3 x 30-vuotias seurakunta
Juhlivien seurakuntien kirkkoherrat ottivat selfien ja kehuvat seurakuntaansa.
Hans Tuominen, Hakunilan seurakunta:
”Hakunilan seurakunta on ilon ja toivon yhteisö. Ilo ja toivo syntyvät siitä, kun lapset saavat laulaa, liikkua ja ihmetellä Pyhän Annan lastenkirkossa. Ilo ja toivo kasvavat, kun isoset innostavat rippikoululaisia leikkimään ja näyttelemään tai kun nuoret toteuttavat messuja ja rukoushetkiä. Ilo ja toivo leviävät, kun vapaaehtoiset ja työntekijät toivottavat hymyillen tervetulleeksi Hakunilan ja Länsimäen kirkolle, tukevat elämän solmukohdissa, lohduttavat surun keskellä, kantavat rukouksissa ja rakentavat yhteyttä monikulttuurisissa kouluissa ja päiväkodeissa, kerhoissa, ostareilla, Kuusijärven rannalla tai Högbergin kallioilla.”
Jukka Nevala, Hämeenkylän seurakunta:
”On ilo tehdä työtä Hämeenkylän seurakunnassa. Juhliva kotiseurakuntamme on ihmisläheinen ja uusia toimintatapoja etsivä yhteisö. Vantaan läntisin seurakunta on kasvanut aktiivisten seurakuntalaisten mukana tukien ihmisiä arjessa ja juhlassa. Olen kokenut rohkaisevana sen, että aina löytyy heitä, jotka haluavat vaikuttaa ja sitoutua. Seurakunta kantaa rukouksessaan niin yhteisiä asioita kuin työntekijöitäkin. Juhlavuosi on meille kaikille kiitoksen aikaa ja hyvä syy löytää tie kauniiseen Hämeenkylän taidekirkkoon.”
Laura Maria Latikka, Rekolan seurakunta:
”Tällaista palautetta on viime aikoina tullut seurakuntamme Facebook-sivulle:
- Wau, kuinka mukavat juhlat tänään! Vain Rekolan srk-laiset ja työtoverisi osasivat järjestää moiset.
- Kiitos vielä kaikille ihan mahtavasta iskoleiristä! <3 puspus ootte ihania!
- Merkityksellisten asioiden äärellä jälleen suuri joukko tilaisuuteen osallistuneita.
- Kiitos kutojat ihanista kudonnaisista, jotka lähtevät lämmittämään Moldovan ja Romanian lapsia.
- Hauskaa oli. Ukulele on nyt lämpökäsiteltyä puuta, sillä lauloimme sen säestyksellä saunassa.”
Jaa tämä artikkeli: