Enkelin hipaisu
Avuliaan arjen enkelin voi tavata vaikka Amsterdamissa tai Myyrmäessä. Joskus enkeli soittaa ovikelloa.
Vuosia sitten Marja ja Alex Ojasti kohtasivat arjen enkelin viikonloppumatkallaan Amsterdamissa. Pariskunnalla oli tapana lähteä reissuun ex tempore ja varata yöpymispaikat vähän samaan tyyliin. Yleensä yöpaikka aina löytyi, mutta Amsterdamin-matkalla heitä kohtasi yllätys.
— Olimme varanneet hotellihuoneen vain yhdeksi yöksi, mutta tarvitsimme yöpaikan vielä toiseksi yöksi. Kun menimme kysymään vapaata huonetta, meille sanottiin, että valitettavasti hotelli on täynnä, kertoo Alex.
Sattui niin, että Amsterdamissa oli juuri sinä viikonloppuna kansainvälinen konferenssi ja huoneet todellakin olivat täynnä, eikä vain siinä hotellissa, vaan kaikkialla keskustassa. Marja ja Alex lähtivät kaupungille miettien, mitä tehdä.
Nuoripari meni jonottamaan infokioskille kysyäkseen vaihtoehtoja. Heitä neuvottiin etsimään yöpaikkaa hiukan syrjäisemmiltä pikkukujilta, jos vaikka bed and breakfast typpinen majoitus löytyisi. Jonossa pariskunnan takana seissyt nainen oli kuullut heidän ongelmansa ja sanoi, että hän voisi tarjota yöksi huoneen, jos se vain kelpaisi. Molemmat yllättyivät yhtäkkisestä tarjouksesta. Varsinkin Marja oli varuillaan ja ihmetteli, että mitähän tämä nyt on. Alex halusi tietää vähän lisää.
Nainen kertoi, että hän oli aikoinaan ollut matkalla Afrikassa ja joutunut samanlaiseen tilanteeseen. Hän oli tarvinnut majoitusta ja joku tuiki tuntematon oli tarjonnut hänelle yösijan. Silloin hän oli päättänyt, että haluaa panna hyvän kiertämään ja tehdä joskus samoin jollekin toiselle.
Nainen vaikutti niin vilpittömältä ja luotettavalta, että Marja ja Alex lähtivät hänen mukaansa katsomaan tarjottua huonetta. Naisen koti oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Amsterdamin keskustasta kanaalin rannalla, ja ympäristö tuntui turvalliselta. Talo oli vanha, ehkä hiukan rähjäinen. Nainen asui yläkerrassa.
Kun Marja ja Alex olivat kavunneet rappuset ylös ja astuivat naisen kotiin, heitä vastassa oli rooliasuja, keskiaikaisia pukuja ja lavasteita. Kävi ilmi, että nainen oli lavastaja. Hän esitteli kotinsa. Huone, jota hän tarjosi Marjalle ja Alexille, oli hänen kotoa jo poismuuttaneen tyttärensä huone.
— Nainen sanoi, että saamme tarvitessamme käydä jääkaapilla, ja antoi meille avaimen, että voimme liikkua niin kuin haluamme, Marja muistelee.
Pariskunta hyväksyi yösijan, jätti tavaransa niille sijoilleen ja lähti kaupunkikierrokselle. Kun he palasivat yöllä takaisin, oli talon emäntä laittanut puhtaat lakanat sänkyyn ja sytyttänyt huoneeseen kynttilöitä.
— Hän oli laittanut kaiken niin kauniisti. Huone oli aivan erinäköinen, Marja kertoo.
Aamulla kun nuoripari heräsi, oli aamiainen katettuna. Tarjolla oli muroja, leipää ja kahvia. Marja ja Alex sanoivat hollantilaisrouvalle, että hän on enkeli. Nainen sanoi iloisena, että sai vihdoin jatkaa sitä hyvää, mitä oli itse saanut. Hän oli odottanut tilaisuutta jo kauan.
Marja ja Alex ottivat enkelinsä nimen ja osoitteen ylös, mutta matkan varrella lappunen hävisi. Kun he seuraavan kerran kävivät Amsterdamissa, he yrittivät löytää ikimuistoisen yöpaikan, mutta aikaa oli jo kulunut ja haarautuvat kadut olivat niin samannäköisiä, että he eivät enää muistaneet, missä se oli. Vain tuttu kulmakahvila, jossa he istuskelivat ja katselivat ihmisiä, löytyi.
— Minusta tuntuu, ettei tuonkaltaista tilaisuutta tule, jos sitä tarkoituksella kyttää. Joskus vain sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, miettii Alex.
Hänen mielestä pitäisi tuoda enemmän esille sitä, että maailmassa on ihmisiä, jotka vilpittömästi haluavat auttaa muita. Aina ei pitäisi ajatella kaikesta pahinta. Amsterdamissa tapahtunut oli luottamusta puolin ja toisin.
Ojastin pariskunnan haaveena on jatkaa sitä hyvää, mitä he saivat kokea. Vielä siihen ei ole tullut tilaisuutta. Ellei lasketa sitä, että Marja on ottanut heille kaksi kulkukissaa — ihan niin kuin hän teki jo pikkutyttönä. Toinen kissoista asuu Ojasteilla kokopäiväisesti, toinen käy vain syömässä ja nukkumassa ja menee menojaan.
Sivistynyt seuralainen
Lähdin työtoverini kanssa Ruotsin-risteilylle. Heti laivaan saavuttuamme sain huomata, että odotuksemme poikkesivat huomattavasti toisistaan. Hänellä oli mukanaan iso matkalaukku täynnä viinapulloja ja tarkoituksena juoda hytissä pää täyteen. Risteilin siis yksinäni. Olin tosi pettynyt ja arvelin, että paluumatkasta oli odotettavissa samanlainen. Menin syömään buffet-ravintolaan. Laiva oli melkoisen täynnä, mutta onnistuin saamaan kahden hengen pöydän. Odottelin tarjoilijaa tehdäkseni tilauksen, kun pöytääni tuli mies. Hän pyyteli englanniksi anteeksi ja sanoi saaneensa sen paikan, kun muita ei ollut. "Kaikin mokomin", sanoin ja pyysin häntä istumaan. Tuosta alkoi matka, jota en koskaan unohda. Mies oli erittäin sivistynyt, englantilainen, joka asui New Yorkissa. Meillä riitti puhuttavaa. Sitten hän kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan tanssimaan ja drinkille, mihin suostuin ilomielin. Ikinä en ole viettänyt yhtä ihanaa iltaa. Aamulla kävimme aamiaisella, ja sitten hän oli mennyt. Se mies oli minun enkelini tuolla risteilyllä.
Nainen, 57
Pelastajanainen
Kun olin noin 13-vuotias, meinasin saada Myyrmäessä häirikköporukalta turpaan. Pelastava enkeli, eräs nainen, tuli väliin ja pääsin juoksemaan pakoon kaukana olevaan rappuun. Pelastuin kuin ihmeen kaupalla, kiitos hänelle.
Mies, 39
Pyöräilevä ihmemies
Olin tavalliseen tapaani menossa töihin polkupyörällä. Kesken ajon pyörästäni irtosivat ketjut. Juuri kun lähdin taluttamaan pyörääni, ystävällinen ääni tien toiselta puolelta kysyi, tarvitsenko apua. Mies nousi polkupyöränsä päältä ja tuli katsomaan pyörääni. Hänellä oli mukanaan salkku, jossa oli paljon työvälineitä. Hän kertoi auttavansa apua tarvitsevia tien päällä. Juttelimme, ja samalla hän laittoi pyöräni ketjut paikoilleen ja neuvoi vielä kiristämään ketjuja, jottei vastaavaa enää tapahtuisi. Kiitin häntä kauniisti ja sanoin, että hän oli oikea enkeli ihmishahmossa. Mies oli tyytyväisen näköinen, kun sai auttaa minua. Mitään vastaavaa en ole ennen kokenut. Minulle hän oli enkeli, jota muistelen aina lämmöllä.
Nainen, 56
Koululle lämpimään
Olin pikkupoikana äidin, veljen ja serkkutytön kanssa evakkomatkalla jatkosotaa paossa Perniön lähellä. Vieläkin ihmettelen, miksi meidät piti viedä täysin ummikkoruotsalaiselle seudulle. Menimme kalastajaveneellä saareen, jossa oli harmaa mökki. Ilta oli viileä ja meidät laitettiin mökkiin yöksi. Siellä ei ollut mitään, vain limppu pöydän reunalla, eikä meilläkään ollut mitään mukana. Olimme siellä yön ja seuraavan päivänkin.
Sana oli kulkenut, sillä luoksemme tuli ystävällinen, nelikymppinen kansakoulunopettaja, joka puhui suomea. Hän huudahti meidät nähdessään, että "herranjumala, mihin ihmiset on laitettu". Kaiken ankeuden ja kylmyyden lisäksi mökissä oli kolme viikkoa aiemmin kuollut kalastaja keuhkotautiin.
Opettaja vei meidät kolmen kilometrin päähän koululle, jossa oli lämmintä, ruokaa ja vuodevaatteet. Se jäi elävästi mieleeni.
Mies, 72
Opastaja tietämättään
Olin käymässä poikani perheen luona Vantaalla. Aikuiset lähtivät töihin ja lapset hoitoon ja kouluun. Minä olin varannut aamupäivän kaupoissa kiertelyyn. En osaa kovin hyvin kulkea yleisillä kulkuneuvoilla Vantaalla, ja silti mieleni teki mennä Jumboon. Ajattelin kuitenkin, että enköhän löydä ostokset Tikkurilan kaupoista.
Hyppäsin umpimähkään ensimmäiseen vastaantulevaan bussiin. Siellä eräs rouva neuvoi, missä vaihtaa bussia, että pääsen Tikkurilaan. Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi nuori äiti, jolla oli lapsi rattaissa. Äidin puhelin soi, ja muun juttelun lomassa tuo äiti kertoi aikovansa mennä Jumboon ostoksille. He istuivat niin lähellä, että en voinut olla kuulematta keskustelua. Sitten vain istuin penkilläni ja päätin seurata heitä. Kaikkien mutkien ja tietyömaitten keskellä aloin kyllä epäillä, että meneeköhän bussi todella Jumboon. Mutta menihän se!
Tietämättään tuo nuori äiti lapsensa kanssa oli minulle arjen enkeli.
Nainen, 61
Lumet pois pihalta
Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen luminen. Kun tulin lomareissulta kotiin, piha oli hämmästyksekseni lumeton. Naapurini oli tehnyt lumityöt.
Hän oli tuumaillut, että aura-auton jättämä lumikinos portin pielessä on kurja kolattava, kun se pääsee jäätymään. Niinpä hän oli kolannut sen pois ja samalla koko pihan puhtaaksi lumesta. Olin mykistyneen kiitollinen.
Nainen, 43
Äiti pulassa
8-vuotiaalle tyttärelleni tehtiin hammashoitolassa kirurginen toimenpide paikallispuudutuksessa. Oli aamupäivä, ja minun oli tarkoitus viedä tyttö kotiin lepäämään ja lähteä tärkeään työtapahtumaan. Hammaslääkäri sanoi toimenpiteen jälkeen, ettei tyttöä saa missään tapauksessa jättää yksin sinä päivänä. Voi tulla vakaviakin komplikaatioita. Soitin miehelleni, joka sanoi, ettei hänkään pääse tulemaan lapsen seuraksi. Hätäännyin ja mietin eri vaihtoehtoja. Sukulaiset? Toisella paikkakunnalla. Ystävät? Töissä. Naapurit? Ainoa eläkeläinen kurvasi juuri autollaan pois pihasta. Palkattu hoitaja? Ei ehdi. Jäisinkö pois tärkeästä työtehtävästä? Jättäisinkö tyttäreni yksin? Ottaisinko hänet mukaan? Lopulta en enää voinut muuta kuin rukoilla: "Herra auta, minä en osaa." Samassa ovikello soi. Siellä seisoi uppo-outo, mutta mukavannäköinen nainen, joka esitteli itsensä ja kertoi olevansa lähinaapurissa siivoamassa ystävänsä asuntoa. Vedentulo huoneistoon oli yllättäen loppunut, ja hän kysyi, voisiko saada meiltä ämpärillisen vettä. Annoin hänelle vettä ja rohkaistuin kysymään, voisiko tyttäreni tulla naapuriin tarvittaessa ja voisiko hän käydä välillä vilkaisemassa, että tytöllä on kaikki hyvin. "Juu, totta kai", kuului vastaus. "Eiköhän se meiltä suju, olen ammatiltani lasten sairaanhoitaja." Tyttäreni ja hoitaja olivat viettäneet iltapäivää yhdessä, ja kun siivous oli saatu valmiiksi, he olivat tulleet meille pelailemaan lautapelejä.
Nainen, 42
Asennusta pakkasessa
Olimme mieheni kanssa lomamatkalla Kajaanissa. Oli kirpakka pakkaspäivä. Ajaessamme keskustassa auto pysähtyi yhtäkkiä keskelle katua. Siinä sitten hytisten ihmettelimme, mitä tehdä, kun paikalle saapui mieshenkilö. Hän äkkäsi, että vika oli laakereissa, kipaisi jostain lähistöltä hakemassa tarvikkeet ja alkoi korjata autoa. Muistan, miten miehen paljas selkä loisti liian lyhyen paidan alta hänen puuhastellessaan autonrenkaan kimpussa. Minua säälitti mies, joka kylmyydestä välittämättä uhrasi meille aikaansa ja varaosiansa. Niin vain hän sai auton kuntoon, eikä hän suostunut ottamaan mitään palkkioksi. Aivan varmasti enkeli, ajattelin.
Nainen, 43
Ilmaiset liput
Olimme ystäväni kanssa parikymppisiä, köyhiä opiskelijatyttöjä ja päätimme mennä taidenäyttelyyn. Kun olimme lippuluukulla, myyjä sanoi meille: "Teidät on jo maksettu." Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ihmeissämme.
Virkailija osoitti hieman kauempana seisovaa pariskuntaa. Harmaahiuksinen mies hymyili meille. "Tuo herra tuolla halusi maksaa kaksi seuraavaa näyttelyyn tulijaa ja te olitte ne kaksi", sanoi virkailija.
Päätin silloin, että minä teen saman jollekulle toiselle, mutta huomaan, että se on edelleen tekemättä. Mutta nyt kun asia nousi esille, päätänpä taas tehdä sen.
Nainen, 62
Jaa tämä artikkeli: