null Ämpärillinen vesilasissa

Tilastojen mukaan Mikko Matikainen, Elizabeth Manal, Emilia Pikkarainen ja muut suomalaiset kuluttavat noin 150 litraa eli 15 ämpärillistä vettä päivässä.

Tilastojen mukaan Mikko Matikainen, Elizabeth Manal, Emilia Pikkarainen ja muut suomalaiset kuluttavat noin 150 litraa eli 15 ämpärillistä vettä päivässä.

Ämpärillinen vesilasissa

Kulutamme vettä enemmän kuin uskommekaan ja useimmiten huomaamatta: syömällä, pukeutumalla, matkustamalla ja ylipäätään olemalla.

Se on niin helppoa. Avaat hanan, valitset haluatko kuumaa vai kylmää, kupillisen vai ämpärillisen. Voit olla lähes varma, että se on puhdasta. Harva asia on mullistanut arkeamme niin paljon kuin vesijohto- ja viemäriverkosto.

Mutta voisiko vesi yhä mullistaa vantaalaisten arjen, menettää itsestäänselvyyden asemansa? Entä pitäisikö vantaalaisen Joken tuntea huonoa omaatuntoa vaahtokylvystään siksi, että etiopialaisen Yonasin pelto halkeilee kuivuuttaan?

Ensin perusasioihin. On vahvat perusteet väittää, ettei maapallolta vesi lopu. Sehän kiertää jatkuvasti, jäätyy, sulaa, höyrystyy, sataa. Noin 71 prosenttia maapallosta on veden peitossa. On vain yksi iso mutta: suurin osa vedestä on merivettä, makeaa vettä maailman vesivaroista on vain noin prosentti, suuri osa siitäkin jäätiköissä. Laskennallisesti puhdasta vettä riittäisi silti kaikille, vaikka maapallon väkiluku vähän kasvaisikin — jos siis eläisimme ideaalimaailmassa.

Maailman vesitilannetta ajatellen on lottovoitto syntyä Suomeen, sillä täällä uusiutuvia vesivaroja on asukasta kohti enemmän kuin missään muualla Euroopassa ja kunnallistekniikka yltää lähes kaikkien kylpyhuoneisiin.

Lähes kaikki vantaalaiset ovat Vantaan Veden vesijohtoverkoston piirissä, heistä suurin osa saa vetensä 120 kilometrin pituista Päijänne-tunnelia pitkin. Niin kauan kuin Päijänteessä riittää vettä, vantaalaisilla ei ole hätäpäivää, tuskin muutenkaan. Vesilaitoksilla on aina varajärjestelmänsä, jota käytettiin viimeksi viime vuonna kun Päijänne-tunnelia kunnostettiin ja vantaalaiset saivat raakavetensä Vantaanjoesta.

Ennen kuin vantaalainen saa vetensä, se on kulkenut Päijänteestä Helsinkiin Pitkäkosken vedenpuhdistamolle, jossa se puhdistetaan. Myös jätevesien käsittelyyn tarvitaan naapurikaupunkien apua. Vantaalaisten jätevedet puhdistetaan Helsingin Viikinmäessä ja Espoon Veden omistamalla Suomenojan puhdistamolla.

140 litraa kahvikupillisessa

Keskimäärin suomalaiset kuluttavat noin 155 litraa talousvettä vuorokaudessa, vantaalaiset noin 150 litraa. Eniten vettä kuluttavat kerrostaloasukkaat, rivitaloasukkaat sijoittuvat kakkoseksi, omakotitaloasukkaat ovat vasta kolmantena.

Lohdutukseksi kerrottakoon, että yhdysvaltalaiselta hurahtaa 500 litraa, mutta madagaskarilaisten edessä saisimme hävetä: heistä moni sinnittelee viidellä litralla päivässä. Yhtä kaikki, suomalaiset ovat aikamoisia lutraajia, sillä YK:n kehitysohjelma UNDP: n laskelman mukaan ihmiselle riittäisi 20 litraa päivässä.

