo usein taaksepäin omaa elettyä elämäänsä. Hänellä voi olla anteeksisaamiseen tai anteeksi antamiseen liittyviä kysymyksiä, syyllisyyttä, epätoivoa, häpeää. Kun annetaan anteeksi ja saadaan anteeksi, se tuo rauhaa ja iloa. Potilas voi miettiä, millainen hän on ollut suhteessa toisiin ihmisiin tai mikä on ollut hänen oman elämänsä merkitys ja tarkoitus. Ahdistus tai huoli voi vaikuttaa parantumattomasti sairaan vointiin jopa enemmän kuin fyysinen kipu, Goyarrola sanoo.
Osalla potilaista on uskonnollisia kysymyksiä, kuten jatkuuko elämä kuoleman jälkeen ja jos jatkuu, niin millaista se on. Syyllisyyttä kokeva voi pohtia, onko Jumala tuomari vai onko hän sittenkin armollinen ja laupias. Kipulääkitys ei näissä asioissa auta, vaan tarvitaan sitä, että joku istuu vieressä ja kuuntelee.
Henkistä ja hengellistä hoitoa tarvitsee myös perhe.
Goyarrola muistuttaa, että palliatiivisessa hoidossa ei ole vain aikuisia, vaan myös lapsia ja nuoria, joilla on omanlaisensa kysymykset ja tarpeet. Lisäksi pitää huomioida perhe ja läheiset.
– Palliatiivinen hoito on myös perhehoitoa. Henkistä ja hengellistä hoitoa tarvitsee myös perhe. Kun potilas kuolee, jäljelle jää läheisten suru, hän sanoo.
Kun ihmisen hengelliset tarpeet ja huolet hoidetaan, hänen elämänlaatunsa paranee. Silloin Goyarrolan mukaan näkyy se, että ihminen kuolee rauhassa.
Mökki luonnon keskellä auttoi kuolevan ahdistukseen
Piispa Raimo Goyarrola tapasi tutkimukseensa liittyen 70 potilasta. Potilaat kertoivat avoimesti kokemuksistaan, ja lomakkeen avulla keskusteltiin konkreettisesti heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan ja tarpeistaan. Eräskin syöpää sairastanut, nyt jo kuollut nainen, oli innostunut keskusteluista ja kertoi lomakkeen auttaneen häntä suuresti.
– Mieleeni on jäänyt myös potilas, joka ei ollut uskonnollinen, mutta jolle luonto oli hyvin tärkeä. Hänellä oli jäljellä noin kaksi viikkoa. Hänet siirrettiin mökilleen, josta hän näki ikkunasta järven ja metsän. Hän kuoli rauhassa. Mökki luonnon keskellä oli ratkaisu hänen ahdistukseensa, Goyarrola kertoo.
”Emme ole robotteja. Lääkärin edessä on ihminen, joka tarvitsee kokonaisvaltaista hoitoa”, piispa Raimo Goyarrola sanoo. Hän aloitti uransa lääkärinä, eikä tuo kutsumus ole mihinkään hävinnyt. Kuva: Esko Jämsä
Lomakkeessa on esimerkiksi kysymys ihmisen tarpeesta olla hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on ja siihen liittyvä kysymys siitä, miten tuo tarve toteutuu tällä hetkellä. Lomakkeessa nostetaan esille myös mahdolliset syyllisyyden ja häpeän tunteet ja selvitetään, onko tarvetta papin tai jonkun muun uskonnollisen yhteisön edustajan tapaamiseen. Samoin kysytään, onko potilaalla tarvetta osallistua hoitoa koskeviin päätöksiin ja tuleeko hän kuulluksi.
Goyarrolan mukaan ihmisen hyvinvointi riippuu usein hyvin konkreettisista asioista.
– Jos joku esimerkiksi kokee alakuloa, sisäistä tyhjyyttä, hengellistä kriisiä tai elämän merkityksen katoamista, neuvon usein huolehtimaan myös perusasioista: levosta, unesta, terveellisestä ravinnosta, D-vitamiinista ja liikunnasta. Metsä, järvi tai vaikka sauna voivat auttaa enemmän kuin ymmärrämmekään.
Myös ammattilaisten asenteita tutkittiin
Tutkimuksessa kehitettiin myös toinen kysely. Siinä arvioidaan ammattilaisten asenteita hengellistä hoitoa ja elämän loppuvaiheen hoitoa kohtaan. Sen avulla voidaan tunnistaa hoitohenkilökunnan koulutustarpeita ja tukea ammatillista kehittymistä sekä siten edistää laadukasta, potilaslähtöistä palliatiivista hoitoa.
Raimo Goyarrola tapasi tutkimuksensa tiimoilta kaikkiaan 150 lääkäriä ja hoitajaa. Hän on esitellyt tutkimustaan kansainvälisissä kongresseissa. Kansallisissa palliatiivisen hoidon tapahtumissa hänet on palkittu esityksistään. Sähköpostitse palautetta tulee ulkomailta lähes päivittäin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sattuuko kuoleminen? – Kuoleman asiantuntijat vastaavat kysymyksiin, joita ihmiset miettivät elämän lopussa
Hyvä elämä Hengellisyys”Jos ihmisellä on oikein paha kuolemanpelko, vapaaehtoiset voivat valvoa yötä päivää hänen vierellään”, sairaalapappi Maarit Nissinen kertoo.
