Arvio: Hotakaisen uusimmassa mennään tunteella ojaan
Henkireikä-kirja käsittelee elämän arvaamattomuutta.
Kari Hotakaisen Henkireiän lukija pakotetaan pitkän yksinpuhelun kuulijaksi. Tarinaa ja sen sivupolkuja kerii auki rikosylikomisario, joka ei elättele illuusioita ihmisen harkintakyvystä tai perimmäisestä hyvyydestä. Virkavuodet ovat näyttäneet hänelle, kuinka arvaamatonta elämä on. Joskus ihmisen päässä vain niksahtaa tai napsahtaa, ja jälki on rumaa.
"Tunne on taksi ilman kuljettajaa, järki on kuski, vaikka olisi lievässä humalassa", filosofoi poliisi. Hänellä on kokemusta siitä, kuinka ihmiset kolaroivat ihmissuhteissaan ja päätyvät poliisin huomiin.
Jonkinlaisessa törmäystilanteessa ovat myös päähenkilön kuorokaverit Suntio ja Parturikampaaja. Suntiolla on omat hämärät puuhansa, joiden tuotoksena arkkupaidoista jalostuu kastemekkoja ja hääpukuja. Parturikampaajalla on tekeillä jotain paljon synkempää. "Joskus rakkaus ja viha on sama asia", hän on huomannut.
Henkireikää voisi kutsua mustaksi komediaksi. Tapahtumat ovat etupäässä surullisia ja surkeita, mutta Hotakaiselle tyypillinen aforistinen, leikittelevä ja yllättäväkin sanomisen tapa tuo romaaniin toisen tason. Toisinaan jopa naurattaa, toisinaan tekee mieli alleviivata lause sieltä, toinen täältä.
Jaa tämä artikkeli: