Vakavaan sairastumiseen liittyvä psyykkinen kriisi kestää usein muutaman kuukauden. Kuva: Petteri Mattila
Vakava sairaus nostaa äärimmäiset kysymykset pintaan – ”Elämä voi muuttua henkisesti rikkaammaksi, vaikka miksi-kysymykset eivät ratkeaisi”
Tieto kuolemaan johtavasta sairaudesta vie ihmisen syvään kriisiin. Samanaikaisesti elämä voi muuttua ennen kokemattoman rikkaaksi ja tarkoitukselliseksi.
Kenelläkään ei ollut aikaa pysähtyä kohtaamaan vanhaa miestä, joka oli odottanut lähestyvää kuolemaa Tampereen keskussairaalassa jo muutaman viikon ajan. Kun sisätautiosaston kansliaan ilmestyi sairaalapappi, nuori sairaanhoitaja juoksi häntä vastaan ja opasti suoraan potilaan luokse.
Matti-Pekka Virtaniemi muistaa tilanteen hyvin. Elettiin vuotta 1968, ja kyseessä oli 24-vuotiaan Virtaniemen ensimmäinen työpäivä sairaalapappina. Vanha mies oli ensimmäinen kuoleva ihminen, jonka sielunhoitajana hän on saanut toimia.
– Juttelimme ehkä tunnin verran, ja mies sai puhuttua joistakin asioista, jotka olivat painaneet häntä. Kysyin, halusiko hän ehtoollisen, ja hän toivoi sitä. Tunnin kuluttua hän kuoli. Se oli kaunis kuolema, Virtaniemi sanoo.
Vanhan miehen tapaaminen oli kutsu elämänmittaiseen pohdintaan ja tutkimiseen, joka on jatkunut, vaikka Virtaniemi on jäänyt eläkkeelle kirkon koulutuskeskuksen opettajan tehtävästä. Yksi tärkeä polku tuli päätepisteeseen elokuussa 2017, kun Virtaniemen väitöstutkimus Elämän päätösjakson haaste hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
Hämmästyin siitä, miten paljon myönteistä vakavan sairauden sisällä tapahtuu.
- Matti-Pekka Virtaniemi
Tärkeitä löytöjä kriisin keskellä
Virtaniemi käytti väitöstutkimuksensa aineistona kuuden ALS-tautiin sairastuneen henkilön haastatteluita. ALS on kuolemaan johtava, liikehermoja tuhoava sairaus, jonka syytä ei tiedetä ja johon ei ole parantavaa hoitoa.
Kuolema seuraa keskimäärin 3–5 vuoden kuluttua ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta, kun hengittäminen vaikeutuu ratkaisevasti. Vaikka kuolema ei olisi edessä lähitulevaisuudessa, potilaan seurana on tietoisuus siitä, että oma terveys ei enää muutu paremmaksi. Tulevaisuus on vääjäämättä vaikeampi kuin tämä hetki.
Ei ihme, että diagnoosia seuraa usein psyykkinen ja eksistentiaalinen kriisi, johon liittyy vaikeita miksi-kysymyksiä.
Virtaniemi etsi vastauksia siihen, minkälaisia eksistentiaalisia prosesseja ALS-tautia sairastavat potilaat käyvät läpi ja mikä antaa heidän elämäänsä merkitystä ja tarkoitusta. Virtaniemi selvitti myös sitä, mikä merkitys uskonnollisuudella on elämän tarkoituksellisuuden kokemiseen.
Tulokset yllättivät hänet.
– Hämmästyin siitä, miten paljon myönteistä vakavan sairauden sisällä tapahtuu. Vaikka fyysinen kunto heikkenee, mieli on masentunut ja ruumiissa on kipuja, se ei estä löytämästä uusia ja tärkeitä asioita elämään, Virtaniemi sanoo.
Kiitollisuus jokaisesta uudesta päivästä voi tulla elämän tarkoituksen lähteeksi. Kuva: Petteri Mattila
Jokainen kohtaa isot kysymykset
Sairauden alkuvaiheessa haastateltavat kävivät läpi kriisin, jossa he käsittelivät ahdistavia elämän äärikysymyksiä, kuten suhdettaan lähestyvään kuolemaan ja kysymystä siitä, miten hyväksyä ja kestää oma kohtalo.
Kohtaloon liittyvä ahdistus ja oma kuolema ovat jokaista ihmistä koskettavia äärikysymyksiä, jotka aktivoituvat erityisesti kriisiaikoina. ALS-potilaat käsittelivät myös sairauteensa liittyviä äärikysymyksiä, kuten toimintakyvyn menettämistä ja siihen liittyvää kokemusta oman identiteetin murenemisesta.
– Oman kuoleman herättämässä ahdistuksessa on psykologisia ulottuvuuksia, mutta pohjimmiltaan ahdistuksen syy ei selity psykologian avulla. Nämä ovat niitä eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka jokainen ihminen joutuu kohtaamaan elämänsä aikana. Tavallisesti kuitenkin siirrämme äärikysymykset kokemusmaailmamme ulkopuolelle. Ihminen ei jaksaisi elää, jos olisi koko ajan tietoinen niistä, Virtaniemi sanoo.
Alkuvaiheen psyykkinen kriisi kestää tavallisimmin puolestatoista kolmeen kuukauteen. Yhdellä haastateltavista kriisivaihe kesti puolitoista vuotta.
Kriisivaiheen jälkeen äärikysymykset muuttavat muotoa ja usein niiden ahdistavuus hellittää. Äärikysymykset seuraavat kuitenkin sairastavan mukana loppuun saakka.
Tämä tutkimustulos saattaa olla tärkeä vakavasti sairastaville ja heidän omaisilleen.
- Matti-Pekka Virtaniemi
Elämänkatsomus voi olla avuksi
Kriisivaiheessa voi olla avuksi, jos ihmisellä on elämänkatsomus, johon hän on sitoutunut. Se voi olla joko uskonnollinen tai ei-uskonnollinen. Olennaista on, jättääkö elämänkatsomus tilaa sattumalle ja selittämättömyydelle.
Yksi tutkimuksen haastateltavista oli Antti, joka kyseli loppuun saakka Jumalalta, miksi juuri hänelle kävi näin.
– Jos ihminen ei löydä psyykkisen kriisin aikana vastausta miksi-kysymykseen, kuten siihen, mikä sairauden merkitys on, kysymys näyttää siirtyvän elämän äärikysymysten joukkoon. Tällainen miksi-kysymys voi säilyä ahdistavana loppuun saakka, Virtaniemi sanoo.
Ahdistavien äärikysymysten rinnalla Virtaniemen haastateltavat työstivät myös toisenlaisia eksistentiaalisia kysymyksiä. Ne liittyvät elämän tarkoitukseen ja tarkoituksettomuuteen.
Tutkimus osoittaa, että äärikysymysten ja elämän tarkoitukseen liittyvien kysymysten käsitteleminen ovat sisäkkäisiä, mutta samalla toisistaan riippumattomia prosesseja.
– Vaikka miksi-kysymykset eivät ratkeaisi koko jäljellä olevana elinaikana, silti ihmiset löytävät uusia ja tärkeitä asioita. Elämä voi muuttua henkisesti rikkaammaksi ja tuntua arvokkaammalta kuin ennen. Tämä tutkimustulos saattaa olla tärkeä vakavasti sairastaville ja heidän omaisilleen.
Sairastuminen palautti tarkoituksen
Vakava sairaus voi siis tuoda elämään myös hyviä, korvaamattoman arvokkaita asioita. Yksi esimerkki tästä on Virtaniemen tutkimusta varten haastateltu Taina, joka oli yli 70-vuotias saadessaan ALS-diagnoosin.
Tainan kohdalla diagnoosin aiheuttama sokkivaihe kesti vain muutaman päivän. Sen jälkeen hän hyväksyi sairauden korkeaan ikäänsä liittyvänä väistämättömänä asiana. Samalla sairaus oli kutsu löytää elämään jotakin uutta.
Tutkimushaastatteluista käy ilmi, että Taina koki elämänsä pohjimmiltaan tarkoituksettomaksi. Hän oli kokenut useita raskaita menetyksiä, kuten puolison sairastumisen ja kuoleman avioliiton alussa. Matkailu ja hauska seura toivat sisältöä tyhjältä tuntuvaan elämään.
– Kun Taina sairastui, hän koki, että elämä nousi sen myötä aivan uudelle tasolle. Siinä alkoi olla tarkoitusta ja merkitystä aivan eri tavalla kuin ennen. Viimeisessä haastattelussaan Taina kertoi oivaltaneensa, että hänen elämänsä kokonaistarkoitus on hyvä, ja Jumala on antanut hänelle hyvän elämän.
Toisten auttaminen tulee tärkeäksi
Läheiset ihmissuhteet osoittautuivat Virtaniemen tutkimuksessa kaikkein tärkeimmäksi elämän tarkoituksen lähteeksi. Kaikki haastatellut kertoivat ymmärtäneensä puolison, lasten tai lastenlasten merkityksen uudella, aikaisempaa syvemmällä tavalla.
Useimmille myös yhteys Jumalaan ja jokapäiväinen rukous olivat tulleet tärkeiksi. Kokemus Jumalan läsnäolosta ja huolenpidosta toi sisäistä turvallisuutta ja tarkoituksellisuuden tunnetta.
Elämän tarkoituksen lähteeksi voi tulla kiitollisuus jokaisesta uudesta päivästä. Myös luonnon kauneuden kokeminen voi saa aikaisempaa syvemmän merkityksen.
Aikaisempaa tärkeämmäksi tuli myös mahdollisuus toisten auttamiseen.
– Usein vakava sairaus saa ihmisen kysymään, mitä hyvää he voisivat antaa toisille. Monet vakavasti sairastuneet lähtevät vertaistukihenkilöiksi äskettäin sairastuneille kohtalotovereilleen, Virtaniemi sanoo.
– Jos on jotakin sellaista, jonka haluat sanoa läheisillesi, se kannattaa sanoa ajoissa eikä pihdata, Matti-Pekka Virtaniemi neuvoo. Kuva: Esko Jämsä
Uskonnollinen kaipaus nousee pintaan
Kristillisen hengellisyyden rinnalla Virtaniemen haastateltavien ajatuksissa näkyi idän uskontojen vaikutuksia: kärsimys nähtiin henkisenä valmentautumisena ja kehittymisenä, jonka seurauksena ihmisen henki ei enää synny uudestaan, vaan yhdistyy maailmanhenkeen.
Virtaniemen kokemuksen mukaan uskonnollinen pohdinta on elämän loppuvaiheessa paljon yleisempää kuin luullaan. Samalla on kuitenkin myös niitä, joille uskonto ei ole merkittävä. Sielunhoitajana Virtaniemi on havainnut, että ihminen, jolla on ateistinen elämänkatsomus, voi kuolla yhtä rauhallisesti kuin syvästi uskonnollinen ihminen
Yksi tutkimuksen haastateltavista oli stoalaisesti sairauteensa suhtautuva Martti, jolle uskonnollinen toivo oli vieras. ”Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu”, Martti ajatteli. Silti hän pohti loppuun saakka, missä Jumala on ja missä on taivas.
– Yllättävän usein uskonnolliset kysymykset ja kaipaus nousevat pintaan elämän loppuvaiheessa. Meillä ei ole oikein muutakaan tapaa jäsentää sitä, mitä on kuoleman jälkeen. Itse ajattelen, että on turhaa ottaa voimakkaasti kantaa siihen, mikä näkemys on oikea tai väärä. Merkittävämpää on se, mikä ajatus voi kantaa elämän loppuvaiheessa, Virtaniemi sanoo.
Kaikki ei riipu olosuhteista
Tutustuminen vakavasti sairaiden ALS-potilaiden kertomuksiin osoitti Virtaniemelle, että ihmisessä on henkisiä voimavaroja, joiden ansiosta elämä ei ole pelkästään fyysisten ja psyykkisten olosuhteiden määräämää. Sama ilmiö on Virtaniemelle tuttu sairaalapapin työstä.
Yksi pysäyttävimmistä muistoista on tapaaminen nuoren miehen kanssa, joka oli halvaantunut moottoripyöräonnettomuudessa kaulasta alaspäin. Nuorukainen ei kävelisi enää koskaan, mutta pystyi lukemaan kirjoja toisten ihmisten auttamana.
– Hän ei ollut lainkaan katkera, vaan sanoi, että ilman tuota onnettomuutta elämä olisi mennyt hukkaan. Hän sanoi ymmärtäneensä elämän syvimmän merkityksen. Siitä hän oli iloinen riippumatta siitä, kuinka kauan elämä jatkuisi.
Tee tärkeät asiat ajoissa
Virtaniemi ihaili nuorukaisen kypsyyttä ja pohti, pystyisikö hän itse samaan. Vuodet kuoleman lähellä ovat saaneet Virtaniemen pohtimaan myös sitä, miten elämä kannattaisi elää, kun ihminen on vielä terve.
Jälkimmäinen kysymys vie Virtaniemen ajatukset ALS-tautia sairastaneen Tainan kertomukseen. Sairastumista edeltävänä vuonna Taina oli myynyt kesämökkinsä voidakseen matkustaa Kanadaan yhdessä tyttärentyttärensä kanssa.
– Sairastuttuaan hän ei olisi enää pystynyt tekemään tuota matkaa. Vaikka Taina menetti itselleen hyvin arvokkaan kesämökin, hän oli onnellinen siitä, että saattoi antaa tyttärentyttärelleen tuon kokemuksen. Tämän tyyppisiä asioita kannattaisi tehdä ajoissa, eikä lykätä niitä, Virtaniemi sanoo.
Antin, Martin ja Tainan nimet on muutettu.
Kuoleman lähestyminen ja oman kohtalon kestäminen ovat jokaista ihmistä koskettavia äärikysymyksiä. Kuva: Petteri Mattila
Sairaalapapilla ei ole suojapanssaria
Kuunnellessaan väitöstutkimustaan varten tehtyjä ALS-potilaiden haastattelunauhoja Matti-Pekka Virtaniemi eläytyi kertomuksiin voimakkaasti. Mielessään hän keskusteli haastateltavien kanssa ja kulki heidän mukanaan raskaiden vaiheiden läpi.
Samalla hän pohti, miten käyttäisi elämänsä, jos sairastaisi itse vakavaa sairautta. Mitä hän sanoisi läheisilleen? Löytäisikö hän sisimmästään uusia voimavaroja?
– Tutkimuksen alkuvaiheessa samastuin liikaa ihmisten kokemuksiin. Siitä seurasi masentunut jakso, joka kesti noin kolme kuukautta. Sen jälkeen löysin sairaalalapin roolini uudelleen, Virtaniemi kertoo.
Virtaniemen mukaan sairaalapapin työssä muodostuu vähitellen ammatillinen suhtautuminen, joka auttaa kohtaamaan järkyttäviäkin tilanteita.
– Tottuminen on hyväkin asia. Samalla on tärkeää säilyttää tietty herkkyys. Toinen mahdollisuus olisi se, että pappi kovettuu ja suhde ihmisiin muuttuu kylmäksi.
Sairaalapappi ja hoitoalan ammattilainen tarvitsee Virtaniemen mukaan ammatillisen asenteen, jossa on kaksi erilaista puolta.
– Olen kokenut tärkeäksi, että voin suhtautua ihmisiin lämpimällä tavalla, jossa tunteet ovat mukana. Samalla on mahdollista rakentaa ammatillinen minuus, joka auttaa jaksamaan. Silloin näen, että nyt ei ole kysymys omasta elämästäni ja kuolemastani.
Virtaniemi korostaa, ettei kukaan voi yksin säilyttää molempia näkökulmia. Tarvitaan työnohjausta ja tukea, joka antaa mahdollisuuden käsitellä omia kokemuksia.
– Ilman riittävää tukea herkkä ihminen joutuu rakentamaan panssarin ja katkaisemaan tunnepuolen ammatissaan. Olen nähnyt sairaaloiden henkilökunnan keskuudessa tällaisiakin tilanteita.
Samastuminen toisen ihmisen kokemukseen antaa papille mahdollisuuden kysyä myös, onko tämä vihainen Jumalalle tai katkera siitä, miten elämässä on käynyt.
– Pappi ei voi sanoa näin, jos hän on panssaroinut itsensä ja menettänyt kyvyn tavoittaa toinen ihminen eläytymällä, Virtaniemi sanoo.
Artikkelin pääotsikkoa on muokattu 30.5.2024 klo 16.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sattuuko kuoleminen? – Kuoleman asiantuntijat vastaavat kysymyksiin, joita ihmiset miettivät elämän lopussa
Hyvä elämä Hengellisyys”Jos ihmisellä on oikein paha kuolemanpelko, vapaaehtoiset voivat valvoa yötä päivää hänen vierellään”, sairaalapappi Maarit Nissinen kertoo.
