null "Ihmiset ovat omanlaisiaan ja niin sen kuuluukin olla", sanoo kirkolle sukupuoli- ja seksuaalioppaan toimittanut Heli Pruuki

– Ihmisen ainutlaatuisuuden kunnioittaminen on syvästi kristillistä. Kun arvostamme ihmisiä sellaisina kuin he yksilöinä ovat, kunnioitamme Jumalan luomistyötä, sanoo pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki.

– Ihmisen ainutlaatuisuuden kunnioittaminen on syvästi kristillistä. Kun arvostamme ihmisiä sellaisina kuin he yksilöinä ovat, kunnioitamme Jumalan luomistyötä, sanoo pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki.

Hyvä elämä

"Ihmiset ovat omanlaisiaan ja niin sen kuuluukin olla", sanoo kirkolle sukupuoli- ja seksuaalioppaan toimittanut Heli Pruuki

Kirkossa työskentelevä pari- ja seksuaaliterapeutti ajattelee, että vain harvoja asioita kannattaa tuomita suoralta kädeltä. Onko porno yksi niistä?

Heli Pruuki tietää, että tämän kirjan julkaiseminen oli aiemmin monelle pelkkä unelma. Pruukin toimittamassa Kaunis ihminen – Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kohtaaminen seurakunnissa -kirjassa muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat kertovat tarinoitaan kirkon piiristä. Mukana on myös asiantuntija-artikkeleita ja käytännön vinkkejä siihen, miten seurakunnat voisivat ottaa seksuaalisuuden kysymykset ja vähemmistöt paremmin huomioon.

Heli Pruuki on teologian tohtori ja pari- ja seksuaaliterapeutti, joka työskentelee Kirkkohallituksessa kasvatus- ja perheasioiden parissa. Pruukin mukaan seurakunnista on tullut yhä enemmän toiveita, että sukupuoli- ja seksuaalikysymysten käsittelyyn saataisiin ajantasaista materiaalia. Kaunis ihminen on vastaus toiveisiin. Kirjaa on ollut kirjoittamassa yli 20 henkilöä, muun muassa Porvoon piispa Björn Vikström.

Kirja ei kuitenkaan ole kirkon virallinen kannanotto.

– Tällaisella työryhmällä ei ole oikeutta ottaa virallista kantaa. Jokainen kirjoittaja edustaa omaa ääntään, mutta meillä on yhteinen tavoite. Haluamme lisätä ymmärrystä ihmisten välille ja toisaalta luoda rauhaa, että vaikka meillä on monenlaisia käsityksiä, kaikkia kuuluu kohdella kunnioittavasti. Seurakunnan kuuluu olla kaikille ihmisille turvallinen, Pruuki sanoo.

Pelolla ja ahdistuksella kasvattaminen on haitallista.

– Teologian tohtori ja pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki

Onko seksi kirkolle vaikea asia, Heli Pruuki?

– Vaikeus on oikeastaan siinä, että meillä on paljon erilaisia käsityksiä siitä, mitä seksuaalisuus on. On eri asia ajatella, että kyse on Jumalan luomasta kauniista ja hyvästä ominaisuudesta ihmisessä, tai ajatella, että seksuaalisuus on vaarallinen ja uhkaava vietti, joka täytyy pitää kurissa.
– Onhan meillä perinteitä, joissa opetetaan vielä aika kapeaa käsitystä ihmisyydestä ja seksuaalisuudesta. Pelolla ja ahdistuksella kasvattaminen on kuitenkin haitallista. Ajattelen, että me voisimme kirkkona ennemminkin kertoa seksuaalisuuteen liittyvästä kauneudesta, turvallisuuden merkityksestä ja vastuullisuudesta. Vastuuseen ei tarvitse liittyä ahdistusta.

Onko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema kirkossa parantunut viime vuosina?

– Ajattelen, että heidän tilanteensa on tullut näkyvämmäksi, ja jollain tavalla se on siksi tullut vielä repivämmäksi. Kirkossa keskustellaan ja riidellään asiasta paljon, ja ihmiset, joista puhutaan objekteina, voivat kokea tulevansa haavoitetuiksi.
– Toisaalta tämä kirja on taas yksi esimerkki, että tilanne on tullut paremmaksi. Kirjassa ei kuitenkaan ole kyse vain vähemmistöjen etujen ajamisesta. Me kaikki tarvitsemme turvallista seurakuntaa. Me olemme kaikki hauraita ja haavoittuvia, ja meidän pitää oppia puhumaan niin, ettemme satuta toisiamme emmekä itseämme.

Onko kirkolla virallista kantaa siihen, miten ihmisten tulisi toteuttaa seksuaalisuuttaan?

– Piispat ovat ottaneet asiaan kantaa esimerkiksi kirjassa Rakkauden lahja, mutta siinäkään he eivät olleet aivan yksimielisiä. Ymmärtäisin, että luterilaisen etiikan mukaan tämä jää jokaisen ihmisen yksityiselämän ja oman eettisen harkinnan piiriin.

Heli Pruuki kannustaa riparin opetuksesta huolestuneita vanhempia ottamaan yhteyttä rippikoulun ohjaajiin.

Heli Pruuki kannustaa riparin opetuksesta huolestuneita vanhempia ottamaan yhteyttä rippikoulun ohjaajiin.

Voidaanko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikouluissa opettaa yhä, että homous on synti?

– Itse ajattelen, että niin ei missään tapauksessa saisi opettaa, mutta valitettavasti niin yhä toisinaan tehdään. Homouden näkeminen synniksi ei kuitenkaan ole meidän kirkkomme yhteinen linja, eikä niin opettaminen missään tapauksessa ole uuden rippikoulusuunnitelman hengen mukaista.

Kuinka paljon se, mitä ripareilla opetetaan seksuaali- ja sukupuoliasioista, riippuu vetäjien henkilökohtaisista näkemyksistä?

– Sitähän ei kukaan pysty valvomaan. Meillä on hirveästi hyviä työntekijöitä, jotka sitoutuvat yhteisiin suunnitelmiin ja haluavat itsekin oppia lisää. Mutta sitten meillä on valitettavasti jonkin verran sellaisia työntekijöitä, jotka ajattelevat, että näinhän tämä pitää tehdä, vaikka heille sanottaisiin mitä.
– Jos vanhemmat ovat lapsensa rippikouluopetuksesta huolissaan, heidän kannattaa ottaa asia puheeksi rippikoulun ohjaajien kanssa.

Kirjassa puhutaan moninaisuuden kunnioittavasta kohtaamisesta. Mitä sillä tarkoitetaan?

– Me lähdemme siitä, että kaikki ihmiset ovat omanlaisiaan ja niin sen kuuluukin olla. Jokainen on Jumalan luoma ainutkertainen yksilö. Meidän pitää pyrkiä suhtautumaan toisiimme kiinnostuksella ja arvostuksella.
– Ajattelen, että ihmisen ainutlaatuisuuden kunnioittaminen on syvästi kristillistä. Kun arvostamme ihmisiä sellaisina kuin he yksilöinä ovat, kunnioitamme Jumalan luomistyötä. Joskus kristillisyys ymmärretään vain rajoiksi ja säännöiksi. Toivoisin, että pääsisimme sellaisen moralismin ja ryppyotsaisuuden takaa eteenpäin ja pystyisimme ajattelemaan yhä enemmän, että tämä kaikki on Jumalan työtä.

Kun kohtaat toisia ihmisiä, kohtele heitä kunnioittavasti.

– Teologian tohtori ja pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki

Tulisiko kirkon tuomiota porno?

– En oikein usko tuomioihin, mutta on hyvä, että pornon epäkohdista puhutaan. Ihmisoikeusrikkomuksia pitää kutsua ihmisoikeusrikkomuksiksi, mutta moralismi ajaa ihmiset pois.
– Emme saa kirkkona teeskennellä, että porno ei liity mitenkään meihin. Meillä on varmasti työntekijöissäkin ihmisiä, jotka ovat pornoriippuvaisia. Meidän pitäisi kysyä, mihin tarpeeseen pornoa katsotaan, mitä iloa ja haittoja siitä on ja minkälainen porno on ainakin huonoa.
– Aika vähän on ilmiöitä, jotka pitää tuomita suoraan. Tietenkin kaikki rikollisuus ja suoranainen hyväksikäyttö on tuomittava, ja pornoon liittyy kyllä rikollisuutta ja hyväksikäyttöä, mutta ei kaikkeen pornoon.

Mitä sanoisit sellaiselle kristitylle, jonka mukaan kaikki muu seksi paitsi avioliitossa harjoitettu heteroseksi on syntiä?

– Sanoisin, että saat totta kai ajatella noin, mutta kun kohtaat toisia ihmisiä, kohtele heitä kunnioittavasti. Ja jos haluat tietää lisää, lue vaikka tämä kirja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.