Lemmikin seurapiiri. Olga da Polga -kirjassa maailmaa katsotaan marsun näkökulmasta. Kuva: Catherine Rayner
Arvio: Lemmikkien salainen elämä
Vanhat sadut mahtipontisesta marsusta ja kiusatusta kissasta on julkaistu komeasti uusissa kansissa. Uppoavatko ne nykylapsiin?
"Olipa kerran aika, jolloin marsuilla oli ihmeellisimmät hännät mitä kuvitella saattaa. Pitkät ja tuuheat, pehmeän silkkisen turkin peittämät hännät."
Olga da Polga on marsu, joka pitää mielikuvituksellisten tarinoiden kertomisesta, kauranjyvistä – ja itsestään.
Seikkailut kiinnostavat, kunhan ne ovat miellyttäviä ja parahultaisen kokoisia. Esimerkiksi siilituttavansa kehumaa hyönteisiä kuhisevaa jättömaata Olga ei arvosta, vaikka käy toki tsekkaamassa paikan, kun ulkoiluhäkin kulman alle jää sopiva rako. Rusettimarsun turkkikin menee retkellä sekaisin. Viiiik! viiiik!
Karhuherra Paddingtonin kirjoittajana tunnettu britti Michael Bond loi vuonna 1971 alkuperäisteoksen Olga da Polgasta, koska inspiroitui tyttärensä marsusta. Kirjailija on tuntenut monta ruoalle ja hellyydelle persoa marsupersoonaa, ja sen huomaa.
Marsua toivova seitsemänvuotias kuunteli 176-sivuista kirjaa ilta illan jälkeen hievahtamatta. Viisivuotias viihtyi takuuturvallisten tarinoiden parissa noin puoleen väliin asti, mutta sitten hän toivoi vauhdikkaampaa kuunneltavaa.
Palkitun kuvittajan Catherine Raynerin piirrokset esittävät maailman viehättävästi marsuperspektiivistä. Lapset katselivat kuvia mielellään itsekseenkin.
Michael Bond ja Catherine Rayner: Olga da Polga. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Art House 2015.
Pekka Töpöhäntä pikkupennusta maailmanmatkaajaksi
"Siellä ne nyt uiskentelivat kylmässä vedessä, Monni ja Pilli ja Pulla ja Risto ja Rauha. Laiturilla seisoivat molemmat koirat ja murisivat ja haukkuivat."
Useimmat suomalaiset tuntevat Pekka Töpöhännän. Kuusi ensimmäistä kirjaa kokoava yhteisnide vie kuitenkin pikkulasten kuvakirjoja syvemmälle ja kertoo hännättömän kissan elämästä siitä saakka, kun se valitsi uuden perheensä livahtamalla maalaistalonsa pihalle pysähtyneeseen kaupunkiautoon leikkimään.
Hännätöntä Pekkaa kiusaa niin kotikulman Monni kuin rajumpia otteita käyttävät Gangsterikaverukset Amerikan-matkalla.
– Pekka Töpöhännän ei kannata lähteä mustien kissojen kanssa mihinkään kerhoon, koska ne voivat olla Gangsterikaveruksia, jotka kaappaavat kissoja. Olisi hauskaa, jos GK joutuisi häkkiin, koska ne ovat ilkeitä, viisivuotias miettii.
Töpöhäntä piti hyvin viisi- ja seitsemänvuotiaan huomion, vaikka mustavalkokuvia ei riitä joka aukeamalle. Jännittävimmät seikkailut oli luettava aina onnelliseen loppuunsa asti. Toisinaan lukuja piti käydä läpi kerralla useampi kuin iltasatuaikaan yleensä.
Ruotsalainen Töpöhäntä-kirjasarja julkaistiin alun perin vuosina 1939–1972, mutta sen avulla saa yhä aikaan hyviä keskusteluja lasten kanssa. Onkohan kiusaava kulkukissa Monni kade perheensä hellimälle Pekalle?
Gösta Knutsson ja Iben Clante: Pekka Töpöhännän suuri satukirja. Suomentanut Terttu Liukko. Gummerus 2014.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lapset arvioivat suosikkikirjailijoiden uusia romaaneja
Hyvä elämäAda Gootista tunnettu Chris Riddell aloitti uuden sarjan, jossa tyttö ja suo-otus ratkovat sylikoiramysteeriä. Myös Ella ja kaverit seikkailevat eläinten kanssa.