”Tosi nasta esiintyä Pakilan kirkossa. Olen jo päässyt siihen ikään, että oma historia kutkuttaa”, sanoo lapsena Pakilassa asunut laulaja Monna Kamu.
”Ihmiset haluavat kerääntyä sanan ja sävelen äärelle”, sanoo laulaja Monna Kamu – hän yllättyi siitä, miten paljon kirkoissa on kulttuuritarjontaa
Taistolaisesta laululiike Agit-Propista ja viihdeohjelma Sohvaperunoista tuttu Monna Kamu esiintyy sunnuntaina Pakilan kirkossa.
Laulaja Monna Kamu ja pianisti Eero Ojanen ovat esiintyneet duona kymmenen vuoden ajan. Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa 6.4. järjestettävässä konsertissa kuullaan lauluja, joita Monna Kamu on esittänyt ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten, ja lauluja, jotka hän esittää nyt ensimmäistä kertaa. Konsertissa kuullaan sävellettyinä esimerkiksi Claes Anderssonin runo Kun asuu meren äärellä, Pentti Saaritsan Harmaa kevät ja Sirkka Turkan Metsässä nukkuu suuri hirvi.
– Joskus meillä oli ohjelmistossa melkein pelkästään miesrunoilijoita ja sitä ihmeteltiin. Kotifilosofiani tuotetta on, että mies ja nainen ovat ihmisen kaksi puolta. En erottele sukupuolia. Vaikka on meillä nyt konsertissa myös esimerkiksi Brita Polttilaa, Aulikki Oksasta ja Marja-Leena Mikkolaa, sanoo Kamu.
Hän kertoo huomanneensa, miten kiihkeästi ihmiset haluavat tuottaa taidetta. Taloudelliset rajoitteet vain tulevat nopeasti vastaan.
– Tätähän ei rahan takia tehdä, ei tällä kukaan elä. Tuntuu, että kulttuuriin kohdistuvien leikkausten takia nyt on kivuliaampaa saada ilmoille taidetta, vaikka ei ihmisten kaipuu taiteen äärelle ole mihinkään hävinnyt. Ihmiset haluavat kerääntyä sanan ja sävelen äärelle. Elävä musiikki rauhoittaa ihmisiä. Nyt jos koskaan sitä tarvitaan.
Miten runosta tulee laulu?
Monna Kamun ja Eero Ojasen konsertin ohjelmisto muodostuu lähinnä Ojasen ja vuosi sitten kuolleen Kaj Chydeniuksen sävellyksistä.
– Ryhdyin valitsemaan sellaisia kappaleita, jotka tuntuivat mukavilta. Runoissa on kivaa se, että jokaisella on täysin subjektiivinen oikeus ymmärtää runo juuri kuten haluaa, Kamu sanoo.
– Eero voisi säveltää vaikka väitöskirjatekstiä. Koska hän on jazzpianisti, hän nauttii säveltäessään nimenomaan proosarunoutta, ei riimiä. Eero lukee tekstiä niin kauan, että hahmottaa sen muodon. Lopulta sävellys kuulostaa olevan vaikkapa muotoa a, b, a, vaikka ei olisikaan, sanoo Monna Kamu.
Kun sävellys on valmis, on Kamun vuoro tutkia laulajana, mistä laulussa onkaan kyse.
– Ensiksi säveltäjä on löytänyt, valinnut, ihastunut tai hänelle on annettu jokin runo. Hän pohtii, miten kokee sen runon ja miten sen säveltäisi. Sitten on minun vuoroni lukea se runo ja ymmärtää se omalla tavallani. Minun pitää tavallaan syödä se runo ja musiikki. Näin syntyy kolmas näkökulma.
– Monet runoilijat ovat hirveän musikaalisia. Esimerkiksi Pentti Saaritsa soitti viulua ja trumpettia. Musikaalinen löytää runoon rytmin.
Pianonsoiton opettajana työskennellyt Kamu sanoo, että musiikkiopistoissa on tapana ajatella, että musikaalisuutta voi mitata.
– Kaikki ovat musikaalisia, ja musikaalisuutta on monta sorttia. Jo pelkkä käveleminen vaatii rytmistä musikaalisuutta, vastakkaisen käden ja jalan koordinaatiota. Radiouutisten lukeminen vaatii rytmitajua. Sen huomaa, kun kuuntelee Classic FM:ltä tekoälyn lukemia uutisia: lause ei ala tai lopu, vaan ne ovat kuin makaronipätkiä.
Kirkko on muuttunut
Monna Kamun mukaan Helsingissä on vain vähän hänen ja Ojasen musiikille soveltuvia esiintymispaikkoja. Tarvitaan kauniisti soiva flyygeli, duolle soveltuva akustiikka ja kohtuullinen tilavuokra.
Kirkko valikoitui esiintymistilaksi vähän sattumalta. Kamu käy Vartiokylässä pilateksessa, ja harrastajien joukossa on Vartiokylän seurakunnan vapaaehtoisia, jotka kannustivat kysymään kirkoista.
– Yllätyin, miten paljon kirkoissa on kulttuuritarjontaa. Olin kuvitellut ihan väärin, että kirkoissa kuultaisiin vain korkeatasoista klassista tai hengellistä musiikkia. Tämä meidän musiikkimme on humaania. Rohkaistuin ja soitin Pakilan seurakunnan kanttorille.
Kirkko on tullut inhimilliseksi. Pakkohan sen on ollut! Eihän se voi ylenkatsoa ihmisiä.
Monna Kamu muistetaan taistolaisen liikkeen keulakuvasta, lauluyhtye Agit-Propista. Miten Kamun ajatukset kirkosta ovat eläneet vuosikymmenien saatossa?
– Mielestäni kirkko oli ennen toisenlainen, ankara. Naispappeutta ei ollut. Sukupuolisuuntaukset olivat kuten Trump nyt sanoo: mies ja nainen. Chilessä 1970-luvulla katolinen kirkko oli sosiaalinen omatunto. Mielestäni evankelis-luterilainen kirkko ei silloin sitä ollut.
– Kirkko on tullut inhimilliseksi. Pakkohan sen on ollut! Eihän se voi ylenkatsoa ihmisiä.
Pakila on Kamulle tuttua seutua lapsuudesta. Siellä hän kävi pyhäkoulua, pääsi ripille ja harrasti partiota Haltiavuoren tytöissä. Äiti lauloi kirkkokuorossa.
Kun Kamu kävi talvella Pakilassa monen kymmenen vuoden jälkeen, häntä ihmetytti, miten pieniltä tutut rakennukset näyttivät.
– Tuossahan on lastentarha, jonne jouduin, kun äiti sairasti reumakuumetta ja isä soitti kaupunginorkesterissa. Tuossa vanha partiomaja, jossa on nyt luukut ikkunoissa. Kirkkosali, herrajumala, näinkö pieni tämä on! Ja esillä oli edelleen se reliefi, jossa on karitsoita ja Jeesus.
Pieni keväinen iltakonsertti ”Tein lasinkuultavan laulun”. Sunnuntaina 6.4. kello 18 Hyvän Paimenen kirkossa. Liput 20 euroa, Mobile Pay tai käteinen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuono kohti kirkkoa – huippukokki Henri Alénin koira tuntee selittämätöntä vetoa Pakilan Hyvän Paimenen kirkkoon
Hyvä elämäHenri Alén on pohtinut, johtuisiko koiran hinku kirkkoon sieltä tulevasta ruoanhajusta vai yrityksestä saada isäntänsä kirkonpenkkiin.
