Säveltäjä Eero Hämeenniemen konserteissa yleisö saa pötkötellä, ja hän itse unohtaa soittavansa
Eero Hämeenniemi soittaa 18.9. Paavalinkirkossa konsertin, jossa hän improvisoi hengellisen musiikin teemoista.

Eero Hämeenniemi soittaa 18.9. Paavalinkirkossa konsertin, jossa hän improvisoi hengellisen musiikin teemoista.

Säveltäjä Eero Hämeenniemen konserteissa yleisö saa pötkötellä, ja hän itse unohtaa soittavansa

Eero Hämeenniemellä on kaksi intohimoa: improvisaatio ja Intia. Soittaessaan hän pääsee tilaan, jossa mieleen ei mahdu mitään muuta kuin musiikki.

Jos aikoo mennä kuuntelemaan säveltäjä ja pianisti Eero Hämeenniemen soittoa, on ihan luvallista ottaa mukaan viltti ja tyyny ja tehdä olonsa mahdollisimman rennoksi. Rentoa hänen konserteissaan on muutenkin: taiteilija ei kävele juhlallisesti flyygelin ääreen vaan juttelee ihmisten kanssa ennen kuin alkaa soittaa, eikä hän kumartele konsertin lopuksi. Väliaikaa ei ole, eivätkä konsertit kestä juuri tuntia kauempaa. Taputtaa ei tarvitse.

Hämeenniemen konsertit ovat improvisaatiokonsertteja. Hän soittaa paljon kirkoissa, ja silloin teemat, joista hän improvisoi, ovat yleensä peräisin hengellisestä musiikista. On tuttuja virsiä, mutta myös vanhempaa kirkkomusiikkia ja intialaisia melodioita.

– Yleensä lähden soittamaan tyhjästä ja löydän teeman jossakin vaiheessa, sitten taas etäännyn siitä. Teema on kuin hyppyrimäki: siitä saa alkuvauhdin, jonka avulla pääsee lentoon. Improvisoidessa musiikki itse kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu, Hämeenniemi kertoo.

Soittaminen on sukua meditaatiolle

Soittaessaan Hämeenniemi pyrkii keskittymään täydellisesti siihen, mitä on tekemässä. Silloin mieleen ei mahdu mitään muuta. Hän ei ajattele sormiaan, ei pianoa. Hän ei ole enää tietoinen edes siitä, että soittaa.

– Silloin musiikkia ei enää tarkastele ulkoapäin, vaan musiikista tulee ajattelun kieli. Ikään kuin ajattelen musiikiksi. Se on hieno tunne, ja löytyy improvisoidessa melkein joka kerta, Hämeenniemi kertoo.

Keskittyneesti musiikkia kuuntelevallekin voi käydä niin, että musiikki täyttää mielen. Tai sitten hänen mielikuvituksensa lähtee liikkeelle. Hämeenniemi rinnastaa nämä kaksi kuuntelemiskokemusta kahteen eri tapaan meditoida.

Suunnilleen seitsenvuotiaana Eero Hämeenniemi huomasi, että hänen päänsä tuottaa musiikkia, jota hän ei ole kuullut missään muualla.

 

Idän uskontojen piirissä meditaatio suuntautuu sisäänpäin. Se on keskittymistä ilman pohtimista, ja siinä pyritään jonkin asian olemuksen näkemiseen.

Varsinkin katolisessa kristillisessä perinteessä meditaatio on puolestaan tarkoittanut jonkun asian keskittynyttä mietiskelyä – se suuntautuu ikään kuin ulospäin. Esimerkiksi Ignatius Loyolan kehittämissä hengellisissä harjoituksissa lähtökohtana on Raamatun teksti, johon eläydytään mielikuvituksen avulla. Ruusukkorukouksessa taas mietiskellään Jeesukseen liittyviä salaisuuksia.

Ei tullut kriitikkoa vaan säveltäjä

Suunnilleen seitsenvuotiaana Eero Hämeenniemi huomasi, että hänen päänsä tuottaa musiikkia, jota hän ei ole kuullut missään muualla. Hän oli soittanut pianoa nelivuotiaasta ja rupesi nyt soittamaan sitä, mitä päässään kuuli. Hieman myöhemmin hän alkoi kirjoittaa sävellyksiään paperille.

– Yhdeksänvuotiaana lopetin pianotunneilla käymisen. Sitten vain soitin. Kouluaikana olin mukana bändeissä ja aloin myös säveltää teatterimusiikkia.

Koska hänellä ei ollut musiikkiopistotaustaa, hän epäili, voisiko hänestä tulla säveltäjää. Siksi hän harkitsi kriitikon ammattia.

– Pääsin kuitenkin Sibelius-Akatemiaan. Olen siis Suomen musiikinhistorian ainoa epäonnistunut kriitikko, josta tuli säveltäjä.

Kun Hämeenniemi oli lukiossa, kuuluisa saksalainen säveltäjä Karlheinz Stockhausen julkaisi kirjeen maailman nuorisolle. Hämeenniemi vastasi kirjeeseen ja sai Stockhausenilta henkilökohtaisen, käsinkirjoitetun vastauksen. Siinä Stockhausen muun muassa kehotti lukemaan intialaista filosofia Sri Aurobindoa, jonka ajattelusta hän oli innostunut.

Hämeenniemikin innostui, ja sillä oli kauaskantoiset seuraukset.

”Valkoinen sir puhuu niin kuin televisio”, kommentoi eräs intialainen, kun Eero Hämeenniemi puhui tamilia.

”Valkoinen sir puhuu niin kuin televisio”, kommentoi eräs intialainen, kun Eero Hämeenniemi puhui tamilia.

Intia on kuin peili

Musiikkiopintojensa ohessa Hämeenniemi opiskeli yliopistossa filosofiaa ja Intian kieliä, ja vuodesta 1984 lähtien hän on oleskellut Intiassa vuosittain. Nytkin hänellä on jo lentoliput ostettuna seuraavaa matkaa varten. Ensin hän lentää Mumbaihin ja jatkaa sieltä Etelä-Intiaan Chennaihin, joka on hänelle tutuinta Intiaa.

– Huomasin heti, että Intia on niin iso, ettei sitä voi käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Siksi valitsin Etelä-Intian, ja olen nähnyt aika paljon vaivaa siellä puhuttavan tamilin kielen kanssa. Tamilit sanovat, ettei kukaan ulkomaalainen opi heidän kieltään. Siinä on omat kirjainmerkit, paljon sijamuotoja ja sitä on vaikea ääntää. Kirjakielen ja puhekielen välinen ero on tosi iso ja murteita on paljon, Hämenniemi kuvailee.

Hän sanoo, ettei vieläkään aina ymmärrä kaikkea puhuttua, mutta tulee kyllä itse ymmärretyksi, koska puhuu kirjakieltä. ”Valkoinen sir puhuu niin kuin televisio”, kommentoi eräs intialainen Hämeenniemen puhetta.

Intia on sekä hienostunut että karsea. On vaikea kuvitella, että olisin yhtä innostunut vaikka Sveitsistä.
– Eero Hämeenniemi

Pelkästään nykytamilin opiskelu ei ole riittänyt Hämeenniemelle, sillä harrastuksekseen hän on suomentanut valikoiman vanhaa tamilinkielistä runoutta.

– Tienasin kahdenkymmenen vuoden työstä 1500 euroa, hän hymähtää.

Intiassa kiehtovat Eero Hämeenniemeä monet vastakohdat. Hänen mielestään missään ei ole niin kaunista kuin Intiassa – eikä missään ole myöskään niin rumaa.

– Intia on sekä hienostunut että karsea. On vaikea kuvitella, että olisin yhtä innostunut vaikka Sveitsistä.

Intia on Hämeenniemelle kuin peili. Jos haluaa ymmärtää itseään ja omaa ajatteluaan, tarvitsee avuksi ulkopuolisen näkökulman. Sellaisen löytää perehtymällä tarpeeksi syvällisesti johonkin vieraaseen kulttuuriin.

– Aina, kun palaan Suomeen, koen pienen kulttuurisokin: Miksi ihmiset ovat näin epäkohteliaita? Emmekö voisi olla vähän kivempia? Intialaiset vieraani puolestaan kysyvät Suomessa ensimmäiseksi, että missä kaikki ovat. He sanovat sen huolestuneeseen sävyyn, niin kuin pelkäisivät jonkin katastrofin tapahtuneen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi