Entinen asunnoton alkoholisti Ensio Kempe, 72, on nyt Rhodoksen kuuluisa kissakuiskaaja
Kun Ensio Kempen ihmissuhteet takkuavat, Miukun ja Misan rakkauteen voi aina luottaa. Kuva: Esko Jämsä

Kun Ensio Kempen ihmissuhteet takkuavat, Miukun ja Misan rakkauteen voi aina luottaa. Kuva: Esko Jämsä

Entinen asunnoton alkoholisti Ensio Kempe, 72, on nyt Rhodoksen kuuluisa kissakuiskaaja

Viina vei työn ja perheen, mutta kissat pitävät kiinni elämässä.

On vaikea sanoa, kuka pitää huolta kenestä: 72-vuotias Ensio Kempe mustaturkkisesta Miuku-kollista ja narttukissa Misasta, vai päinvastoin?

– En ole jaksanut siivota kunnolla pitkiin aikoihin, Ensio sanoo pahoittelevasti.

Entinen asunnoton alkoholisti on ollut kohtsillään 20 vuotta raittiina. Nyt toimintakyvyn on lamauttanut masennus. Sitä lievittävät omien lemmikkien lisäksi Rhodoksen kulkukissat, joita Ensio käy valokuvaamassa vuosittain Mandrakin sataman aallonmurtajalla.

Viimeksi, kun Miuku sai määrätä suunnan ja tahdin, lenkiltä oli palattava taksilla.
– Kissakuvaaja Ensio Kempe

Kotikissoista Misa-neiti on kreikkalaista sukujuurta, ja Miuku Ension huostaan ottama villiintynyt suomikissa.

– Miukuun olin kiinnittänyt huomiota jo useamman vuoden aikana, kun se kulki reviirikierroksillaan taloni ohitse. Kävelin vuoden alussa Miukun perässä kymmeniä kilometrejä saadakseni tietää, missä se seikkailee. Lopulta se tottui minuun ja sain sen pikku hiljaa totutettua kotiin ja Misaan.

Ension ja Miukun lenkkeilyt ovat yhä pienoinen jännitysnäytelmä.

– Viimeksi, kun Miuku sai määrätä suunnan ja tahdin, lenkiltä oli palattava taksilla kissa kyydissä.

Ensio potee taas matkakuumetta.

– Minulla on jatkuvasti ikävä kissojen luo Rhodokselle. Ne tulevat luokse, kun kuulevat ääneni. Koen syvää yhteyttä ja rakkautta kotona ja siellä asustelevia kissoja kohtaan, mutta muuten olen hyvin yksinäinen.

Tyttökissa Misa on tuliainen Kreikasta ja hiukan mustasukkainen luonne. Kuva: Esko Jämsä

Tyttökissa Misa on tuliainen Kreikasta ja hiukan mustasukkainen luonne. Kuva: Esko Jämsä

Valokuvaajan alamäki

Rhodos valikoitui kuvausmatkojen kohteeksi 1990. Tuolloin Ensiolle tarjoutui työkeikka valokuvaajana kyseisellä Kreikan saarella. Juopotteluksihan se meni – jopa niin, että koko kesä vierähti juhliessa.

– Tienasimme viinarahat sillä, että toimme muita suomalaisia juopottelemaan tiettyihin baareihin. Baarien omistajat maksoivat meille palkan alkoholina, Kempe muistelee.

Syksyn tullen oli palattava Suomeen, joskin naistuttavan lähettämillä rahoilla. Enää parisuhde ei kuulosta realistiselta.

– Olen miettinyt, että pitäisikö tuo yksi puuttuva hammas korjata. Se katkesi viinanjuontikisan yhteydessä 1987 Ibizalla. Että vieläkö tässä pitäisi joku nainen hurmata? Mutta ei, tähän ikään mennessä ei enää kovin helposti aloita suhdetta, Ensio tuumii.

Kirjoituspöydällä lojuu lehtipinoja, keittiön laskualustat ovat täynnä tavaraa. Yksiön peräseinällä Kristus rukoilee Getsemanessa. Vieressä on valokuva revontulista, yksi Kempen monista otoksista. Niistä, joilla mies voitti aikoinaan Suomen Kuvalehden ”Rakkaus”- ja Hopeapeilin ”Loma”-aiheiset valokuvauskilpailut.

Kaverini ovat sanoneet, että olen saanut monia tilaisuuksia kultalusikalla annettuna, mutta olen sössinyt ne kaikki viinalla.

Se oli sitä aikaa, kun kaikki oli vielä mallillaan, ainakin Ension mielestä. Perhe saattoi olla toista mieltä siitä päätellen, etteivät välit lapsiin ole vieläkään niin läheiset kuin ne voisivat olla. Alkoholilla läträäminen alkoi jo nuorena miehenä Englannin suurlähetystön kokkareilla ja jatkui työpaikasta toiseen.

Lähellä oli, ettei Kempe päässyt Nokian leipiin kiertäväksi valokuvaajaksi. Sitten hän soitti humalassa toimitusjohtajalle.

– Hän vaistosi, että olin juonut. Siihen loppui se pesti ennen kuin alkoikaan, Ensio huokaa.

– Kaverini ovat sanoneet, että olen saanut monia tilaisuuksia kultalusikalla annettuna, mutta olen sössinyt ne kaikki viinalla. Ja tottahan se on. Kävin AA-kerhossa, mutta aina homma lipesi. En edes muista, monestiko heräsin Kisahallin lattialta juoppoputkasta. Nykyinen asuntoni on minun ensimmäinen oma kotini, ollut kohta 23 vuotta.

Vasta uskoontulo vuonna 1999 sai juopottelun loppumaan.

"Ei kai Nykäsen kohtalo?"

Suhteet omiin lapsiin ovat menneisyyden leimaamat.

– Lähetin tyttärelleni viestin, että odottaako minua Nykäsen Matin kohtalo, etten enää saa nähdä lapsenlapsiani. Mutta tytär vastasi, että ei nyt sentään. Olen pyytänyt anteeksi, mutta ymmärrän, etten voi noin vain paikata laiminlyöntejäni.

Eristäytyminen muista ihmisistä oli käydä kohtalokkaaksi vuonna 2016.

– Olin palannut marraskuussa Rhodokselta, ja matkan jälkeen ilmaantui pientä kuumeilua. Terveyskeskuksessa suositeltiin ottamaan Panadolia. Lopulta olin vaipunut tajuttomaksi asunnossani 11.tammikuuta. Ehdin maata tajuttomana asuntoni lattialla kolme päivää, ennen kuin poikani tuli naapurin kanssa.

Monen mutkan kautta naistuttava oli tavoittanut Ension pojan.

Sairaalassa epäiltiin Bartonella henselea -bakteerin aiheuttamaa tulehdusta, jonka voi saada kissan raapaisusta. Tartunta lienee peräisin Rhodokselta. Misa lähti sieltä Ension mukana Suomeen 2014.

Ensio Kempe luo joulun tunnelmaa kissoilleen aallonmurtajalla Rhodoksella. Kuva: Ensio Kempe

Ensio Kempe luo joulun tunnelmaa kissoilleen aallonmurtajalla Rhodoksella. Kuva: Ensio Kempe

- Vuoden aikana olen joutunut viemään nukutettavaksi kaksi rakasta kissaani, Jallun ja Mirren. Jallu ehti olla minulla 21 vuotta, ja Mirre tuli minulle lastenlasten kautta. Se eli melkein 20-vuotiaaksi.

– Yleensä en enää juuri itke, mutta silloin itkin, kun kissani nukutettiin. Kestän nykyään ketutuksenkin ilman viinaa.

Ension ensimmäinen masennuskausi ajoittuu 1960-luvulle, jolloin hän oli parikymppinen.

– Olen Pentti Linkolan suuri ihailija. Jo nuorena tunsin valtavaa ahdistusta ympäristön ja luonnon puolesta. Se oli yksi masennukseen liittyvä tekijä. Mutta muut syyt ovat syvemmällä lapsuudenperheessä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi