null 3 x emerituspiispa

3 x emerituspiispa

Jukka Paarma: Kiitollisin mielin. Kirjapaja 2013.

Merkkipäivälahjaksi tarkoitetussa kirjassa pohditaan vanhenemista rauhalliseen ja realistiseen sävyyn. Tällaisia kirjoja usein vaivaavasta teennäisyydestä ja pakkopositiivisuudesta ei näy jälkeäkään. Vanheneminen on myös luopumista, ja elämän varrella kaikille karttuu paitsi kiitoksen myös katumuksen aiheita. ”Kun väri vähenee, paljastuu sen alta todellinen minä.”

Matti Sihvonen: Kalamiehen rukouskirja. Kirjapaja 2013.

”Kalastajalle meri, joki tai järvi voi tulla ystäväksi, jonka kanssa on elettävä sopusoinnussa.” Sihvonen on ystävä paitsi Savon kalavesien myös Raamatun kanssa. Sieltä hän poimii kalastukseen ja vesillä liikkumiseen liittyviä tekstejä, löytää pohdiskeluissaan niille kaikupohjaa kokemuksistaan ja tiivistää niistä koruttomia rukouksia.

John Vikström: Otan osaa. Minerva 2013.

Surevien lohduksi tarkoitettu pieni kirja ei hymistele eikä kaunistele. Vikström on itse kokenut sen, mistä kirjoittaa, ja tietää, millainen seuralainen suru on. ”Et tarvitse pelkästään läheisten ihmisten tukea ja turvaverkkoa. Tarvitset myös yksinäisyyttä”, hän muistuttaa. Suuriin kysymyksiin etsitään vastauksia myös virrensäkeistä ja Raamatusta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.