Toisin kuin voisi kuvitella, pitkää ajanjaksoa tarkastellessa suomalaisten talousvedenkulutus on jopa vähentynyt. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa kulutustottumusten muutos ja vesikalusteiden vaihtaminen vähemmän vettä kuluttaviksi. Huipussaan vedenkulutus oli 1970-luvulla, jolloin vesi-klosetista ja kylpyammeista hurmaantuneet helsinkiläiset saattoivat kuluttaa jopa yli 400 litraa vettä päivässä. Osittain tämän selitti veden halpa hinta. Jätevesimaksu eli järjestelmä, jossa kuluttajat maksavat myös jätevesien käsittelystä koituvia kustannuksia, astui voimaan vasta vuonna 1973.

Se että juomme, peseydymme ja vedämme vessaa ei lopulta muodosta kovin suurta osaa vedenkulutuksestamme. Noin 70 prosenttia käytetystä vedestä menee maatalouteen ja noin 20 prosenttia teollisuuteen, siis ruokaamme ja kaikkiin niihin tavaroihin, joita kotimme on täynnä. Onkin alettu puhua piilovedestä ja vesijalanjäljestä, joka huomioi suoran ja epäsuoran vedenkulutuksen.

Ja millaisia määriä kulutammekaan! Kun otetaan huomioon myös niin sanottu piilovesi, suomalainen kuluttaa noin 4700 litraa päivässä. Yhden kahvikupillisen tuottamiseen kuluu 140 litraa vettä, maitolitran 1000 litraa, omenan 70 litraa vettä. Lihansyönti lisää vedenkulutusta saavikaupalla: yhteen naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan huimat 15 000 litraa vettä. Eikä vedenkulutus suinkaan rajoitu vain ruokaan: pienen mikrosirunkin valmistamiseen tarvitaan 32 litraa vettä.

Ammennamme samoista lähteistä

Palataanpa vantaalaiseen Jokkeen ja etiopialaiseen Yonasiin. Kuten todettua, Jokella kaikki hyvin. Yonaksen on sen sijaan on varauduttava entistä pahempaan kuivuuteen, sillä ilmastonmuutos näkyy selvimmin jo ennestään kuivilla seuduilla.

Vaikka Yonas ja Jokke eivät suoranaisesti samoista vedenlähteistä kilpailekaan, he vaikuttavat silti toinen toisiinsa kuluttamalla, saastuttamalla ja varjelemalla yhteistä maapalloamme. He saattavat myös tietämättään ammentaa samoista vesilähteistä.

41 prosenttia suomalaisten kuluttamasta vedestä kulutetaan ulkomailla epäsuorana kulutuksena, etiopialaisilla sama luku on yksi. Saattaa siis olla, että niin Jokke kuin Yonaskin ovat kuluttaneet samoja vesivaroja ostaessaan Kiinassa valmistetut lenkkarit.

Joken vaahtokylpyjä ei missään nimessä voi pitää erityisen suositeltavana tapana. Kylpyvesi on nimittäin ensin lämmitettävä, ja se vaatii energiaa, jonka tuottaminen taas vaikuttaa ympäristöön. Silti Joken pitäisi kuitenkin miettiä enemmän kokonaisvedenkulutustaan, neljää kahvikupillista päivässä, naudanlihapihvejä ja kaikkia niitä uusia paitoja, joita ei koskaan tule pidettyä. Vesijalanjälki kutistuisi pienillä valinnoilla.

Kauppatavara ja konfliktin aihe

Monet hurjat tulevaisuudenvisiot liittyvät tavalla tai toisella veteen. Osa pelkää kuivuutta, osa tulvia. Vedestä ennustetaan tulevan öljyn kaltaista kauppatavaraa ja asia, jonka vuoksi soditaan. Jälkimmäinen ei ole utopiaa nytkään: on sanottu, että Darfurin kriisin pitkittymisen taustalla on pula viljelykelpoisesta maasta, mikä tarkoittaa käytännössä juuri puutetta vedestä.

Ilmaston lämpenemisen kaikkia vaikutuksia maailman vesivaroihin ei tiedä vielä kukaan. On kuitenkin selvää, että se vaikuttaa veden kiertokulkuun paikallisesti: vesi ei enää jäädykään siellä, missä ennen oli jäätikköä, se ei sadakaan sinne, missä ennen oli vehreää, sitä sataa liiankin paljon sinne, missä sitä ei enempää tarvittaisi.

Vesivaroja uhkaa myös saastuminen, UNESCON:n arvion mukaan vuonna 2050 jo puolet maapallon juomavesivaroista voi olla käyttökelvottomia. Olemme päivä päivältä enemmän meriveden varassa, jota emme vieläkään pysty hyödyntämään kuten makeaa vettä. Elämä on pisaroista kiinni.

Lähteet:
Timo Herranen: Vettä ja elämää. Helsingin vesihuollon historia 1876–2001. Tanja Krämer: Välttämätön vesi. Minerva Kustannus Oy. Vantaan kaupungin kestävän kehityksen raportti 2007.

 


 

Kilpailuhenki vie veteen

16-vuotiaasta vantaalaisuimarista Emilia Pikkaraisesta tuntuu, että hän on aina osannut uida. Tunne on varmasti myös lähellä totuutta, sillä jo pienenä hän kävi vauvauinnissa.

Myöhemmin veteen oli päästävä kaksi vuotta vanhemman Ville-veljen ja triathlonia harrastaneen, nyt Emiliaa valmentavan Jukka-isän esimerkin innoittamana. Vesi ei ole koskaan ollut pelottava elementti, vaan kuin toinen koti.

Emilia Pikkaraista on vetänyt veteen kilpailuhenkisyys: ensin oli näytettävä taidot isoveljelle, myöhemmin muillekin. Muut harrastukset kuten triathlon ja baletti ovat saaneet väistyä uinnin tieltä.

Pikkarainen viettää altaassa noin kahdeksan tuntia viikossa. Tämän lisäksi hän harjoittelee kaksi kertaa viikossa kuivalla maalla lihaskuntoa. Vapaata on vain sunnuntaisin, joulun aikaan ja muutama viikko kesällä. Toistaiseksi altaaseen meno ei ole kuitenkaan tuntunut vastenmieliseltä.

— Joskus jos on ollut tosi rankka iltatreeni ja aamulla pitää taas herätä treenaamaan, ajatus lämpimästä sängystä nousemisesta ja kylmään veteen menemisestä tuntuu vaikealta. Tiedän kuitenkin, että kun sinne veteen hyppää, siellä tulee pirteäksi.

Mieluisimpia harjoittelupaikkoja uimarille ovat ulkoaltaat, joita Pikkarainen on päässyt kokeilemaan ulkomailla. Vapaalla hän pulahtaa mielellään mereen, kunhan vesi on lämmintä.

— Silloin otan rennosti, pari vetoa vedessä ja sitten takaisin rannalle ottamaan aurinkoa bikinit päällä.

Vantaan Vesikoita edustava Pikkarainen on menestynyt tänä vuonna kisoissa. Hän teki Suomen ennätykset 50 ja 100 metrin perhosuinneissa, nyt edessä ovat muun muassa MM-kisat Roomassa.

Kun kisa on käynnissä, Pikkarainen ei yleensä ajattele mitään, pidemmillä matkoilla korkeintaan vilkaisee missä kilpakumppani menee.

— Se lisää uintiin raivoa.

 


 

Äärimmäisen kuivuuden ja vehreyden maasta

Elizabeth Manalin entinen kotimaa Sudan tuo monen mieleen lähinnä sotia, hiekkaa, kuivuutta, nälkää, janoa ja vettä kantavia naisia.

Tämä on kuitenkin vain osa totuutta: noin seitsemän kertaa Suomen kokoisessa maassa on aavikon lisäksi myös vehreyttä, vaurautta ja Elizabethin kaltaisia naisia, jotka ovat saaneet vetensä hanasta, enemmän tai vähemmän puhtaana.

Elizabeth Manal syntyi kolmilapsiseen perheeseen Etelä-Sudanin vehreille seuduille, Juban kaupunkiin. Ilmasto on trooppinen, seudulla kasvatetaan muun muassa maissia, durraa ja monia hedelmiä.

Manalin lapsuudessa Sudanin etelä- ja pohjoisosat kävivät sotaa. Noin 10-vuotiaana Manal haavoittui luodista ja perhe muutti pääkaupunkiin Khartumiin, jossa perhe oli turvassa, haavoittunut Elizabeth sai kunnollista hoitoa ja lapsille tarjoutui hyvät mahdollisuudet kouluttautua.

— Khartumissa oli kamalan kuumaa, kuivaa ja pölyistä. Sadekaudella vettä oli taas joka paikka täynnä, Manal kuvailee.

Sudanissa käyttövettä saadaan kaivojen lisäksi Punaisesta merestä, Niilistä, Valkoisesta Niilistä, Sinisestä Niilistä ja järvistä. Asutus on keskittynyt jokien varsille, pääkaupunki on syntynyt sinne, missä kohtaavat Niili, Valkoinen Niili ja Sininen Niili.

— Hanavesi ei välttämättä ole sataprosenttisen puhdasta, mutta monet juovat sitä silti. Osa suodattaa veden, osa keittää, joskus vettä puhdistetaan kloorilla. Meillä vettä suodatettiin, Manal kertoo.

Valmistuttuaan yliopistosta Elizabeth Manal lähti ensin kahdeksi vuodeksi turvallisempaan Egyptiin, jossa hän kävi raamattukoulua. Sieltä hän saapui pakolaisena Kotkaan neljä vuotta sitten.

— Oli huhtikuu ja vielä vähän lunta maassa. Oli oudon valoisaa, hiljaista ja kylmää, hän muistelee.

Nykyisin Manal asuu miehensä ja 6- ja 3-vuotiaitten lastensa kanssa Helsingin Tapulikaupungissa, opiskelee suomea ja on diakoniapuolella harjoittelijana Vantaan seurakunnilla. Hän haaveilee paluusta Sudaniin, mieluiten vehreälle synnyinseudulleen.

— Jokainen rakastaa aina synnyinmaataan. Mutta emme tiedä, onko vielä turvallista palata.

 


 

Usko virtaamaan kuin vesi

Tulen, veden tai leikkivän lapsen katsomisen sanotaan rentouttavan. Rekolan kirkkoherra Mikko Matikainen ei pienen tytön isänä tätä täysin allekirjoita.

— Leikkivää lasta katsoessa olen myös valpas. Tulta katsoessa on vähän sama juttu, se rentouttaa, mutta on säilytettävä valppaus. Virtaavan veden katselu tai järven katselu rentouttaa ehdottomasti.

Matikainen viihtyy kesällä veden äärellä, uiden ja kalastellen. Hän on enemmän järvi- kuin meri-ihminen, sillä järvestä noustessa ei ole sellaista oloa, että pitäisi käydä pesulla.

— Uiminen on ihan parasta! Se on niin virvoittavaa, se veden noste ja tunne kuinka vesi hellii ihoa… vaikka kuinka paljon uisi, ei tule hiki.

Erityisesti lapsia kastaessaan Matikainen on joutunut miettimään veteen liittyvää kristillistä symboliikka. Kasteessa vesi on armon merkki. Kaste merkitsee seurakunnan jäseneksi ja Jumalan lapseksi ottamista.

Raamattu puhuu vedestä monin eri tavoin, niin käsin kosketeltavana elementtinä kuin vertauskuvallisesti. Vesi on puhdistava, virvoittava, tuhoavakin, voimakas elementti. Jo luomiskertomuksessa puhutaan vedestä: aluksi Jumalan henki liikkuu vetten päällä, myöhemmin Jumala erottaa toisistaan maan ja meren. Jeesus vertasi Pyhää Henkeä uskovan sydämestä kumpuavaan elävän veden lähteeseen.

— Raamatun kertomuksissa näkyy se, että vesi on ollut kortilla. Se kiteytyy, että missä on vettä, siellä on elämää.

Virtaava vesi on myös elävän uskon symboli.

— Jos vettä kerää vain tynnyriin, se ummehtuu. Virtaava vesi on aina tuoretta, kuten armokin. Virratessaan se synnyttää elämää, Matikainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: