Vesa Häkkinen ei ole niitä, jotka ovat aina tienneet, että hänestä tulee pappi. Häkkinen ajatteli pappisuraa vasta, kun hän oli opiskellut pari vuotta teologiaa.

— Minulla ei lapsena ollut mitään käsitystä siitä, mikä on seurakunta, koska minulla ei ollut mitään kontakteja sinne. Mutta 14-vuotiaana koin uskonnollisen murroksen ja menin mukaan seurakunnan toimintaan. En vielä silloin ymmärtänyt, mikä on pappi, mutta minulle selvisi, että haluaisin tehdä jotakin lähetystyön saralla.

Ihan heti valmistuttuaan Häkkinen ei pakannut matka-arkkuaan ja muuttanut Ambomaalle, vaan ensimmäinen työpaikka löytyi nuorisopastorina Lappeenrannasta. 1990-luvun alussa hän aloitti lähetyskurssin ja sen käytyään lähti Senegaliin lähetystyöntekijäksi. Siellä meni kolme ja puoli vuotta.

— Seikkailunhalu oli yksi vaikutin lähetystyöhön lähtemiseen — olin lukenut Tarzan-kirjoja pienenä. Vakavasti puhuen, minulla oli seikkailunhalua siinä mielessä, että olin valmis lähtemään minulle outoihin olosuhteisiin.

Saarnaajaksi Senegaliin

Ensimmäiseksi Vesa Häkkinen joutui opiskelemaan kieliä. Hän opetteli ranskaa ja Senegalissa sereeriä, joka on yksi paikallisista kielistä.

— Olen aina ollut kiinnostunut sanojen käytöstä ja viestinnästä siinä mielessä, miten ihmiset ymmärtävät toisiaan. Kielten opiskelusta huolimatta huomasin Senegalissa, miten vaikeaa on ymmärtää toista.

Häkkinen esimerkiksi tiesi, mitä jokainen sana lauseessa tarkoitti, mutta hän ei tiennyt, mitä toinen halusi sanoa. Tai jos yritti ymmärtää, mitä toinen tarkoitti, se todennäköisesti meni pieleen, kun ei ymmärtänyt sitä maailmankuvaa, joka hänellä oli.

— Työkauden lopulla huomasin, että paikallisilla oli usein täysin eri käsitys esimerkiksi sellaisista käsitteistä kuin synti ja rukous. Olin käyttänyt niitä aika huolettomasti ja pitänyt runsaat kolme vuotta saarnoja, kun tajusin, kuinka eri tavalla he käsittivät asioita. Hekään eivät saaneet kiinni siitä, mistä minä puhuin, koska perustana oli oma maailmankuvani.

Häkkisen opetus syntien tunnustamisesta ja anteeksisaamisesta oli täysin vierasta senegalilaisille. Heille synti oli sitä, että joku saattoi tietämättään mennä alueelle, jonne ei olisi saanut mennä.

Länsiafrikkalaisen maailmankuvan mukaan myös rauha on tärkeä ja kaikista helpoiten sen menettää, jos sanoo ikäviä asioita. Esimerkiksi varkauden tunnustaminen oli pahinta, mitä voi tehdä, koska se rikkoi rauhan.

— Tajusin, että se, mikä meidän kulttuurissa on tärkeää, ei välttämättä toisessa kulttuurissa merkitse yhtään mitään.

Uudenlaista sanoitusta

Senegalin kokemuksista vaikuttuneena Vesa Häkkinen on myös kotimaassa miettinyt paljon kielenkäyttöä ja ihmisten välisen viestinnän ongelmia.

— Rippikoulussa käytin sanoja vanhurskaus, sovitus, lunastus ja rukoileminen ja huomasin, että eiväthän ne ole itsestään selviä sanoja nuorille. Tai yleensäkään nykyään. Jos sanon, että ihminen kaipaa sovitusta tai että ihminen kaipaa sitä, että hän saa syntinsä anteeksi, en ehkä koskaan saa toiseen yhteyttä. Nykyihminen ei ehkä kaipaa sitä, vaan sanoitus on joku toinen.

— En tarkoita, että pitäisi luopua synnistä puhumisesta, mutta täytyy miettiä, miten sen voisi avata uusilla tavoilla.

Puhutteleva työsarka

Vesa Häkkinen on ollut seurakuntatyössä Kemissä ja Mikkelissä sekä työskennellyt Suomen Lähetysseurassa, Kirkon Ulkomaanavussa ja Kirkkopalveluissa. Pari vuotta sitten hän aloitti pastorina Hakunilan seurakunnassa, jossa hänen alueenaan on Länsimäki.

— Vantaaseen liittyy voimakkaasti kauttakulku, ja se tekee seurakuntatyöstä haastavaa. Ihmiset eivät välttämättä ehdi kiinnittyä mihinkään seurakuntaan.

— Olen ensimmäistä kertaa diakoniapappina ja minua on puhutellut hirveän paljon se, kuinka rehellisiä ihmiset ovat oman elämänsä kanssa. Koen isona haasteena ymmärtää ihmistä, jolta turvaverkot ovat pettäneet ja joka joutuu jatkuvasti todistamaan sitä, että tarvitsee yhteiskunnan lupaamia tukia. Siinä haluan olla rinnalla.

Vesa Häkkinen aloittaa Vantaan Laurin kolumnistina to 26.1.