Kuvassa etualalla suomalaiset lähetystyöntekijät Erland Sihvonen ja Hannes Sjöblom, takana ensimmäisiä kastettuja kiinalaisia. Kuva on otettu Hunanin maakunnassa Jinshin lähetysasemalla vuonna 1905. Viimeinen suomalainen poistui Hunanista vuonna 1953.
Ennakkoluuloista, kielivaikeuksista, sairauksista ja hengenvaarasta huolimatta kymmenet suomalaiset lähtivät lähetystyöntekijöiksi keisarilliseen Kiinaan
Taantuneena sivistyskansana pidetyt kiinalaiset haluttiin kristillistää. Sivutuotteena parannettiin naisten asemaa, avattiin kouluja tytöille ja perustettiin sairaala.
Ensimmäiset suomalaiset kaukaisessa keisarillisessa Kiinassa olivat merimiehiä. Yhdet ensimmäisistä olivat vaasalaisveljekset Israel ja Herman Reinius, jotka liittyivät Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palvelukseen merikadetteina. Heidän laivansa Cronprinsen Adolph Freidrich nosti ankkurin Göteborgissa, ja matka Kiinaan alkoi ”Herran nimessä” helmikuussa 1746.
Sittemmin suomalaisten Kiinan-kävijöiden joukkoon liittyi liikemiehiä, tiedemiehiä ja sotilaita. Yksi heistä oli Carl Gustaf Mannerheim, joka Venäjän–Japanin sodan jälkeen teki tutkimusretkeksi naamioidun yli kaksivuotisen tiedusteluretken Kiinaan.
Merimiesten ja Mannerheimin tarinat löytyvät Juhani Mailasalon tietokirjasta Suomalaiset keisarillisessa Kiinassa (Reuna 2024). Kirjassa on iso rooli myös lähetystyöntekijöillä, joiden elämää käsitellään yli sadan sivun verran.
Kirjan tekijä Juhani Mailasalo opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan Aasian tutkimusta ja oli myös vuoden opiskelijavaihdossa Wuhanin yliopistossa.
– Aasia ja varsinkin Kiina ovat aina kiinnostaneet minua rikkaan kulttuurin, historian ja kielen takia. Se sai minut ensin opiskelemaan Aasian tutkimusta ja sittemmin kirjoittamaan tämän teoksen, Mailasalo kertoo.
Carl Gustaf Emil Mannerheim osallistui Gansun ja Shaanxin maakunnan kenraalikuvernööri Sheng Yunin päivälliskutsuihin Lanzhoun kaupungissa vuonna 1908. Venäjän armeija lähetti Mannerheimin tiedustelumatkalle Kiinaan.
Pieni kirkko, suuri lähetysnäky ja rohkeat naiset
Protestanttisessa maailmassa virinnyt Kiina-innostus tarttui ensimmäisenä pieneen nykyisin Vapaakirkkona tunnettuun uskonyhteisöön, jossa oli muutamia tuhansia jäseniä. Henkilökohtaista uskonratkaisua korostava liike oli järjestäytynyt Vapaa Sisälähetys -nimiseksi järjestöksi vuonna 1889.
Vapaakirkollisten ulkolähetystyö alkoi jo seuraavana vuonna, jolloin lähetettiin Suomen ensimmäinen lähetti Kiinaan. Hän oli 28-vuotias opettaja Agnes Meyer, joka suostui lähtemään rukoiltuaan ensin Raamatun äärellä. Useimmat muutkin ensimmäiset lähetit olivat naisia, usein taustaltaan opettajia.
– Kiinaan lähdettiin aika kevyin eväin ja vajaalla osaamisella, varsinkin kun Vapaakirkolla ei ollut aiempaa kokemusta lähetystyöstä ulkomailla. Yleisesti matkaan lähteneillä oli kuitenkin hyvä pohjakoulutus. Vapaakirkkolaiset opiskelivat ensin Lontoossa ja valmistautuivat Kiinassa tehtävään työhön. Kiinaan tultuaan lähetit opiskelivat englantilaisten ylläpitämässä koulussa kiinan kieltä, kulttuuria ja käytännön työskentelyä ennen työn aloittamista, Juhani Mailasalo kertoo.
Ensimmäinen suomalaisnainen Kiinan keisarikunnassa oli Vapaakirkon lähetystyöntekijä Agnes Meyer. Kuva on otettu Shanghain Nanjing-kadulla. Lähtiessään Kiinaan Meyer oli 28-vuotias. Hänellä oli sydänvika, jota ei lääkärintarkastuksessa havaittu. Hän kuoli Suomessa 36-vuotiaana leikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Hänet on haudattu Hietaniemeen.
Kun vielä 1700-luvulla Euroopassa oli ihailtu Kiinaa sen ikivanhan kulttuurin vuoksi, 1800-luvulla sitä pidettiin taantuvana kulttuurina. Kiinaa arvostettiin Afrikkaa enemmän, mutta Kiinan ja toisen suuren jättiläisen Intian katsottiin olevan länsimaita alempana.
Ajan asenteet näkyivät Mailasalon mukaan myös lähetystyöntekijöissä, jotka lähtivät käännyttämään suuren pakanamaan asukkaita kristityiksi. He uskoivat länsimaisen kulttuurin ja koulutuksen myös parantavan kiinalaisten elinolosuhteita. Maassa olikin suuret sosiaaliset erot ja esimerkiksi lukutaito oli vähäistä.
Agnes Meyer kuvasi tuntemuksiaan Kiinasta Yangzhoun koulutuskeskuksesta lähettämässään kirjeessä vuonna 1891 seuraavasti: ”Kummalakin puolella kotiamme on epäjumalan temppeli; toisessa on kymmenentuhatta epäjumalan kuvaa. Tässä kaupungissa olemme tilaisuudessa näkemään pakanuuden tuottamaa kirousta: ajatelkaas, että yksin täällä on neljätuhatta opiumi-ravintolaa.”
Häneltä jäi kirjeessä sanomatta, että huumeiden tuottamaan kärsimykseen vaikuttivat suuresti länsimaat. Oopiumi oli englantilaisten tärkeä vientituote Intiasta Kiinaan. Sen tuontia ja yleisemminkin Kiinan markkinoiden avautumista edistettiin oopiumisodissa.
Lähetysseura seurasi perässä
Suomen Lähetysseura (SLS), Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurin lähetysjärjestö, toimi 1800-luvun lopulla jo Afrikassa, nykyisen Namibian alueella. Ensimmäiset Suomen Lähetysseuran työntekijät Kiinassa olivat pappi Christian Johannes (Hannes) Sjöblom ja hänen vaimonsa, opettaja Ellen Sjöblom. He saapuivat Shanghaihin vuonna 1901.
– Lähetysseurassa tiedettiin, että Kiinassa tehtävä työ olisi halvempaa. Koska Suomen sivistyneistö oli kiinnostuneempi Aasiassa tehtävästä työstä kuin Afrikasta, arveltiin, että rahallista avustusta saataisiin helpommin, Juhani Mailasalo sanoo.
Kun Siperian junarata Venäjällä avattiin, ajateltiin, että sen avulla päästäisiin helposti Kiinaan. Vaikka laivat kulkivat Suezin kanavan kautta, matka kesti pitkään.
– Radan vuoksi SLS suunnitteli työkenttää aluksi pohjoisemmaksi, mutta sitten päädyttiin Keski-Kiinaan. Usein tultiin laivalla Shanghaihin ja sieltä Jangtse-jokea pitkin perille Hunanin maakuntaan.
Nykyiseen Wuhanin kaupunkiin kuuluva Hankou vasemmalla ja Hanyang oikealla. Han-joki virtaa niiden välistä maailman kolmanneksi pisimpään jokeen Jangtseen. Kuvan on ottanut Suomen Lähetysseuran työntekijä Hannes Sjöblom vuonna 1901 tai 1902.
Vapaakirkko oli aiemmin yrittänyt perustaa lähetysasemaa Hunaniin, mutta epäonnistunut. Hunania pidettiin Kiinan maakunnista kristinuskonvastaisimpana. Vapaakirkon lähetti Wilhelmiina Arpiainen matkusti joulukuussa 1898 Hunaniin, mutta poistui sieltä pian. Maakunnassa levitettiin ulkomaalaisia solvaavia kirjoja jopa 800 000 kappaleen painoksina. Kolme vuotta myöhemmin, boksarikapinan kukistamisen jälkeen, 25 miljoonan asukkaan maakunta kuitenkin avautui lähetystyöntekijöille.
Suomen Lähetysseura toimi Hunanin pohjoisosissa niin pitkään kuin se oli mahdollista. Pastori Päivö Parviainen poistui sieltä vasta vuoden 1953 lopulla, kun Mao Zedongin johtama kommunistinen Kiina sulki viimeisetkin ovet lähetystyöntekijöiltä.
Ennakkoluuloja, hengenvaaraa ja kuolema kommunistien vankina
Jos oli suomalaisilla ennakkoasenteita kiinalaisia kohtaan, niin oli myös paikallisilla länsimaalaisia ja kristinuskoa kohtaan.
– Kiinalaiset suhtautuivat lähetystyöntekijöihin ristiriitaisesti. Toisaalta tultiin ihmettelemään valkoihoisia, jotka osasivat heidän kieltään, toisaalta monet näkivät lähetystyön imperialismina ja kristinuskon uhkana. Jos oli huonoja satoja ja tulvia, maanviljelijät saattoivat syyttää suomalaisia ongelmistaan, Juhani Mailasalo sanoo.
Lähetystyöntekijöiden väitettiin myös myrkyttävän kaivoja ja pyydystävän kiinalaislapsia sekä käyttävän heidän silmänsä lääkkeiden valmistukseen. Hunanin maakunnan kuvernööri joutui julkaisemaan julistuksen, jossa huhut julistettiin paikkansapitämättömiksi.
Suomalaisten palkkaamia kiinalaisia kantajia ja lähetystyöntekijä kantotuolissa matkalla lähetystyöntekijöiden kesänviettopaikkaan Guliniin. Vuoristossa oli viileämpi ilmasto. Kuvan on ottanut Elin Collan 1900-luvun alussa.
Kun suomalaiset tutustuivat Kiinaan ja kiinalaisiin ja he suomalaisiin, ennakkoluulot vähenivät. Moni lähetti pukeutui kiinalaisiin asuihin, mikä auttoi myös lähestymään paikallisia ja liikkumaan heidän parissaan.
Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä Hannes Sihvonen kirjoitti palatessaan Kiinan sisämaasta Shanghaihin, jossa näkyi länsimainen vaikutus, että oli onnellista työskennellä pelkkien kiinalaisten parissa ja olla poissa kaupallisesta ja materialistisesta elämästä. Sihvonen lisäsi: "Kiina parkaa Jumala auttakoon, kun se saa niin paljon kärsiä vallanhimoisten ulkomaalaisten kourissa."
Ympäri kaupunkia ilmestyi julisteita, joissa uhattiin, että neljän päivän kuluttua lähetysasema poltetaan.
Oli tilanteita, joissa lähetystyöntekijät joutuivat pelkäämään henkensä puolesta. Boksarikapinan aikana Yongxinissä, jossa Vapaakirkko toimi, ympäri kaupunkia ilmestyi punaisia julisteita, joissa uhattiin, että neljän päivän kuluttua lähetysasema poltetaan ja kaikki ulkomaalaiset ja kiinalaiset kristityt tapetaan. Uhkausta ei toteutettu ja lopulta sotilaat saapuivat suojelemaan kristittyjä.
Boksarikapinan aikana kapinalliset surmasivat parisataa ulkomaista lähetystyöntekijää ja heidän lastansa ja noin 32 000 kiinalaista kristittyä. Kapinan jälkeen maan hallitus ja paikalliset virkamiehet eli mandariinit alkoivat suojella länsimaalaisia ja olosuhteet helpottuivat muutenkin. Tosin keisarivallan kukistumiseen johtaneen Kiinan tasavallan synnyn ja sen jälkeisten sisällissotien aikana tilanne vaikeutui ajoittain.
Mailasalon mukaan traagisin tapahtuma sattui vuoden 1930 alkupuolella. Kolme vapaakirkon naispuolista lähetystyöntekijää, Eeli Cajander, Edith Ingman ja Agnes Hedergren, pakenivat jokiveneellä levottomuuksia.
– Noin 30-henkinen, ilmeisesti kommunisteihin kuulunut rosvojoukko vangitsi ja ryösti heidät. Kiinalaiset saattajat päästettiin vapaaksi, mutta suomalaiset kidutettiin kuoliaaksi ja ruumiit heitettiin jokeen.
Heille on pystytetty muistolaatta Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin, vuonna 1897 sydänleikkauksen komplikaatioihin kuolleen Agnes Meyerin haudan yhteyteen.
Sanni Lampén oli toinen Suomen Lähetysseuran Kiinaan lähettämä naispuolinen lähetystyöntekijä. Hunanissa vuonna 1914 otetussa kuvassa hän on hevosen selässä vasemmalla puolellaan Ilmi Korhonen.
Lähetystyöntekijät paransivat naisten asemaa
Alkuun lähetystyö Kiinassa eteni nihkeästi. Vähitellen yhä useammat kiinalaiset kiinnostuivat kristinuskosta, osa aidosti, osa saadakseen sen kautta etuja. Jumalanpalvelusten aikana suomalaisten rakentamat kirkot olivat usein tupaten täynnä ja joulun aikoihin lähetysasemilla saattoi vierailla tuhansia ihmisiä. Kastettujen määrä ei kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa, sillä moni tuli paikalle vain uteliaisuuttaan. Ensimmäiset kiinalaiset papit vihittiin vuonna 1922.
– Suomalaiset pitivät kiinalaisista työtovereistaan ja heistä tuli usein läheisiä. Osa suomalaisista oppi kielen todella hyvin. 1890-luvulta 1950-luvulle lähes kaikki tieto, mitä Kiinasta tuli Suomeen, oli lähetystyöntekijöiden välittämää. Kalle Korhonen käänsi suoraan klassisesta kiinasta suomeksi Kungfutsen teoksia, Juhani Mailasalo kertoo.
Lähetystyöntekijät taistelivat onnistuneesti naisten jalkojen sitomiskäytäntöä vastaan.
Vaikka seurakuntatyö eteni odotuksiin nähden hitaasti, suomalaisten tekemän työn hedelmät näkyivät muualla ja tuottivat pysyviä tuloksia.
– Lähetystyöntekijät perustivat orpokoteja ja lastentarhoja ja järjestivät koulutusta naisille ja tytöille. Tämä oli täysin ennenkuulumatonta varsinkin niillä alueilla, joilla Suomen Lähetysseura toimi. Lähetystyöntekijät taistelivat myös onnistuneesti naisten jalkojen sitomiskäytäntöä vastaan ja vastustivat pakkoavioliittoja ja lapsiavioliittoja. He tekivät myös oopiumin vastaista työtä ja auttoivat sekä miehiä että naisia lopettamaan huumeidenkäytön, Mailasalo mainitsee.
Dayongin lähetysasema 1900-luvun alussa. Kuvassa näkyy kirkko, lähetystyöntekijöiden asunto, koulu sekä kiinalaisten työntekijöiden rakennuksia.
Suomalaiset pyrkivät parantamaan myös terveydenhuoltoa ja lähettivät Kiinaan sairaanhoitajia, diakonissoja ja lääkäreitä. Kun Hannes Heikinheimo aloitti työnsä 1907, hän oli Pohjois-Hunanin ainoa länsimaisen lääketieteen koulutuksen saanut lääkäri.
Hänen siskonsa, lääkäri Helmi Heikinheimo seurasi perässä. Vuonna 1913 Suomen Lähetysseura perusti naispotilaille pienen sairaalan, joka oli 1940-luvun lopulle asti ainoa sairaala koko kolmen miljoonan ihmisen alueella. Sairaanhoitoa ja lääkärin apua tarvitsivat myös lähetystyöntekijät. Malaria, lavantauti ja tuberkuloosi olivat kuumankostean alueen vitsauksia, ja myös suomalaisia kuoli niihin.
– Moni kiinalainen luopui kristinuskosta kommunistivallan aikana. Toisaalta Kiinasta saattaa yhä löytää ihmisiä, joiden omaisista joku on kääntynyt kristityksi suomalaisten aikana. Esimerkiksi yhdellä kaverillani on isoäiti, jonka ovat käännyttäneet kristinuskoon joko suomalaiset tai heidän seurakuntansa kiinalaiset.
Ensimmäiset kristityt saapuivat Kiinaan 600-luvulla
Kristinusko saapui Kiinaan ensimmäisen kerran jo 600-luvulla. Xi´anista on löydetty vuonna 781 pystytetty steela eli kivipylväs, jossa olevassa kirjoituksessa mainitaan nestoriolaiset munkit, jotka olivat ensimmäisiä Kiinaan tulleita lähetystyöntekijöitä. Tang-dynastia tukahdutti nestoriolaisuuden jo 800-luvulla.
Katolilaiset fransiskaanit tulivat Kiinaan ensi kerran maan mongolihallitsijoiden aikana 1200- ja 1300-lukujen taitteessa. Mongolihallitsijat käyttivät heitä apunaan maan hallinnossa. Ming-dynastian aikana munkkeja ei enää tarvittu. 1500- ja 1600-luvuilla Kiinaan saapuivat jesuiitat. Vaikeuksista huolimatta kristinusko saavutti maassa pysyvän jalansijan.
Protestanttinen lähetystyö alkoi Kiinassa 1800-luvulla. Vuonna 1916 Kiinassa oli enemmän lähetystyöntekijöitä kuin missään muussa maassa. Moni lähetystyöntekijä ajatteli, että koko maailma saadaan pian evankelioitua ja Jeesus palaa noutamaan omansa.
Kommunistihallinnon aikana Kiinasta tuli virallisesti ateistinen maa ja kristittyjä vainottiin. Vuodesta 1979 lähtien kristinuskolle on annettu enemmän tilaa ja mahdollisuuksia toimia, vaikka monenlaisia rajoitteita on yhä ja uskontoja valvotaan. Osa kiinalaisista kristityistä toimii maan valtiovallan hyväksymissä kirkoissa, osa kotikirkoissa.
Kristittyjen määrästä on hyvin erilaisia tietoja. Valtiovallan virallisten kyselytutkimusten mukaan kristittyjä on noin 28 miljoonaa, joidenkin arvioiden mukaan heitä olisi jopa sata miljoonaa, kerrotaan tutkimuslaitos Pew Research Centerin artikkelissa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä jatkaa vähenemistään – taustalla tietoinen muutos: kumppanikirkot kaipaavat muunlaista tukea
AjankohtaistaSuomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan Rolf Steffanssonin mukaan työn vaikuttavuudesta kertovat paljon paremmin monet muut mittarit.
