Äitiyspakkaus afrikkalaisittain
Säkkikaupalla eli 4500 vauvannuttua matkusti viime vuoden lopulla pickupin lavalla Addis Abebasta Länsi-Etiopiassa sijaitsevaan Airan sairaalaan.
Nutut ovat kulkeneet pitkän matkan, sillä ne ovat peräisin eri puolilta Suomea innokkailta neulojilta. Niitä on tehty niin kotisohvilla kuin seurakuntien piireissä ja eri järjestöissä. Vantaalta nuttutalkoisiin ovat osallistuneet muun muassa Hämeenkylän seurakunnan HAIK-käsityöpiiri, Lions Club Komeetat ja Vantaan Tilkkutiiraajat.
Vauvannuttuja Airaan viemässä ollut Kansanlähetyksen lähetti Pirkko Tuppurainen kertoo, että nuttuja on Suomessa neulottu nyt kolmen vuoden ajan. Airan sairaalan lisäksi niitä on lahjoitettu myös Addis Abebaan Mustan leijonan sairaalaan ja eri orpokoteihin.
Sairaaloissa nutut toimittavat sekä äitiyspakkausten että keskoskaappien tehtävää.
— Tarkoitus on, että ne äidit, jotka eivät ole valmistautuneet vauvansa syntymään, saisivat edes nutun. Lisäksi nuttuja tarvitsevat keskosvauvat, jotka täytyy sairaalassa saada pysymään lämpiminä, Tuppurainen sanoo.
Hän huomauttaa, että etiopialaisnaisista vain kahdeksan prosenttia synnyttää sairaaloissa, joten lahjoitusnuttujen toivotaan motivoivan useampia äitejä hoidon piiriin. Jotkut äidit nimittäin synnyttävät ihan yksin ilman kenenkään apua.
Jaa tämä artikkeli: