Anssi Kela: "Kortit oli minulle ammatin puolesta valmiiksi jaettu"

Muusikolla ei ollut nuorena uranvalintaongelmia.

15.08.2016 16:00
Nina Riutta
Hans v. Schantz

Muusikko Anssi Kelan elämä painottuu tällä hetkellä keikkailuun ja musiikkiohjelman kuvauksiin. Levyn teko ei ole mielessä, sillä nyt ei ehdi olla luova.

– Tarkoitus on painaa pakoputki punaisena vuodenvaihteeseen asti. Alkuvuodesta on vähän iisimpää. Ideointi vaatii joutilaisuutta, sitä että on tekemättä mitään hyödyllistä. Se on maaperä sille, että alkaa syntyä uusia ajatuksia.

Opiskelu olisi ollut fiksua

Anssi Kelan isä oli Pro Fide -gospelyhtyeen kosketinsoittaja. Äiti jäi tänä keväänä eläkkeelle kanttorin työstä.

– Kortit oli minulle ammatin puolesta vähän niin kuin valmiiksi jaettu. En nähnytkään muita vaihtoehtoja kuin musiikkiin liittyvän työn. Olin ihan laput silmillä. Valmistuin ylioppilaaksi, mutta sen jälkeen en ole opiskellut päivääkään mitään. Minulla ei ole turvaverkkoa tai suunnitelma b:tä.

Jälkeenpäin Anssi Kela on miettinyt, että olisi ollut fiksua opiskella.

– En suosittele tätä tietä kenellekään. Koska ihan yhtä hyvin minulle olisi voinut käydä toisella tavalla. Kun Nummela julkaistiin, sattuivat tähdet vain olemaan oikeassa asennossa. Olisi se voinut mennä niinkin, ettei siitäkään levystä olisi tullut mitään. Ja silloin olisin ollut kolmekymppinen tyyppi vailla minkäänlaista koulutusta ja työkokemusta. Mitä sitten olisin tehnyt?

Nummela on Anssi Kelan vuonna 2001 julkaistu ensimmäinen sooloalbumi. Albumia on myyty noin 160 000 kappaletta ja se on Suomen 13. myydyin levy.

Sello ei ollut oma juttu

Musiikillinen taival alkoi Anssi Kelalla 6-vuotiaana, kun "porukat löivät viulun kouraan ja sanoivat, että vedä tuolla". Hän soitti viulua, mutta pian soitin vaihtui selloon.

– Viulun tai sellon soitto ei ollut yhtään minun juttuni. Halusin koko ajan lopettaa. Mutsi sanoi, että jos nyt lopetat, niin aikuisena harmittaa. Lopetin, mutta ei se ole minua ikinä harmittanut. Ja tämän minä tulkitsen niin, että en ole vielä aikuinen. Kun sellon soiton lopettaminen alkaa harmittaa, tiedän aikuistuneeni.

Vuonna 1984 Kelan perhe muutti Kauniaisista Vihtiin. Viidesluokkalainen Anssi tutustui uudessa koulussa pariin kaveriin, joiden kanssa tunsi olevansa samalla aaltopituudella. He päättivät perustaa bändin, vaikkei heillä ollut soittimia. Bändi eli mielikuvituksessa, kunnes pojat pääsivät käsiksi koulun oikeisiin soittimiin. Sitten seurakuntatalolta löytyivät vielä paremmat soittokamat.

– Nuoriso-ohjaaja tuli katsomaan peräämme. Hänellä oli omia biisejä, joita aloimme soittaa. Hän myös rupesi puuhaamaan meille keikkoja saman tien.

Alkuperäinen kutsumus oli bassonsoitto

Yhdeksäs hetki -gospelbändi perustettiin ja keikkaa pukkasi, mutta jossain vaiheessa bändin laulaja halusi lähteä. Anssi Kela lupautui laulamaan siihen asti, kunnes "oikea" laulaja löytyisi.

– Sillä tiellä tässä ollaan – uutta laulajaa ei löytynyt. Minun ei koskaan pitänyt ruveta laulajaksi. Soitin bändissä bassoa. Se oli alkuperäinen kutsumukseni, ja se oli ollut minulla haaveena pikkupojasta lähtien.

Pikkuhiljaa biisit muuttuivat, ja bändi lipui pois seurakunnan ympyröistä. Bändistä tuli Pekka ja Susi, joka osallistui rockin Suomen mestaruuskilpailuihin. Voitto tuli, ja seuraavana vuonna julkaistiin levy.

Viulun tai sellon soitto ei ollut yhtään minun juttuni."

– Karhunelämää-biisi soi radiossa jonkin verran. Se oli ensimmäinen pikkuhitti, mutta muuten levy meni ihan munilleen.

Nousukiidon jälkeen bändi mätkähti takaisin nollapisteeseen. He yrittivät tehdä uutta levyä.

– Palikat eivät enää olleet järjestyksessä, emmekä löytäneet yhteistä punaista lankaa. Olin hellinyt ajatusta, että tämä bändi on ja pysyy. Mutta vuonna 1999 se pantiin pakettiin.

Anssi Kela alkoi heti tehdä uusia biisejä. Enää ei tarvinnut hakea kompromisseja ja muiden jäsenten hyväksyntää.

– Yhtäkkiä tajusin, että voin antaa biisien vain tulla ja innostua niistä. Löysin oman ääneni biisinkirjoittajana. Silloin aloin tehdä biisejä, joista yhdestä tuli Nummela.

Nuorena fundamentalistinen ja ehdoton

Anssi Kela kokee eläneensä poikkeuksellisen nuoruuden, koska hän aloitti bändin kanssa keikkailun jo 13-vuotiaana.

– Minulla ei ollut teini-ikään kuuluvaa kuohuntaa ja kapinointia. Sitä vaihetta, kun himassa paiskotaan ovia ja rähjätään vanhemmille. Nuoruuteeni ei liittynyt ahdistusta, mutta ensimmäinen kriisi tuli aika voimakkaana kolmikymppisenä, jolloin jouduin panemaan elämää uuteen uskoon.

13–18-vuotiaana Anssi Kela kertoo olleensa fundamentalistinen ja ehdoton.

– Tarkastelin maailmaa tosi kapean putken läpi. Pidän itseäni onnekkaana, että elämä on opettanut. Putki on leventynyt ja näen maailman eri tavalla kuin silloin. Ajatukseni ovat tuulettuneet reilusti.

Aikoinaan Vihdin seurakuntanuoret olivat Anssi Kelan mielestä "aika viidesläinen yhteisö". Siellä ei oltu avarakatseisia eikä suvaitsevaisia.

Nuoruuden uskonnollisuus oli minun taisteluni, joka piti käydä ja jättää taakse."

– Mutta näen sen vaiheen elämässäni luonnollisena kasvuna, joka jokaisella nuorella on, että on joku juttu, jonka puolesta kiivaillaan. Jollakin se voi olla luonnonsuojelu tai rasismin vastustaminen. Siis periaatteessa hyvä juttu, mutta eletään liian vahvasti mustavalkoisessa maailmassa ja kiivaillaan asian puolesta. Minulle nuoruuden uskonnollisuus oli sitä. Se oli minun taisteluni, joka piti käydä ja jättää taakse.

Yhtäkkiä Anssi Kela hymähtää hiukan ja huomaa itsessään jonkinlaista ehdottomuutta edelleen.

– Olen kasvissyöjä ja absolutisti ja pukeudun pelkästään mustiin vaatteisiin – siitä ei jousteta missään tilanteessa.

Kuka?

Anssi Kela, 44, muusikko ja laulaja-lauluntekijä. Asuu Käpylässä. Avoliitossa. Kaksi tytärtä.

Mitä?
Anssi Kela esiintyy pe 2.9. klo 19 Pyhän Laurin kirkossa, Kirkkotie 45. Liput 5 euroa vain ovelta ennen tapahtuman alkua. Lipunmyynti alkaa klo 18.

Motto?
”Ensin housut, vasta sitten kengät.”

Juttua muokattu 17.8. klo 16.30: Otsikkoa ja ingressiä muutettu.

Lisää aiheesta: