Ampumavälikohtaus vantaalaiskoulussa järkyttää – Tikkurilan kirkossa mahdollisuus keskusteluun ja hiljentymiseen
Myös Helsingin tuomiokirkossa järjestetään rukoushetki tapahtuman johdosta.
Tikkurilan kirkossa Vantaalla on mahdollisuus hiljentymiseen tänään tiistaina 2. huhtikuuta Viertolan koululla, Jokirannan opetuspisteessä tapahtuneen ampumavälikohtauksen vuoksi. Kirkossa on myös seurakuntien työntekijöitä tarjoamassa keskusteluapua.
Tikkurilan kirkko on auki tiistaina 2. huhtikuuta kello 21 asti. Siellä järjestetään hartaushetki kello 19.
Helsingin tuomiokirkossa järjestetään klo 12 päivärukoushetki tapahtuman johdosta. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkossa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-tilin välityksellä. Lisäksi Kallion kirkossa Helsingissä järjestetään klo 18 rukoushetki ampumavälikohtauksen johdosta.
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo pitää tiistaina 2.4. iltahartauden tapahtumiin liittyen. Hartaus lähetetään suorana Ylen studiosta klo 18.50. ja sen voi kuunnella sekä netin kautta että Yle Radio 1:ssä.
Ampumavälikohtauksessa Vantaalla kuoli yksi oppilas ja loukkaantui kaksi oppilasta. Poliisi mukaan kaikki asianosaiset ovat 12-vuotiaita. Epäilty on otettu kiinni Helsingissä. Myös ampuma-ase on poliisin hallussa.
Poliisi sai ilmoituksen asiasta tiistaiaamuna hieman yhdeksän jälkeen. Viertolan koulussa on noin 800 oppilasta ja siellä työskentelee noin 90 ihmistä.
Juttua täydennetty 2.4. klo 12.10. Lisätty keskusteluavun puhelinnumerot.
Juttua päivitetty 2.4. klo 13.10. Lisätty tieto yhden uhrin menehtymisestä ja rukoushetkestä Kallion kirkossa ja klo 14, jolloin lisätty tieto piispa Laajasalon pitämästä iltahartaudesta.
Keskusteluapua tarjolla myös puhelimitse
Tikkurilan seurakunnan päivystävän papin puhelinpäivystys keskustelua varten p. 09 830 6202 arkisin ma –pe klo 12–15.
Kaikkien Vantaan seurakuntien päivystävien pappien yhteystiedot täältä.
Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin päivystää joka päivä klo 18–24 numerossa 0400 221 180.
Jaa tämä artikkeli: