null Ensi kesän ripareilla aletaan vahvistaa nuorten suostumustaitoja – poliisin mukaan nuorten tekemien epäiltyjen seksuaalirikosten määrä on kasvanut huomattavasti

Suostumusta ripareille -hankkeen materiaaleja on rakennettu nuorten omista kokemuksista ja näkemyksistä. Nuoret valokuvattiin mediarippileirillä Lohirannan leirikeskuksessa kesällä 2022.

Suostumusta ripareille -hankkeen materiaaleja on rakennettu nuorten omista kokemuksista ja näkemyksistä. Nuoret valokuvattiin mediarippileirillä Lohirannan leirikeskuksessa kesällä 2022.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Ensi kesän ripareilla aletaan vahvistaa nuorten suostumustaitoja – poliisin mukaan nuorten tekemien epäiltyjen seksuaalirikosten määrä on kasvanut huomattavasti

Tänään käynnistyvä hanke tuo suostumustaidot kesän rippikouluihin. Tavoitteena on vahvistaa nuorten kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunnioittaa toisia.

Kesän 2026 rippileireillä on mahdollisuus järjestää suostumusta käsittelevä työskentely. Tasa-arvon päivänä 19.3. käynnistyvää ”Suostumusta ripareille” -projektia vetävät väkivallan vastaisen työn asiantuntija ja Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta -teoksen julkaissut tietokirjailija Elina Nikulainen ja pappi Marjut Mulari.

Nikulainen ja Mulari tuottavat isosten kanssa yhteistyössä keskustelua tukevat materiaalit. Hanke toteutetaan Otto Malmin säätiön rahoituksella ja sen yhteistyökumppanina toimii Lasten ja nuorten keskus.

Laki muuttui, mutta osaaminen vaatii harjoitusta

Suomessa tuli vuonna 2023 voimaan lakiuudistus, jossa raiskauksen määritelmä muutettiin suostumuksen puutteeksi. Suostumusosaaminen on kuitenkin vielä alkuvaiheessa yhteiskunnan jokaisella tasolla.

Poliisi tiedotti 10. maaliskuuta, että alaikäisten tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä on kasvanut voimakkaasti. Poliisihallituksen vuoden 2025 tilastojen mukaan alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen rikollisten tekojen määrä on viidessä vuodessa kasvanut 78 prosenttia ja 15–17-vuotiaiden 63 prosenttia.

– Nuoret tarvitsevat suostumustaitoja, jotka suoraan vähentävät häirintää ja väkivaltaa sekä lisäävät kunnioittavaa kohtaamista ja hyvinvointia. Seksuaalikasvatuksen laatu kouluissa ja kotona vaihtelee, eikä nuori välttämättä opi kunnioittamaan toisten rajoja ja sanoittamaan omiaan, hankkeen asiantuntija Elina Nikulainen toteaa.

– Suostumustaidoista keskusteleminen voi olla myös jännittävää ja vaatii sopivan ympäristön onnistuakseen. Ripari voi tarjota tähän turvalliset ja yhteisölliset puitteet, joissa nuoret viettävät pitkiä aikoja yhdessä turvallisten aikuisten ohjauksessa.

Kultainen sääntö suostumuksen perustana

Rippikoulut tavoittavat edelleen yli 70 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta vuosittain. Pappi Marjut Mulari toteaa, että suostumuskasvatus on myös kristillisen uskon ja kirkon tehtävän ytimessä.

– Kirkko on perinteisesti ollut sekä kansansivistäjä että lähimmäisenrakkauden sanansaattaja, ja juuri nyt sen erityisosaamista tarvitaan kansalaisten suostumustaitojen vahvistamisessa. Rippikoulussa on tähän ainutlaatuinen mahdollisuus.

– Kristilliseen elämään kuuluu ajatus toisen kunnioittamisesta ja kohtelemisesta kuten toivoisi itseäänkin kohdeltavan. Suostumus sisältyy tähän niin kutsuttuun kultaiseen sääntöön, joka on Jeesuksen keskeisiä opetuksia.

Marjut Mularin mukaan kirkon erityisosaamista tarvitaan suomalaisten suostumustaitojen vahvistamisessa.

Marjut Mularin mukaan kirkon erityisosaamista tarvitaan suomalaisten suostumustaitojen vahvistamisessa.

Nuorten ääni kuuluu materiaaleissa

Elina Nikulainen ja Marjut Mulari toimivat hankkeen asiantuntijoina, mutta materiaalin luomisessa on kuultu erityisesti nuorten ajatuksia. Lähes kaksisataa isosta on täyttänyt kyselyn, jonka vastauksista näkyy, miten merkityksellisenä asiana nuoret pitävät suostumusta.

Moni pääosin naispuolisista vastaajista sanoo, että toisten rajojen kunnioittaminen on usein helpompaa kuin ”ei”:n sanominen itse. Yksi isonen alleviivaa sitä, kuinka tärkeää on ”kysyä ja varmistaa et toisella on turvallinen olo ja oikeesti haluu sitä ja varmistaa et niistä tuntuu siltä et ne voi aina turvallisesti sanoo ei”.

Materiaalit huomioivat myös eri sukupuolten haasteet ja suostumuksen digitaalisen ulottuvuuden. Materiaalit julkaistaan tiistaina 14.4. NUORI 2026 -tapahtuman aikana Lasten ja nuorten keskuksen sivuilla.

Lasten ja nuorten keskus (LNK) on valtakunnallinen järjestö, joka tukee kasvatuksen ammattilaisia ja kehittää lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävää työtä yhdessä 273 evankelis-luterilaisen seurakunnan, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. LNK:n tavoitteena on lapsilähtöinen Suomi, jossa jokaisella on elämässään turvallinen aikuinen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Näin seksuaalisuudesta ja avioliitosta opettavat Suomessa ortodoksit, katolilaiset, helluntailaiset, uuskarismaatikot ja luterilaiset

Ajankohtaista Hengellisyys

Kristillisten yhteisöjen välillä on suuria eroja suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Evankelis-luterilainen kirkko on niistä kaikkein avarin.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.