Miljöö muuttuu. Ohikulkija pysähtyi katsomaan Tapiolan keskustan rakennustyömaata 11. kesäkuuta. Kuva: Jukka Granstrom
Aikamatkalla Espoossa: Kaupunki syntyi pala kerrallaan
Espoo on mullistunut ihmisiässä mielikuvituksellisen paljon. Katso kuvaparit Espoon muutoksesta – tunnistatko paikan?
Joskus sitä haaveilee aikakoneesta, jolla voisi käydä kurkkaamassa, miltä kotiseutu aikoinaan näytti.
Espoo olisi menneisyyden aikamatkalle erityisen herkullinen kohde. Yhden ihmisiän aikana se on – yhdessä Vantaan kanssa – muuttunut todennäköisesti enemmän kuin mikään maamme kunta.
Haaveiden aikakone on keksitty: kartat. Nyt astumme aikapyrähdykselle maantieteilijä, historioitsija Mika Mäkelän kanssa. Mäkelän teos Helsingin seutu kartoin 1930- ja 2010-luvuilla (AtlasArt 2014) esittelee rinnakkain vanhat ja uudet kartat, jotka kattavat myös suurimman osan Espoosta.
”Varsinkin Etelä-Espoon muutos Länsiväylän molemmin puolin on radikaalia ja Suomen oloissa poikkeuksellisen laajamittaista. Tiivis asutus on levinnyt kauttaaltaan isoille alueille, joilla ei ollut ennen sotia kuin yksittäisiä taloja”, Mäkelä luonnehtii.
Toimittiin tavalla, joka ei enää tulisi kyseeseen. Jopa Albergan kartano oli pitkään purku-uhan alla.”
Yksisilmäinen modernismi jyräsi
Takavuosikymmenten aikana Euroopan nopeimpiin kuuluva rakennemuutos pakkasi maaseutuväestön pääkaupunkiseudulle. Ei siis ihme, että Espoo kiinnosti rakentajia. Helsingin naapurissa riitti ”tyhjää” horisonttiin asti: metsää, suota, niittyjä ja peltoa.
Mankkaa, Matinkylä, Soukka... Monet nykyisten kaupunginosien nimet olivat alkuun yksittäisten maatalojen ja kartanoiden nimiä, ruotsiksi toki. Valtavasti on myös luotu uutta nimistöä, josta ei ollut aikaisemmin viitettäkään.
Mäkelän mukaan kartanoiden määrästä voi päätellä, että Espoo on ollut erittäin hienoa kulttuuriseutua. Rajuimmassa kasvussa rakennusperintöä ei juuri kunnioitettu. Elettiin yksisilmäisen modernismin aikaa.
”Toimittiin tavalla, joka ei enää tulisi kyseeseen. Jopa sellainen merkkikohde kuin Albergan kartano oli pitkään purku-uhan alla.”
|
Miljöö muuttuu. Ohikulkija pysähtyi katsomaan Tapiolan keskustan rakennustyömaata 11. kesäkuuta. Kuva: Jukka Granstrom |
Pellot tuottavat nyt puttauksia
Useat entiset pellot tuottavat nyt satonaan svingejä ja puttauksia. Mäkelän villin veikkauksen mukaan Espoossa on Suomen kunnista eniten golfkenttiä. Lähiöiden metsistä kallioiset mäet ovat säilyneet parhaiten. Niille on ollut turhan hankala rakentaa, lähiluonnon ja asukkaiden onneksi.
Katsokaamme Espoon keskusta eli kirkonkylää vuoden 1939 asussaan. Karttaan on merkitty jopa sellaisia pienkohteita kuin "paja” ja ”autotalli”. Ja kas, tuolla pilkistää soistuneen Kyrkträskin eli Kirkkojärven silmä. Se kuivatettiin 1950-luvulla Tarvontietä rakennettaessa.
Westendin tienoolla vuoden 1943 kartan piirtäjä on merkinnyt muun rakennetun ympäristön puutteessa tsaariajan linnoituslaitteita. Onpahan jotain ihmisjälkeä.
Ensimmäinen vastaantulija ennen ja nyt
Maalaisidyllin uneliaisuus alkoi väistyä jälleenrakennuskaudella. Kansakunta vaurastui. Sahat rahisivat ja vasarat paukkuivat, talkoot olivat kunniassa. Myös Mäkelän isovanhemmat raivasivat rintamamiestalolle sijan Niipperin asumattomasta korvesta.
Hagalundin kartanon maille alkoi 1950-luvulla nousta maailmankuulu puutarhakaupunki Tapiola. Alvar Aalto jätti kädenjälkensä Otaniemeen.
Tyylikästä alkua seurasi arkisempien kerrostalojen rynnäkkö. Espoo alkoi muistuttaa kaupunkia, jollaiseksi se julistettiinkin 1972. Edellisvuosikymmenellä harkittiin vielä Espoon jakamista kolmeksi: Leppävaara ja Tapiola olisivat itsenäistyneet kauppaloiksi ja muu Espoo olisi jäänyt korsi suussa maalaiskunnaksi.
Espoon väkiluku oli 1930-luvun alussa noin 11 000. Jos tuolloin olisi pysäyttänyt tomuisella kylätiellä ensimmäisen vastaantulijan, olisi hän ollut 70 prosentin todennäköisyydellä ruotsinkielinen maanviljelijä.
Tänään todennäköisyys maanviljelijälle ei olisi puolta promillea, ja ruotsinkielisyydenkin osalta jäädään alle 8 prosentin. Ei olekaan yllättävää, jos espoolaisen identiteetti on epämääräinen. Kunnassa asuu enemmän syntyperäisiä helsinkiläisiä (21 prosenttia) kuin espoolaisia (16 prosenttia). Kierto on kova.
Hajanaisuus tuntuu hyt hullulta
Yhdyskuntarakenteen tiivistyminen ja kaupungistuminen jatkuu. Espoossa asuu nyt 267 000 ihmistä, ja 300 000 asukkaan rajapyykin odotetaan ylittyvän 2020-luvulla.
Espoon kasvua ovat pääosin määrittäneet valtaväylien suonet. Tiettyä selvää ydintä ei kunnalle aikoinaan syntynyt, vaan aluekeskuksia on viisi.
”Nykypäivän näkökulmasta tuntuu aika hullulta, kuinka hajanainen rakenne Espoolla on. Se on rakennettu pala kerrallaan ilman suurempaa suunnitelmallisuutta”, Mäkelä sanoo.
Karttamatkassa eilisen Espooseen Mäkelää viehättävät laajojen kaarien lisäksi yksityiskohdat. Kiintoisaa teollisuushistoriaa ovat esimerkiksi 1960-luvulla suljettu Kilon turvepehkutehdas kapearaiteisine rautateineen ja Kivenlahden poukaman suuri saha.
Arvaamattoman diktatuurin kyljessä
Espoonlahdelle on jälkikäteen piirretty outo paksupiirtoinen raja. Se kertoo jo etäisen utuisesta ajasta 1944–1956, jolloin Espoo oli kyljekkäin arvaamattoman diktatuurin, Neuvostoliiton kanssa.
Salaperäisen uhkaava oli määräys, jonka mukaan rajakylien vuokra-alueen suuntaan näyttävät talojen ikkunat piti peittää iltaisin.
Espoossa on toki yhä seutuja, joissa näkee, millainen kunta oli isoisän lapsuudessa. Yhtenäisimmät niistä ovat luoteessa Bodomin ja Nuuksion järviylängön alueella. Kehä III on huomattavan selvä urbaani- ja maalais-Espoon rajalinja.
Keskus ja periferia ovat vaihtaneet hupaisasti paikkaa. Vielä 1900-luvun alussa Nuuksionkylä oli Espoon toiseksi suurin väkikeskittymä noin 350 hengellään. Oi sitä hulinaa!
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tapiolan taidetapahtuma juhlistaa 70-vuotiasta puutarhakaupunkia
AjankohtaistaTapiolan yö -tapahtumassa on mahdollisuus kokea ääni- ja valoteoksia sekä videoteoksia ja animaatioita.