Papista käsikirjoittajaksi. Vepe Hänninen hyödyntää tarinoissaan kokemuksiaan pappina, mutta hurskastelua hän haluaa välttää viimeiseen asti.
Draama syntyy ristiriidoista
Käsikirjoittaja Vepe Hänninen ujuttaa pääsiäisnäytelmä Via Crucikseenkin ripauksen komediaa.
Parikymmentä vuotta sitten istui muuan helsinkiläispappi Järvenpäässä seurakuntatyöhön kouluttavalla pastoraalikurssilla ja ajatteli, että siellä voitaisiin puhua mandariinikiinaa ja hän ymmärtäisi yhtä vähän.
Katse harhautui ikkunasta ulos. Vepe Hänninen – se oli papin nimi – kuvitteli itsensä parkkipaikalle rassaamaan autoa ja kiroilemaan kovaan ääneen. Ajatus kutkutti.
– Mielikuvitustani kiehtovat ristiriidat: se, että keskelle pappien koulutustilaisuutta tuotaisiin ihminen, jonka elämäntodellisuuteen tilanne mahdollisimman huonosti sopii, Hänninen sanoo.
Mielikuvitus vei sittemmin miehen mennessään. Papin työ vaihtui 17 vuotta sitten vapaan kirjoittajan hommiin. Hännisen ensimmäinen käsikirjoitus sijoittui tietenkin pastoraalikurssille.
Sen jälkeen on syntynyt käsikirjoituksia muun muassa sellaisiin tv-sarjoihin kuin Kylmäverisesti sinun ja Kotikatu. Nyt Hänninen viimeistelee kolmatta romaaniaan.
– Pelilupa on vielä papin hommiinkin, mutta kentälle ei ehkä päästetä, hän naurahtaa.
Teologisesta asiantuntemuksesta on kuitenkin viime aikoina ollut hyötyä kirjoitustyössä: Vepe Hänninen on käsikirjoittanut pitkänäperjantaina kantakaupungin kaduilla esitettävän Via Crucis -näytelmän.
Via Crucis täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Vepe Hänninen oli sen järjestäjänä toimivan Tuomiokirkkoseurakunnan pappi silloin, kun perinne alkoi. Yksi ympyrä siis sulkeutuu.
– Silloin en kyllä olisi kuvitellut olevani tätä joskus kirjoittamassa. Mutta otin haasteen vastaan innolla, Hänninen sanoo.
Aikamoisesta haasteesta onkin kyse. Pääsiäistarina on kaikille tuttu ja monille pyhä. Kolmenatoista vuonna näytelmä on tehty Lauri Otonkosken käsikirjoitukseen, ja välillä on ollut muitakin kokeiluja.
Paineita on, Vepe Hänninen myöntää mutta uskoo, että pappitausta on antanut työhön vapautta.
– Se auttaa ymmärtämään evankeliumikirjallisuuden luonnetta. Suhtaudun tarinaan ihmisten kirjoittamana, vähemmän juhlallisesti, Hänninen toteaa.
Hänen töissään tarina kulkeekin usein hyvin lähellä arkea. Siihen hän on pyrkinyt myös Via Cruciksessa, jossa hän nostaa tärkeään osaan Jeesuksen ja tämän äidin suhteen.
– Helposti suuria tarinoita ylevöitetään liikaa. Kun asiat tehdään pieniksi ja tuodaan lähelle, niistä tuleekin kohottavia, Hänninen uskoo.
Hän lupaa, että uudessa Via Cruciksessa perustarina on tuttu mutta käsittelyssä on mukana jopa ripaus komediaa. Hännistä ovat kutkuttaneet opetuslasten keskinäiset kähinät. Herodeksesta hän on tehnyt nykyajan managerityyliin esiintyvän kaverin, joka vaatii Jeesusta tekemään temppuja.
– Fariseusten kokous on versiossani seurakunnan työkokous, jossa pohditaan, laitetaanko rahat Jeesuksen vangitsemiseen vai temppelin esiripun korjaamiseen, Hänninen paljastaa.
Se heijastaa hänen omia kokemuksiaan. Hän muistelee seurakunnan työntekijäkokouksissa usein puhutun enemmän rahasta ja kiinteistöistä kuin mistään muusta.
– Kirkolla on suuri asia, jota pienet ihmiset vievät eteenpäin. Se on väistämättä puutteellista.
Suomalainen kulttuuri liukuu Vepe Hännisen mielestä harmillisen usein ääriin kuvatessaan uskontoa. Esimerkiksi papit kuvataan helposti hurskaina polvirukoilijoina.
– Pappi ei todennäköisesti 20 palvelusvuoden jälkeen edes muista olevansa pappi. Silti elokuvantekijöillä voi olla hyvin vahva ennakkokäsitys siitä, miten papin kuuluu käyttäytyä, Hänninen miettii.
Hänestä paljon kiinnostavampaa olisi nähdä kertomuksissakin kokonainen ihminen, joka vain sattuu olemaan pappi. Siinä onnistuu hänen mielestään esimerkiksi brittisarja Panta kaulassa.
– Ihmiskuvallisena asiana minua kiinnostaa syntisyyden ja vanhurskauden samanaikaisuus. Se on perusristiriita, josta hyvä draama elää.
Vepe Hännisen mielestä jokaisessa kunnon tarinassa on pohjavire, joka resonoi syviä kokemuksia ihmisyydestä. Pelkkä synkkyys ei riitä, vaikka siihen vaivutaan Suomessa helposti.
– Vakavassa draamassa henkilöhahmoja ruvetaan helposti säälittelemään. Se on pelkästään tympeää. Orpo kompastuu sirkkeliin -tyylistä draamaa on helppo tehdä, Hänninen sanoo.
Hän itse valitsee lajiksi usein komedian. Se antaa hänestä hyvän mahdollisuuden tarkastella ihmistä tämän omalta korkeudelta.
– Ihminen viihtyy komediaa katsoessaan. Siihen voi samastua ja sitä kautta voi sohia vallan rakenteita. Naurua kaikki diktaattoritkin ovat eniten pelänneet, Hänninen sanoo.
Kirjoittamisen rinnalle hänellä on tosin viime vuosina hiipinyt taas uusi juttu – tai oikeastaan vanha, nuoruusvuosien aikainen. Hänninen on käynyt Edu Kettusen studiolla äänittämässä muutamia kappaleita, muun muassa yhden soundtrackiksi tulevaan kirjaansa.
– Jotkut hankkivat tämän ikäisinä Harrikan, minä pelmuan kitaroiden kanssa. Kirjoituspäivinäkin soittaminen vie usein mennessään, 55-vuotias Hänninen tunnustaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mediatutkija Veijo Hietala: Pappi on yhtä suosittu tv-sarjan sankarina kuin lääkäri ja poliisi
Hyvä elämäMonen televisiosarjan päähenkilönä on nykyään pappi. Sielunpaimenen hahmo haastaa katsojan pohtimaan etiikkaa ja moraalia erilaisissa elämäntilanteissa.
