Espoolainen kappelineuvosto otti kantaa alueensa asukkaiden puolesta: ”Terveysaseman siirto on kestämätön ratkaisu”
Espoon kaupunki päätti tiistaina siirtää Viherlaakson terveysaseman palvelut Kiloon. Hanketta vastustamaan nousi alueen kirkollinen toimija, kappelineuvosto.
Espoon kaupungin Viherlaakson terveysasema on huonossa kunnossa, eikä sisäilmaongelmista kärsivälle kiinteistölle ole löytynyt alueelta korvaajaa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti sen vuoksi eilen, että terveysaseman palvelut siirretään Kilon terveysaseman yhteyteen viimeistään ensi kesällä. Tosin päätökseen sisältyy ehtoja.
Alueen asukkaat ovat vastustaneet siirtoa ja maanantaina asiaan otti harvinaisella tavalla kantaa myös Viherlaaksolahden kappelineuvosto. Se on Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan Viherlaakson ja Laaksolahden alueella toimiva luottamuselin, joka suunnittelee ja toteuttaa alueella tapahtuvaa seurakunnan toimintaa.
Vetoamme siihen, että asiaa harkittaisiin vielä ja etsittäisiin luovia keinoja.
– Anne Elovaara
Kappelineuvosto päätyi esittämään vakavan huolensa terveysaseman toiminnan siirrosta. Sen mukaan siirto on alueen asukkaiden kannalta kestämätön ratkaisu.
– Meidän tehtävämme on pitää alueen asukkaiden puolta. Terveysaseman toimintapiirissä on 19 000 ihmistä. Viherlaaksosta on Kiloon neljä kilometriä, eikä sinne ole kunnollisia julkisia liikenneyhteyksiä. Kilon terveysasemalle asiointi on monille Viherlaakson asukkaille, erityisesti vanhuksille ja perheille, käytännössä hyvin vaikeaa, perustelee kappelineuvoston puheenjohtaja Anne Elovaara.
Hän lisää, ettei Kilossa ole myöskään riittävästi pysäköintipaikkoja.
– Vetoamme siihen, että asiaa harkittaisiin vielä ja etsittäisiin luovia keinoja, jotta asukkaiden lähipalvelut saadaan turvattua. Asioita pitäisi miettiä kokonaisuutena, eikä hakea ratkaisua vain yksittäiselle hallinnonalalle, Elovaara sanoo.
Terveyskeskuksen lisäksi vaakalaudalla ovat myös Viherlaakson kirjastopalvelut ja kerhotilat. Viherlaaksolahden kappelineuvosto muistuttaa kaupunkia sen omista arvoista. Espoon pitäisi olla asukaslähtöinen ja kehittää palvelujaan asukkaiden kanssa.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessä todetaan, että ennen terveysaseman siirtoa ”tiivistetään vuorovaikutusta asukkaiden kanssa sekä varmistetaan palveluiden saatavuus Viherlaakson asukkaille väistön aikana”. Lautakunnan mukaan nyt pitäisi vielä tutkia mahdollisuudet pitää osa palveluista alueella. Lisäksi ennen palvelujen siirtoa pitää vielä neuvotella HSL:n kanssa Viherlaakson ja Kilon liikenneyhteyksistä.
Päätöksessä todetaan myös, että Suur-Leppävaaran alueen terveysasemapalveluista pitää tuoda lautakunnalle kokonaisesitys ensi vuoden aikana. Valmistelussa haetaan lautakunnan mukaan ratkaisua, jossa terveysaseman palveluita tarjotaan nimenomaan Viherlaakson alueella. Asukkaiden mielipide terveyspalveluiden saatavuudesta pitää nyt selvittää ja lisäksi varmistaa, että alueen yhdistyksillä on kokoontumistiloja.
Jaa tämä artikkeli: