Eron jälkeen
– Eroryhmästä saa tukea ja uusia näkö­kulmia, sanoo perheneuvoja Lauri Anttila.

– Eroryhmästä saa tukea ja uusia näkö­kulmia, sanoo perheneuvoja Lauri Anttila.

Eron jälkeen

Eroryhmä voi auttaa, kun asiat ovat jumissa ja ilo kateissa.

Ero jättää aina jäljen. Joillekin ero merkitsee traumaa, josta toipuminen vie pitkään. Yksi on erosta selvittyään entistä vahvempi, toinen löytää oman arvonsa, kolmas uuden tavan elää. Alun shokin ja kriisivaiheen jälkeen eronnut pohtii tunneasioita ja järjestelee käytännön elämää rinnakkain ja vuorotellen. Yhtenä hetkenä asiat tuntuvat järjestyvän, sitten taas eivät. Mieli saattaa murehtia pettymyksiä tai yksinjäämistä.

– Erosta toipuminen on pitkä matka, eikä se matka ole tasainen, Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvoja Lauri Anttila toteaa.

Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Oliko ero minun syyni? Miksen huomannut ajoissa, että meillä oli ongelmia? Odotinko liian kauan ennen kuin erosin? Ryhmässä saa tukea ja uusia näkökulmia näihin kysymyksiin.

Eroryhmästä voi hyötyä, jos tuntuu, ettei pääse eteenpäin, asiat ovat jumissa tai ilo on kateissa. Akuutissa kriisissä oleville eroryhmä ei sovi, eikä niille, jotka miettivät vielä yhteen paluuta. Parhaimmillaan eroryhmän avulla voi vapautua syyllisyydestä ja löytää iloa.

– Voi alkaa nähdä värejä elämässä, Anttila sanoo.


Eroryhmä alkaa ti 23.9. klo 8.30–10 perheneuvonnan Myyrmäen toimistolla, Pudasrinne 4 H 97. Ryhmä kokoontuu tiistaisin yhteensä kymmenen kertaa. Vetäjinä toimivat perheneuvojat Lauri Anttila ja Paula Ruotsalainen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 09 830 6330 tai paula.ruotsalainen@evl.fi.

Jaa tämä artikkeli: