Häät 43 vuotta sitten
Eero ja Anja-Tuulikki Huovinen muistelevat, että heidän häänsä olivat 1960-luvun tyyliin vaatimattomat mutta hauskat.

Eero ja Anja-Tuulikki Huovinen muistelevat, että heidän häänsä olivat 1960-luvun tyyliin vaatimattomat mutta hauskat.

Häät 43 vuotta sitten

Pyhän Laurin kirkko on Helsingin emerituspiispan Eero Huovisen ja hänen vaimonsa Anja-Tuulikin vihkikirkko.

Kesäkuun alussa tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun teologian opiskelija Eero Huovinen ja juuri ylioppilaaksi päässyt Anja-Tuulikki Harri alkoivat seurustella. He olivat tutustuneet Malmin seurakunnan nuorisotyössä.

Opiskelunsa ohella Eero työskenteli nuorisotyöntekijänä Malmin seurakunnassa. Työhön kuului muun muassa Pihlajamäen yhteiskoululla koripalloiltoja, joiden lopussa oli iltahartaus.

— En osannut koripalloa, mutta pidin iltahartauden.

Anja-Tuulikki asui Pihlajamäessä. Hän oli käynyt rippikoulunsa Tapiolassa, eikä siksi juurikaan tuntenut Malmin seurakunnan nuoria. Rippikoulun jälkeen seurakunta oli kuitenkin alkanut kiinnostaa häntä.

— Naapurin tytöt pyysivät minua mukaansa ja kävin joissakin nuortenilloissa.

Vaikka Eero oli iskenyt silmänsä Anja-Tuulikkiin, hän ei ryhtynyt toimiin valloittaakseen tämän.

— Työmoraalini oli sellainen, etten työntekijänä voinut yrittää tehdä erityisvaikutusta työni kohteisiin. Työsopimukseni päättyi 31.5.1967 ja Anja-Tuulikki pääsi ylioppilaaksi samana päivänä. Soitin heti seuraavana päivänä ja pyysin hänet treffeille.

Seurustelu alkoi saman tien. Kahdenkymmenenviiden päivän kuluttua juhannuksena he menivät kihloihin. Anja-Tuulikki oli 18-vuotias.

— Anoppi säikähti, kun tytär meni kihloihin niin nuorena. Kyllä appikin oli tiukkana, katsoi mikä tuo pitkä ja laiha mies oikein oli. No ihan hyvin tulin toimeen heidän kanssaan, muistelee Eero Huovinen.

— Jos omat lapset toimisivat samanlaisella aikataululla, niin kyllä siinä kuka tahansa voisi vähän säikähtää, toteaa Anja-Tuulikki.

 

Pariskunta oli kihloissa puolitoista vuotta. Syksyllä Anja-Tuulikki aloitti taidehistorian opinnot yliopistossa. Eero jatkoi teologian opintojaan ja teki töitä muun muassa ylioppilastyön sihteerinä kristillisessä järjestössä.

Eero Huovinen on uusimmassa kirjassaan Lähdön aika muistellut yhtä kihlausajan tapahtumaa. Mukana tapahtumissa oli nykyinen ortodoksisen kirkon metropoliitta Ambrosius.

Aloitimme teologian opiskelut Ambron eli Risto Jääskeläisen kanssa saman syksynä 1964. Risto opiskeli ja eli. Minä harrastin enemmän jälkimmäistä, ja niin kurssitoverini valmistui pari vuotta ennen minua.

Risto hankkiutui Nurmeksen evankelisen opiston rehtoriksi, ja siellä pidimme yhdessä rippikoululeirejä. Anja-Tuulikin kanssa olimme menneet kihloihin, ja hänkin oli mukana. Eräänä iltana Risto purki huoltaan pienen paikkakunnan ahtaista raameista. Nuori rehtori ja teologi oli kysytty mies paikkakunnan seurapiireissä. ”Sopisiko, Eero, että kävelisin käsikynkkää Anja-Tuulikin kanssa tunnin verran edestakaisin pitkin Nurmeksen raittia. Kun se nähtäisiin, saisin olla täällä muutaman kuukauden rauhassa.” Sopihan se.

Sopiva päivä Anja-Tuulikki ja Eero Huovisen häille oli viattomien lasten päivä eli 28. joulukuuta 1968.

— Viattomien lasten päivä sopi hyvin siksi, että olin niin nuori. Olin täyttänyt elokuussa 20 vuotta, Anja-Tuulikki sanoo.

— Päivän valintaan vaikuttivat myös verotukselliset syyt. Silloin oli vielä puolisoiden yhteisverotus, ja koko vuoden verotus määräytyi vuodenlopun tilanteen mukaan, neljä vuotta vanhempi Eero jatkaa.

Helsinkiläisopiskelijoiden vihkipaikaksi tuli Pyhän Laurin kirkko.

— Isäni Lauri Huovinen toimi Malmin kirkkoherrana 1950-luvulla, ja kävin Pyhän Laurin kirkolla joskus niinä aikoina. Muistan kymmenvuotiaana tavanneeni Helsingin pitäjän kirkkoherran Otto Weckströmin. Myöhemmin isästäni tuli Turun tuomiorovasti, Eero Huovinen kertoo.

— Vihkipaikaksi Pyhän Laurin kirkko tuntui hyvältä siksikin, että se on vanha historiallinen rakennus, jossa menneet sukupolvet ovat läsnä. Silloinen Malmin kirkko ei ollut kovin romanttinen. Kirkoksi oli kunnostettu vanha Terijoen huvila, Anja-Tuulikki Huovinen jatkaa.

 

Nykyisiin hääjärjestelyihin verrattuna 1960-luvun lopun järjestelyt olivat yleensä aika vaatimattomia.

— Elämä oli yksinkertaista ja niukkaa. Rahat olivat monesti tosi tiukalla. Kaikki oli enimmäkseen omatekoista, Eero selostaa.

— Olin vasta aloittanut opiskelut, eikä minulla tietenkään ollut varallisuutta. Äitini osti minulle Hakaniemen hallin lähellä olleesta kangaskaupasta hääpukua varten valkoista, ruusukuvioista, satiininomaista kangasta. Se maksoi 5 markkaa metriltä, Anja-Tuulikki muistaa.

— Kummitätini ompeli hääpukuni. Hän oli ompelija, jolla oli aikoinaan ateljee Seinäjoella.

Morsiamen pääkoristeeksi tuli kieloja, samoin hääkimppuun. Kielot tuntuivat oikealta valinnalta siksi, että niitä kasvoi paljon Anja-Tuulikin äidin lapsuuskodin mailla.

Sulhanenkaan ei pukeutunut vanhaan rippipukuunsa. Morsian muistaa, että sulhasen tummansininen puku hankittiin Stockmannilta.

Kaasoja ei vielä tuolloin ollut mukana hääjärjestelyissä, mutta morsiusneidoksi saatiin sulhasen 9-vuotias sisarpuoli. Jäätyään varhain leskeksi Eero Huovisen isä oli avioitunut uudelleen. Morsiusneidon tehtävänä oli pitää hääkimppua.

Hääkutsut kirjoitettiin käsin. Vihkipari laati monistetun käsiohjelman. Urkuriksi oli pyydetty Pihlajamäestä tuttu Pentti Tynkkynen.

— Musiikkina oli Buxtehuden Toccata F-duuri, vaimo yllättää miehensä muistamisellaan.

— Lisäksi veljeni ja hänen vaimonsa lauloivat urkuparvelta. He olivat itse valinneet laulun. Ihmettelin silloin, mistä he oikein keksivät sen. Laulun ensimmäisessä säkeistössä sanotaan Sinun rauhasi anna mulle,/ elon kohtalot kirkastain. /En mä pyytänyt tyyntä tietä, /sinun tahtosi tietä vain. Sehän on kuin hautajaislaulu, Eero toteaa.

— Mutta kyllähän meidän tiemme olisi voinut olla myös tyynempi. Tarkoitan perinteistä perhe-elämää. Olin tottunut siihen, että perheenisä tulee neljältä töistä ja viideltä perhe syö yhdessä. Eeron opinnot ja ura ovat tuoneet mukanaan huomattavasti vaihtelevamman elämän, Anja-Tuulikki sanoo.

— Jollain tavalla 24/7 elämäntyyli on ollut osa minua jo ennen kuin siitä puhuttiin. Ehkä taustalla on, että isäni piti aikoinaan kuria ja opetti, ettei tänne ole tultu loikoilemaan, Eero jatkaa.

 

Sulhasen isä oli itsestään selvä valinta vihkijäksi.

— Isäni puhui luomiskertomuksen pohjalta siitä, miten Jumala loi miehen ja naisen avuksi toisilleen ja siunasi heidät, Eero kertoo.

— Minä jäin miettimään, miksi hän sanoi, että se, millainen avioliitostamme tulee, riippuu etenkin minusta vaimona, Anja-Tuulikki pohtii.

Vihkipuhe on jäänyt mieleen siksikin, että pari sai sen myös kirjallisena. Mieleen on jäänyt myös hääauto.

— Bestmanina toimineella kaverillani oli Ford Cortina -merkkinen auto. Se on nykymittapuun mukaan pieni, mutta silloin se oli keskikokoinen. Hän ajelutti meitä vihkimisen jälkeen pitkin Pohjois-Helsinkiä sillä aikaa, kun hääväki siirtyi Anja-Tuulikin vanhempien kotiin Pihlajamäkeen.

Vihkipari ei käynyt varsinaisessa hääkuvassa. Kirkossa ja muutenkin kuvia otti valokuvausta harrastava malmilainen seurakuntanuori. Harmi vain, että kuvat alivalottuivat, ja niistä tunnistaa vain jotenkuten herra ja rouva Huovisen.

Hääjuhla, johon osallistui 35 henkeä, järjestettiin Anja-Tuulikin vanhempien 67 neliön kolmiossa.

— Äitini oli valmistanut ruoaksi karjalanpaistia. Tietenkin oli myös hääkakkua.

Molempien muistikuvien mukaan juhlat olivat hauskat. Häälahjoiksi tuli kattiloita, kuuden hengen astiasto, haarukoita ja veitsiä.

— Kaikki tavarat mahtuivat hyvin Kallion yksiöömme, vaikkei siellä monta komeroa ollutkaan. Asuimme siellä kolme vuotta, Anja-Tuulikki muistelee.

Jääkaappikin oli niin pieni, että maitopurkit vaivoin mahtuivat siihen. Lastulevystä tehtiin ja maalattiin kirjahylly, joka erotti alkovin työtilaksi. Puuseppä teki laverisängyt, se oli niihin aikoihin aika edullista. Valmiina sai vain 180-senttisiä sänkyjä, ja se oli liian vähän Eerolle.

 

Häämatkalle nuoripari lähti Tukholmaan, jossa he viettivät uudenvuoden.

— Menomatkalla oli aivan hirveä myrsky, ja laiva oli pieni purkki nykyisiin aluksiin verrattuna. Meillä oli varattuna ateria, mutta heti kun maistoin alkupalaa, jouduin syöksymään hyttiin. Pian Eerolle kävi samoin. Olimme tosi huonovointisia, Anja-Tuulikki muistelee.

Naimisiin menon jälkeen opinnot jatkuivat. Sitten tuli työelämä. Anja-Tuulikki Huovinen aloitti vuonna 1972 Suomen museoliitossa, jossa hän työskenteli kahta kuukautta vaille 40 vuotta. Hän jäi viime lokakuussa eläkkeelle pääsihteerin työstään.

— Harrastuksesta tuli minun työni, eikä minulla ole ollut myöhemmin aikaa harrastaa juuri muuta kuin piispan rouvan velvollisuuksia.

Mutta ennen kuin puolisosta tuli Helsingin hiippakunnan piispa 1991, perheeseen tulivat kolmentoista avioliittovuoden jälkeen lapset, ensin Laura ja sitten Jaakko.

— Kun Eero oli yliopistolla töissä, hän saattoi aika joustavasti hoitaa lapsiamme. Sitten kun hänestä tuli piispa, tuntui kuin olisimme menettäneet perheestä isän ja miehen, Anja-Tuulikki Huovinen sanoo.

Molempien puolisoiden mielestä lapset ja nyttemmin lastenlapset ovat rikastuttaneet elämää valtavasti.

Lähdön aika -kirjassaan Eero Huovinen toteaa puolisoiden lähentyneen toisiaan vuosikymmenten mittaan.

— Ehkä se koskee kaikkia vuosikymmeniä yhdessä olleita aviopareja. Ensimmäiset yhteiset vuodet menevät särmien hiomiseen ja eri tapojen ja kulttuurien yhteen sovittamiseen. Myöhemmin ei kaikesta tarvitse enää edes puhua, Anja-Tuulikki pohtii.

— Toisaalta on hyvä, että kodissa on muitakin ovia kuin ulko-ovi. Silloin niitä voi paukutella kiinni tarpeen mukaan ilman että joutuu lähtemään pois kotoa, lisää Eero.

 

Kun Huoviset katselevat Pyhän Laurin kirkkoa ja muistelevat naimisiin menoaan, mieleen nousee vihkitilaisuuden jännittävyys. Ehkä sen takia tilaisuuden kaikki yksityiskohdat eivät painuneet mieleen.

Pariskunta oli Pyhän Laurin kirkolla myös vihkipäiväänsä edeltävän päivänä. Silloin Eero Huovisen teologiystävä, assistentti Simo Kiviranta toimitti ehtoollismessun.

— Messussa rukoiltiin avioliitollemme siunausta ja Kristuksen läsnäoloa. Tilaisuus ei ollut erityisen juhlallinen, mutta se oli sisäisesti tärkeä. Avioliiton solmiminen on suuri askel nuoren ihmisen elämässä, Eero Huovinen toteaa.

Vihkipäivänä oli paljon pakkasta ja lunta. Lumi meni sisään morsiamen valkoisiin sandaaleihin. Kello 15 aikoihin keskitalven päivä jo hämärtyi, kun isä saatteli tytärtään kohti alttaria.

— Kyllä siinä piti tosi syvään kumartaa, kun sydämeltään lempeä, mutta ulkoisesti päättäväinen ja jämpti pohjalaismies luovutti tyttärensä, myöntää Eero.

— Mietin etukäteen moneen kertaan, onko tämä rakkaus varmasti se oikea, johon haluan sitoutua koko elämän ajaksi. Jotenkin asia varmistui. Aloin ajatella avioliittoamme johdatuksena, Anja-Tuulikki kertoo.

Vihkitilanne oli niin vakava paikka, ettei parille tullut mieleenkään ruveta alttarilla julkisesti pussailemaan.
 

Lainaus Eero Huovisen kirjasta
Lähdön aika (WSOY 2011)
 

Heila helluntaina — aviopuoliso aina

Tälle vuodelle ehtii vielä saada lähes kesähäät ja ilman suuria valmisteluja. Hääyö-tapahtumat saavat jatkokseen Hääpäivän. Helluntain aattona lauantaina 26.5. Seutulan kappelissa vihitään pareja pitkin päivää klo 8–16.

Tunnelmalliseen 1920-luvulla rakennettuun kappeliin voi varata vihkiajan etukäteen tai tulla suoraan paikalle. Ilman ajanvarausta tulevat parit vihitään saapumisjärjestyksessä. Toimitukseen on varattu 15 minuuttia paria kohti. Ennen toimitusta jokainen pari käy vihkikeskustelun papin kanssa.

Alttarille aikovien tarvitsee tuoda mukanaan vain puoliso, paperit ja sormukset. Paikalla on useita pappeja ja myös vihkimisen kaksi todistajaa löytyvät tarvittaessa seurakunnan puolesta.

Vihkimiseen kuuluvan häämarssin voi valita kanttorin kanssa paikan päällä muutamasta vaihtoehdosta. Mahdollisten häävieraiden määrä toivotaan rajattavan 20:een, koska kappeli on varsin pieni.

Hääpäivässä voidaan myös siunata avioliitto, joka on solmittu maistraatissa.

Vihkiminen hääpäivänä edellyttää, että molemmat vihittävät kuuluvat kirkkoon ja ovat käyneet rippikoulun. Vihkiparilla pitää olla mukana todistus avioliiton esteettömyyden tutkinnasta sekä henkilöllisyystodistukset.

Esteettömyyden tutkintaa täytyy pyytää viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää omasta kotiseurakunnasta tai keskusrekisteristä (esimerkiksi Vantaan seurakuntien keskusrekisteristä). Jotta ehtii Seutulassa naimisiin helluntaiaattona, viimeinen päivä tutkinnan pyytämiseen on perjantai 18.5.

Hääpäivän järjestää Vantaankosken seurakunta.

Lisätietoja www.vantaanseurakunnat.fi/vantaankoski.
 

Tahdotko ensi vuonna naimisiin Pyhän Laurin kirkossa?

On aika varata vihkiaika Pyhän Laurin kirkkoon vuoden 2013 tammi–huhtikuulle. Aikoja aletaan jakaa 28.5. Tikkurilan kirkkoherranvirastossa (Unikkotie 5 B) tai p. 09 830 6226 arkisin klo 9–15.

Vihkiaikoja vuoden 2013 touko–joulukuulle voi varata syyskuussa viikolla 36.

Lisätietoja www.vantaanseurakunnat.fi/tikkurila/vihkikirkon-varaus.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi