Terapeutit ja hengelliset ohjaajat ovat joskus hankalia. Menemme heidän puheilleen, kun elämämme on solmussa, ja odotamme heiltä vastausta. Mutta he eivät useinkaan vastaa niin kuin odotamme.

Terapeutit ja ohjaajat kutsuvat meidät kertomaan tarinamme ja kuuntelevat elämämme kysymyksiä ja palauttavat ne meille. He avaavat ehkä uuden näkökulman asioiden tarkasteluun ja haastavat meidät kuuntelemaan omia kysymyksiämme uudelleen ja vastaamaan niihin itse.

Eri tavoin he sanovat, että elämän kysymyksiin ei ole yksinkertaisia vastauksia. Vastaukset ovat aina uniikkeja ja löytyvät kertomusten sisältä, kun tulemme tietoisiksi omista tarinoistamme.

Tästä esimerkkinä on kertomus erämaaisä Antonioksesta. Hänen luokseen tuli muutamia veljiä hakemaan opastusta. Heidän joukossaan oli myös isä Joosef.

Antonios ei vastannut veljille suoraan, vaan saattoi heidät hämmennyksiin kysymällä erään raamatunkohdan merkitystä. Nuorimmasta alkaen veljet koettivat antaa vastauksen. Antonios ei tyytynyt saamiinsa selityksiin. Viimein hän kysyi Joosefilta sanan merkitystä. ”En tiedä”, vastasi Joosef. Silloin Antonios sanoi: ”Isä Joosef on todellakin löytänyt tien, kun hän sanoo, ettei tiedä.”

Joosef oli jo tiellä, ja hän saattoi jatkaa matkaansa. Hän oli oppinut sanomaan: en tiedä. Hänen ei tarvinnut tietää, mitä kaikki merkitsee eikä hän etsinyt Raamatusta ajattomia totuuksia.

Totuus selviää matkalla, kun antautuu kuulemaan Jumalan puhuttelua oman elämänsä keskellä ja jää ihmettelemään sanaa, joka annetaan. Sen ei tarvitse avautua heti, sen saa ottaa mukaansa, maistella sitä, odottaa, että se avautuu, kun sen aika on. Etukäteen ei voi tietää, mitä siitä pitäisi oppia omaa elämäänsä varten.