3 x vaarallinen romanssi
Harlan Coben: Lupaa ja vaikene. Minerva 2014.
”Natalie näytti kauniimmalta ja kauniimmalta joka kerta, kun tapasimme, ja lopulta en voinut uskoa, miten olin koskaan saattanut ajatella, että hän olisi jotain muuta kuin tyrmäävän upea.” Jos kuudessa vuodessa ei toivu siitä, että tyttöystävä menee naimisiin jonkun toisen kanssa, on ehkä parempi tehdä niin kuin Jake Fisher. Hän lähtee etsimään Natalietaan, vaaroista ja vastuksista välittämättä.
Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä. Gummerus 2014.
”Hector oli noin neljäkymmentäviisivuotias, kaunispiirteinen mutta ei komea, kookas mutta ei lihava.” Sairaanhoitaja Sophie Brinkmanin tavallisen turvallinen elämä muuttuu suoranaiseksi actionleffaksi, kun hän tutustuu Hectoriin – mies nimittäin on paitsi kaunispiirteinen myös pahamaineista rikollissukua.
Jyrki Ukkonen: Ahneuden kartta. Gummerus 2014.
”Elena oli edelleen yhtä kaunis, valovoimainen, mutta hymy oli laimennut ja säihkyvistä silmistä oli himmennyt ilkikurisuus.” Merentutkija Jacob Beck saa kutsun venäläisen tutkimusretkikunnan mukaan Jäämerelle ja tapaa matkalla nuoruudenrakkautensa Elenan. Ja tietysti juonessa on myös murhia ja kansainvälistä valtapeliä.
Jaa tämä artikkeli: