Äkkivääryys on tylsää

• 22.05.2009 21:21
• Pauli Juusela, päätoimittaja

Tiukkapipoinen uskonnollisuus ja fanaattinen ateismi ovat äkkivääriä ideologioita, joita yhdistää laput silmillä kulkeminen ja toisinajattelun sulkeminen jo etukäteen pois. Minusta sellainen on suunnattoman tylsää.
Luin tämän lehden keskiaukeamaa varten artikkeleita ja kirjoja, jotka jollain tavalla liittyivät tieteen ja uskon, evoluution ja luomisen väliseen keskusteluun. Yksi niistä oli arvostetun brittiläisen luonnontieteilijän Richard Dawkinsin kirja Jumalharha, jota nettikeskusteluissa käytetään jonkinlaisena uusateistien raamattuna.

Kuten Dawkins asian hienovaraisesti muotoilee, olen tietysti uskonto-nimisen vahingollisen viruksen uhri, mutta silti uskallan sanoa, että kirja oli pettymys. Niin kauan kuin Dawkins pysyy omimmalla alueellaan eli evoluutiossa, hän kirjoittaa hyvin, mutta muuten kirja on lähinnä tavallista pitempi ateistinen traktaatti, käännytysteos. Kuten käännytyskirjoissa yleensä, tässäkin sorrutaan valikoimaan todistusaineistoa siten kuin se omaan ennakkonäkemykseen sopii. Ilmeisesti jopa monet ateistiset ajattelijat tuntevat kirjan vuoksi myötähäpeää.
Hyvä vastakirja Dawkinsille on brittiläisen teologin ja molekyylibiologian tohtorin Alister McGrathin ja hänen vaimonsa Joanna Collicutt McGrathin kirja Dawkins-harha, joka osoittaa Dawkinsin puutteet. Aihetta on käsitellyt myös Helsingin piispa Eero Huovinen Kanava-lehdessä. Kirjoitus löytyy myös hiippakunnan nettisivuilta.
Varsinainen pointtini ei kuitenkaan ole tämä, vaan se, että onneksi muunkinlaisia kirjoja löytyy. Esimerkiksi evoluutiosta on olemassa aivan riemastuttavan hyvä teos: Katja Bargumin ja Hanna Kokon Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. Kirjasta sai hyvän käsityksen siitä, mihin asti tiede on maailman ymmärtämisessä edennyt.

Ei minulla Jumalaan uskovana ole ongelmia sen hyväksymisessä, että evoluutio on tieteellinen fakta. Silti sitäkin on voitava käsitellä kriittisesti, itse tieteen takia. Professori Tapio Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio oli yritys tähän suuntaan, mutta siinä taisivat puurot ja vellit mennä sekaisin. Tosin täytyy myöntää, että en jaksanut lukea yli 600-sivuista puuduttavan yksityiskohtaista vyörytystä loppuun asti.