Ilari Jakunen on pakannut Manna-talon keittiössä kouluruokailusta juuri tulleita ylijääneitä perunoita rasioihin. Hän panee kuhunkin rasiaan vielä tarran, joka kertoo viimeisen käyttöpäivämäärän.
Hävikkiruoka kiertää vapaaehtoisvoimin vähävaraisten ruokapöytiin – Vuodesta 2024 Espoossa on jaettu kouluruokaa yli 21 000 kiloa
Manna-Avun vapaaehtoiset Espoossa ovat jo parin vuoden ajan pelastaneet perinteisen elintarvikejakelun lisäksi myös kouluruokahävikkiä ruoka-apuun.
Vaalean tiilijulkisivun uumenissa käy arkiaamuna kuhina, joka ei Tuomarilantietä moottoritielle kiihdyttäviin autoihin näy.
Täällä Espoon Tuomarilassa Manna-talossa 40–50 vapaaehtoista ja muutama palkkatyöläinen häärää määrätietoisesti ja vikkelästi, kukin omaa korttaan kantaen kuin muurahaiset keossa. Saatua hävikkiruokaa nostetaan, kärrätään, lajitellaan: nämä pakastimeen, nuo kuiva-ainevarastoon, tämä satsi suoraan päivän jakopöydälle.
Kaiken päämäärä on, että tänäänkin, kun ruoka-apua tarvitsevia ihmisiä puolen päivän jälkeen alkaa saapua, heille on tarjolla ruokakaupoista tutuissa muovikoreissa elintarvikkeita ja koululounailta ylijäänyttä ruokaa annosrasioissa.
Lisäksi kokki Ali Ahmadin johdolla valmistetaan hävikistä lounasta, jota syövät niin vapaaehtoistyöntekijät kuin ruoka-apua hakevatkin.
Manna-avun autosta puretaan saatuja hävikkituotteita sisälle lajiteltaviksi ja myöhemmin samana päivänä jaettavaksi.
Vapaaehtoiset lajittelevat juuri tulleita hävikkituotteita ruokajakoa varten. Oikealla keittiön vastaava Volga Baeder. ”Sydäntäni lämmittää se, miten ihmiset täällä haluavat tehdä hyvää toisille.”
Kokki Ali Ahmadi valmistaa lounasta hävikkiraaka-aineista.
Harjoittelija Ilari Jakunen (vas.), keittiön vastaava Volga Beader sekä vapaaehtoistyöntekijä Avin Suleiman panevat juuri kouluista tullutta linjastohävikkiä pienempiin rasioihin jakoa varten.
Jaana Korvola siirtää kärryillä varaston kylmiöstä aamulla tulleet ohrapuurot ja mehukeitot ruokajakopisteelle ulos juuri ennen jaon alkamista.
Hävikkiruoka-annos voi olla ainoa lämmin ateria viikossa
Koulut lähettävät tiedon noudettavissa olevasta ruoasta Manna-Avulle WhatsApp-ryhmässä aina lounaan jälkeen. Näin pakettiautojen kuljettajat tietävät seuraavana aamuna, minne ajavat ja missä ei tarvitse käydä.
Kun jäähdytetty ruoka saapuu Manna-talolle, Ilari Jakunen ja Avin Suleiman annostelevat sen kuljetuslaatikoista pienempiin annoksiin. Ennen sitä keittiön vastaava Volga Beader tarkistaa, että kylmäketju ei ole katkennut: mittari näyttää 4,3 astetta. Hyvä!
Manna-Apu ry on kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka jakaa kauppiaitten, tukkuliikkeitten ja elintarvikealan yritysten lahjoittamia elintarvikkeita sekä edellispäivän kouluruokaa. Osa koulujen keittiöistä jääneestä lounasruoasta pakataan täällä Manna-talossa pieniin annosrasioihin ruokakorijaon yhteydessä annettavaksi.
Vapaaehtoistyöntekijä Arno Puhakka ottaa vastaan puheluita ajanvarauksessa, jonne apua tarvitsevat soittavat. Puhakka kirjaa nimen ylös ja antaa soittajalle kellonajan, jolloin hän voi tulla noutamaan ruokaa. Näin vältetään pitkät seisoskeluajat ruokajonossa.
Marianne Maxwell on toiminut reilun vuoden Manna-apu -hyväntekeväisyysjärjestön toiminnanjohtajana.
Volga Beader mittaa juuri kouluilta tuotujen edellisen päivän lounailta ylijääneiden ruokien lämpötilaa ja varmistaa, ettei kylmäketju ole katkennut.
Osa linjastoruoasta kuljetetaan Manna-Avun toimesta yhteisöruokailuihin Espoon keskukseen Askel-kohtaamispaikkaan ja Leppävaaraan Espoon Illusia -päiväkeskukseen, joka tarjoaa tukea päihteitä käyttäville täysi-ikäisille.
– Olen suunnattoman iloinen, että voimme auttaa näitä hyvin heikossa asemassa olevia. Illusiaan viemämme hävikkiruoka tarkoittaa monelle viikon ainoaa lämmintä ateriaa, Manna-Avun toiminnanjohtaja Marianne Maxwell kertoo.
Tänään täällä Manna-talolla kouluruoasta jaettavaksi kertyi kaikkiaan 121 rasiaa: 23 ohrasuurimopuuroa, 15 marjamehukeittoa, 10 makkarakastiketta, 21 keitettyä perunaa, 13 juustoista porkkanasosekeittoa, 3 kesäkurpitsa-tofukastiketta, 16 jauhelihapihvejä, 4 kasvispihvejä ja 16 rasiaa vaaleaa kastiketta.
”Hyvää ja turvallista ruokaa ei kuulu heittää pois”
Espoolaisten oppilaitoksien lounailta ja ravintoloilta ylijääneen ruoan lahjoittaminen aloitettiin kaksi vuotta sitten maaliskuussa Food waste ecosystem -projektin myötä, kertoo Manna-avun Volga Beader. Tänä päivänä ringissä on mukana kaikkiaan 11 oppilaitosta.
Ruokaa haetaan Palmialta, Sodexolta, Bar Laureasta ja Espoo Cateringilta. Maalis- joulukuussa 2024 koulujen hävikkiruokaa saatiin jaettavaksi noin 6 350 kiloa eli noin 10 800 rasian verran. Vuonna 2025 koulujen hävikkiruokaa saatiin jaettavaksi yli 15 000 kiloa.
– Olemme hioneet käytäntöä Manna-avun kanssa jo useamman vuoden ajan. Meillä on hyvät aikataulut ja selkeät vastuut. Lahjoittaminen on vakiintunut osaksi normaalia toimintaamme, sanoo asiakasprojektipäällikkö Tanja Chepelev Espoo Cateringista.
– Hyvää ja turvallista ruokaa ei kuulu heittää pois. Tuntuu tärkeältä nähdä, että kouluruoasta syntyvä hävikki voi aidosti auttaa ihmistä.
Manna-apu jakaa käyntiaikoja, jotta ruokaa ei tarvitse jonottaa
Aamuyhdeksästä puoli yhteentoista osa Manna-avun vapaaehtoisista on vastannut ruoka-avun puhelimeen ja varannut soittajille käyntiaikoja. Kellonaika annetaan, jotta ihmisten ei tarvitse jonottaa kauan ja ruuat saa mukaansa nopeasti. Moni haluaa palata takaisin vielä voimassa olevalla bussilipulla. Helpottaa myös ruokien järjestelemistä, kun tiedetään suunnilleen, paljonko väkeä on tulossa.
Risto Lyytinen odottelee avuntarvitsijoiden saapumista pihalla, jossa hän tervehtii jokaista jonossa yksitellen. Lyytisellä on kädessään keräyslipas, johon osa kävijöistä sujauttaa rahaa.
Samaan aikaan hävikkiruoan jaon kanssa on auki lounasbuffet. Monipuolinen lounas maksaa kolme euroa.
Kouluilta tuotua linjastohävikkiruokaa jaetaan ulkona niin pitkään kuin sitä riittää.
Moni otti mukaansa sekä ohrasuurimopuuron että marjamehukeiton.
Apua hakevilla on mukanaan omat kassit, sillä Manna-apu ei jaa uusia muovikasseja ympäristösyistä. 55-vuotias pitkäaikaistyötön kertoi, että hän ottaa aina myös kouluruoan mukaan, jos sitä vain on. ”Kun tukia on koko ajan pienennetty, ruoka-apu on monelle aivan välttämätöntä, elämän ja kuoleman kysymys”, nainen sanoo.
Tänään aikoja annetaan 180:lle, loppukuusta hakijoita on yleensä enemmän. Viikossa ruoka-apua hakee keskimäärin 900 ihmistä. Jotta apua riittää mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle, yhdestä perheestä voi käydä kerran viikossa.
”Olen täällä ensimmäistä kertaa”, vuoroaan odottava nuori nainen kertoo Risto Lyytiselle, joka ohjaa hänet eteenpäin ruokakoreille.
Moni vapaaehtoisena hävikkiruokaa järjestelevistä ihmisistä on itsekin joskus seissyt ruokajonossa. He tietävät, miten tärkeää tämä apu on, kun rahat eivät ruokaan riitä.
Kokemus avunsaannista hädän hetkellä on tuonut heidät auttamaan. Yhdessä tekeminen ja jutustelu tutuiksi tulleiden auttajien kanssa antavat sisältöä omaankin elämään.
Manna-Apu toimii lahjoitus- ja avustusvaroin
Manna-Apu on yleishyödyllinen, kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii lahjoitus- ja avustusvaroin.
Lahjoitusvarat käytetään vähävaraisille annettavan ruoka-avun keräämis- ja jakelukustannuksiin ja niillä järjestetään osallisuutta ja hyvinvointia tukevia tapahtumia.
Keräystilille voit lahjoittaa seuraavin tiedoin:
FI63 1432 3000 2227 11
viite: 6114
saaja: Manna-Apu ry
Mobilepaylla voit lahjoittaa haluamasi summan käyttäen numeroa 40156.
Lähettämällä tekstiviestin numeroon 16588 tuet toimintaa 10 eurolla. Kirjoita viestiin: 10(väli) MANNAA.
Lipaskeräykseen voi lahjoittaa lantin ruoka-apua hakiessa. Keräyslupa RA/2023/941 voimassa toistaiseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Elintarvikejakelu Myllypurossa lakkaa huhtikuun loppuun mennessä – taustalla hävikkiruoan vähentyminen
AjankohtaistaJaettavan ruoan määrä on ollut vähäinen jo jonkin aikaa, osa on joutunut poistumaan jonosta tyhjin käsin.