null Anna Puu kulkee loppuvuoden kirkoista kapakoihin

Anna Puu aloittaa joulukiertueen UMO:n kanssa Vantaan Pyhän Laurin kirkosta. Kuva: Sirpa Päivinen

Anna Puu aloittaa joulukiertueen UMO:n kanssa Vantaan Pyhän Laurin kirkosta. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Anna Puu kulkee loppuvuoden kirkoista kapakoihin

Laulaja tekee joulukonsertteja UMO:n kanssa ja samalla omaa kiertuettaan.

"Vantaan-konserttini on ensimmäinen kiertueellani UMO:n kanssa. Rakastan ekoja kertoja. Niihin liittyy kaikki se jännitys ja parhaimmillaan niillä voi syntyä jotakin, mitä muilla kerroilla ei ole. Kirkossa olen esiintynyt lähinnä hyväntekeväisyyskonserteissa tai ystävien häissä. Pidän kirkkorakennuksista. Reissussakin vierailen usein kirkoissa, niissä on jotakin rauhoittavaa.

Konsertista tulee ainakin hyvin erilainen verrattuna perinteisiin joulukonsertteihin. Ajattelen niin, että konsertissa pitää olla jokin juju. Meillä se tulee sovituksista ja isosta orkesterista. Tulossa on myös kepeitä joululauluja, ei pelkkää paatosta. Esitän myös yhden kappaleen, jonka olen esittänyt joskus kakkos- tai kolmosluokkalaisena Outokummun kirkossa. Siinä oli kuoro ja minä olin solistina.

 

Olen vähän allerginen monille perinteisille joululauluille. Ovathan ne koskettavia, mutta vähän pateettisia.

 

Olen aika kranttu joululaulujen suhteen. Kuuntelen lähinnä 1940–1950-luvun amerikkalaisia joululauluja. Olen vähän allerginen monille perinteisille joululauluille. Ovathan ne koskettavia, mutta vähän pateettisia. Sylvian joululaulu on kuitenkin sellainen, joka on minulle perinne. Soitin sen aina jouluna pianolla, kun olin pieni.

Samaan aikaan kun teen kiertuetta UMO:n kanssa, teen omia keikkojani. Kirkosta kapakkaan, niin se menee. Uusin levyni ilmestyi noin kuukausi sitten. Se tuntuu debyyttilevyltä, koska hyppäsin tekstityshommiin kertaheitolla. Kaikki sanoitukset ovat omiani. Niiden näyttäminen muille tuntui pahemmalta kuin riisuutuminen vieraiden ihmisten edessä. Tekstit eivät kerro suoraan minun elämästäni, mutta joistakin hetkistä ja fiiliksistä kyllä. Ne on vaan puettu tarinan muotoon."

Kohti joulua - Anna Puu ja UMO Pyhän Laurin kirkossa la 28.11. klo 21. Liput Lippupalvelusta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.