Kirkon seiniä on verhoiltu patinoiduilla kuparilevyillä. Kuva: Anna Äystö
Hämeenkylän kirkolle tummempi ilme
Vantaalaisen Hämeenkylän kirkon ulkonäkö muuttui julkisivuremontissa.
Vaaleat muuratut julkisivut ja hautausmaan puoleinen rapattu julkisivu on nyt verhoiltu patinoiduilla kuparilevyillä. Kirkon ilme on tummempi kuin ennen.
– Julkisivun uudistus on lopputöitä vaille valmis. Nyt kirkko näyttää siltä, miltä se tulee näyttämäänkin, kertoo kiinteistöjohtaja Sari Turunen Vantaan seurakunnista.
Vaikka ulkonäöltään ennen vaalea kirkko on muuttunut selvästi tummemmaksi ja esimerkiksi Hämeenkylän seurakuntaneuvosto olisi halunnut säilyttää vaalean värin, on uusi ilme saanut seurakuntalaisilta ja työntekijöiltä positiivista palautetta.
– "Erilainen, mutta kiva" ja "todella hyvännäköinen" ovat esimerkiksi olleet seurakuntalaisten kommentteja, kertoo Hämeenkylän seurakunnan tiedottaja Anna Äystö.
Syynä kirkon verhoiluun oli kosteuden aiheuttama pakkasrapautuma. Kirkon julkisivut kallistuvat yläosaltaan sisäänpäin, mikä aiheutti seinäpintaan kosteusrasitusta. Eteläisestä julkisivusta putosi paloja, ja seinä suojattiin väliaikaisella peltiverhouksella jo 2012.
Remonttiin oli varattu miljoona euroa, mutta kustannukset jäivät selvästi pienemmiksi, sillä rahaa kului noin 600 000 euroa.
Ensimmäinen Hämeenkylän kirkko valmistui 1966. Alueen kasvaessa kirkko jäi pieneksi ja uusi kirkko rakennettiin vanhan ympärille. Ensimmäinen kirkko vihittiin käyttöön kolmantena adventtisunnuntaina, joten Hämeenkylän kirkon vanhimmat osat täyttivät juuri 50 vuotta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

"Taide jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat" – Hämeenkylän kirkko antaa uuden elämyksen joka päivä
HengellisyysHämeenkylän seurakunta on julkaissut taidekirkostaan kaksi kirjaa viiden vuoden sisällä. Miksi? Siihen vastaavat kirkkoherra Jukka Nevala ja tapakouluttaja, kamarineuvos Kaarina Suonperä.