Elsi Immonen pitää prinsessamuffinssien leipomisesta ja käy seurakunnan prinsessakerhossa
Ekaluokkalaista Elsi Immosta kiinnostaa kaikki prinsessoihin liittyvä.

Ekaluokkalaista Elsi Immosta kiinnostaa kaikki prinsessoihin liittyvä.

Elsi Immonen pitää prinsessamuffinssien leipomisesta ja käy seurakunnan prinsessakerhossa

Elsi on saanut kerhosta myös uusia kavereita.

Mitä kerhossa puuhataan, seitsemänvuotias Elsi Immonen?

– Olemme leikkineet esimerkiksi prinsessa käskee -leikkiä, jossa joku esittää prinsessaa kruunu päässä ja käskee jotakuta tekemään jotain hassua. Toinen kiva leikki on sellainen, jossa prinsessaa esittävä istuu piirin keskellä ja yrittää ehtiä koskea jotakuta lehdellä. Tämä pelastuu kosketukselta sanomalla jonkun muun ringissä istuvan nimen, ja prinsessa yrittää koskea nyt tätä, jonka nimi sanottiin.

– Kerran leivoimme prinsessamuffinsseja, joihin jokainen teki oman paperisen kruunukoristeen. Olemme myös askarrelleet prinsessakruunuja ja pukeutuneet prinsessamaisiin vaatteisiin.

Mikä kerhossa on ollut hauskinta?

– Muffinssien leipominen oli tosi kivaa. Leivoin niitä elämäni ensimmäistä kertaa. Oli hauskaa, kun jokainen sai myös syödä itse tekemänsä leivoksen.

– Olen saanut kerhossa uusia kavereita. Yksi kerholaisista käy samaa koulua kuin minä.

Mikä prinsessoissa sinua kiinnostaa?

– Prinsessat näyttävät kauniilta, ja he myös käyttäytyvät hyvin. Olen aina pitänyt kaikesta prinsessoihin liittyvästä, kuten prinsessasaduista. Äiti on lukenut minulle Prinsessa Ruususta ja muita prinsessoista kertovia satuja.

Prinsessakerho maanantaisin klo 17–18 Mikaelinkirkolla, Emännänpolku 1. Kerho jatkuu keväällä ja siinä käy eskari-ikäisiä sekä eka- ja tokaluokkalaisia. Lisäksi tarjolla on muun muassa askartelu-, kokki- ja temppujumppakerhoja. Tietoa ilmoittautumisesta saa tammikuun alussa Mikaelin seurakunnan nettisivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi