Atomipommit tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin 74 vuotta sitten – pommitusten muistoksi Töölönlahdelle lasketaan kynttilälyhtyjä
Maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta 14 000 ydinkärkeä, sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.
Yhdysvaltojen 6. ja 9. elokuuta 1945 pudottamat atomipommit tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit silmänräpäyksessä. Sadat tuhannet kuolivat ja vammautuivat. Hengissä selvinneet ja heidän jälkeläisensä kärsivät edelleen atomipommien seurauksista.
Tiistaina 6. elokuuta vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Päivän tilaisuuksia järjestetään eri puolella Suomea ja maailmaa. Helsingissä päivän päätapahtuma järjestetään Töölönlahdella klo 21 alkaen.
– Ydinaseet ovat joukkotuhoaseita, jollaisia kenelläkään ei pitäisi olla. Kuitenkin maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta 14 000 ydinkärkeä, sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.
On meidän kaikkien tehtävä varmistaa, ettei ydinaseita enää koskaan käytetä.
– Laura Lodenius
– Yksi Hiroshima-päivän tehtävistä on muistuttaa aseistariisunnan tärkeydestä. On meidän kaikkien tehtävä varmistaa, ettei ydinaseita enää koskaan käytetä, hän sanoo.
Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja muistetaan japanilaisen perinteen mukaan laskemalla kynttilälyhtyjä veteen. Tunnelmallinen rauhantapahtuma järjestetään Suomessa ainakin Helsingissä, Loviisassa, Maarianhaminassa, Närpiössä, Turussa ja Vääksyssä.
Helsingissä Hiroshima-päivän päätilaisuus järjestetään perinteiseen tapaan Töölönlahdella, Oopperan amfiteatterilla. Tapahtuma alkaa kello 21 puheilla ja musiikilla. Puhujina ovat kirkkoherra Hannu Ronimus Töölön seurakunnasta ja kansanedustaja Eva Biaudet. Musiikista vastaa Merikukka Quartet. Kynttilälyhdyt lasketaan Töölönlahteen noin kello 22.
Tapahtuman järjestävät Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner i Helsingfors Helsingin seurakuntayhtymä ja Töölön seurakunta yhteistyössä usean rauhanjärjestön kanssa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Atomipommien uhreja muistetaan Helsingissä maanantaina 6.8.
AjankohtaistaHiroshiman ja Nagasakin pommituksista tulee tänä vuonna kuluneeksi 73 vuotta.