Kalle Könkkölä tutki avustajansa Petteri Lappalaisen kanssa, miten Pyhän Laurin kirkossa pystyy liikkumaan pyörätuolilla.
Esteiden raivaaja
Vammaisten oikeuksia ajavan Kynnys ry:n toiminnanjohtaja, ex-kansanedustaja Kalle Könkkölä ajaa pyörätuolillaan Pyhän Laurin kirkon käytäviä. Vantaan seurakunnat on tilannut Kynnykseltä kiinteistöjen esteettömyyskartoituksen. Varsinaisesti kartoitusta tekee arkkitehti, mutta Könkkölä lähti mukaan uteliaisuuttaan.
— Olen ollut täällä viimeksi lapsena. Tämä näyttää tosi hienolta, hän ihastelee.
— Kirkoissa minua kiinnostavat niiden kellot. Vaikka en juuri jaksa radiojumalanpalveluksia kuunnella, niin seuraan niissä soitettavia kelloja. Luulen, etten ole ainoa, joka niitä seuraa. Itse asiassa joku voisi koota eri kellojen äänet levylle ja myydä sitä hyväntekeväisyyteen, Könkkölä pohtii.
Sisäänpääsy on perusoikeus
Könkkölä on tulisieluinen ihmisoikeuk-sien puolestapuhuja. Jos hänellä olisi pyörätuolin sijasta raivaustraktori, sitä käytettäisiin liikkumisen esteiden raivaamiseen. Könkkölä korostaa, ettei ihminen voi olla yhteiskunnassa tasavertainen, jos ei pääse sisään rakennuksiin.
— Todellisuudessa tilanne on sellainen, että me vammaiset emme pääse juuri minnekään. Kerran tein julisteen, jota varten kuljin kävelykadulla Helsingissä. Kuvasin mustavalkoisena, mihin en päässyt pyörätuolilla, ja värikuvina, mihin pääsin. Vain kymmenen prosenttia kuvista oli värikuvia.
— Annoin kadulle nimeksi ohikävelykatu, Könkkölä letkauttaa.
Könkkölä on toiminut esteettömien tilojen puolestapuhujana 1970-luvun alusta. Nykyisin osa uusista rakennuksista, varsinkin julkisista, pyritään jo tekemään esteettömiksi, mutta ongelmia riittää.
— Nyt käydään kamppailua asuinrakennuksista ja työpaikkarakentamisesta. Esimerkiksi paljonpuhuttu tiivismatala on liikuntarajoitteisten kannalta usein tarkoittanut tiivistä, matalaa ja esteellistä rakentamista.
Helsingin rakennuslautakunnassa Könkkölä on huomannut, että kerrostaloihin rakennetaan usein liikuntarajoitteisia varten sisäänkäynti takaovelle. Hän ihmettelee, miksi sen, jolle liikkuminen on vaikeinta, pitää kulkea kaikkein vaikeimmin.
— Kyse ei ole vain vammaisista, vaan yhtä lailla vanhuksista. Rollaattorilla kääntyminen ja varsinkin peruuttaminen on hankalaa. Väestö ikääntyy, joten eikö tämä kannattaisi ottaa huomioon suunnittelussa.
Vammaisten itsetunto kohentunut
Könkkölä, joka on lihassairauden vuoksi ollut syntymästään saakka vammainen, on tyytyväinen siitä, että vuosien varrella moni asia on parantunut.
— Erityisen iloinen olen siitä, että vammaisten omat asenteet ovat muuttuneet. Kun itse olin nuori, ajattelin, että vammaisuus on jotenkin oma vika. Nyt näin ei enää ajatella, Könkkölä sanoo.
Silti paljon tekemistä riittää, sillä vammaisten yhteiskunnallinen asema on yhä heikompi kuin muiden: vähemmän koulutusta, vähemmän työtä, vähemmän tuloja, mutta enemmän yksinäisyyttä.
— Esimerkiksi Vantaalla leikataan omaishoidon tukea vammaisten vanhemmilta, harmistuu Könkkölä.
Elämän alun ja lopun etiikkaa
Kirkolta Könkkölä odottaa vapautuksen teologiaa, vahvaa asettumista niiden rinnalle, jotka ovat yhteiskunnassa heikommassa asemassa. Rukoillakin saa, mutta ennen kaikkea Könkkölä toivoo konkreettista toimintaa. Sitä hän yritti vihjaista myös eräälle lääketieteen kandidaatille.
— Hän kysyi minulta, loukkaannunko, jos hän rukoilee, että paranisin. Vastasin, etten loukkaannu, mutta vielä hyödyllisempää olisi, jos rukoilisit, että kaupungissa olisi vähemmän portaita.
Tämän syksyn eettistä keskustelua vanhusten kohtelusta, eutanasiasta ja myös sikiödiagnostiikasta Könkkölä on seurannut ihmeissään.
— Ihmiset eivät pysty ajattelemaan, mitä eutanasian hyväksymisestä seuraisi. Jotta eutanasia olisi laillista, siitä täytyy säätää laki. Silloin pitää määritellä, ketä saa auttaa kuolemaan ja ketä ei. Minä en halua olla siinä joukossa, josta sanotaan, että sinut voidaan auttaa kuolemaan.
— Selektiivisissä aborteissa en halua olla tuomari, mutta se, että vanhemmat muka päättävät, on täyttä soopaa. Eihän automaattisia sikiönseulontoja tehtäisi, jos ei haluttaisi, että poikkeavat sikiöt abortoidaan. Äiti pannaan vastaamaan kahden viikon kuluessa kysymykseen, jota filosofit pohtivat vuosikausia. Ei abortin pidä olla automaatio. Perheisiin syntyy vammaisia lapsia ja elämä on silti hyvää ja arvokasta.
"Kuvasin mustavalkoisena, mihin en päässyt pyörätuolilla, ja värikuvina, mihin pääsin. Kymmenen prosenttia kuvista oli värikuvia."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Esteet pois!
Hyvä elämäKaupunkitila kuuluu kaikille – vai kuuluuko? Pyörätuolia käyttävien liikkumisen ja osallistumisen vapaus on pienestä kiinni.