Ruoka-apu toimii pääasiassa kauppojen hävikkiruuan varassa. Nyt ruoka-avun rahoittamiseksi haetaan uudenlaisia ratkaisuja.
Ruoka-avulla ei aina riitä jaettavaa kaikille tarvitseville – nyt lisärahoitusta haetaan pullonpalautusautomaateilta
Ruoka-apua tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut, mutta hävikkiruokaa on entistä vähemmän jaettavaksi.
Ruoka-avun asiakasmäärät kasvoivat viime vuonna kuudetta vuotta peräkkäin, mutta jaettavan ruoan määrä väheni. Asiakasmäärien kasvuun ovat vaikuttaneet sosiaaliturvan leikkaukset, vaikea työllisyystilanne ja elinkustannusten nousu. Ruoka-avun tarve on kasvanut erityisesti lapsiperheiden, maahanmuuttaneiden ja kansainvälisten opiskelijoiden joukossa.
Aina ruokaa ei riitä kaikille avun tarvitsijoille. Ruoka-apu nojaa pääosin kauppojen hävikkiruokaan, ja kun hävikin vähentämisessä onnistutaan, vähenee myös jaettavan ruuan määrä. Ruokahävikin vähentäminen on ympäristön, ilmaston ja talouden kannalta oikea suunta. Siksi ruoka-avun ruokapulaan etsitään ratkaisuja, jotka eivät nojaa hävikin määrään.
S-ryhmä ja Kirkkopalvelut ry:n Kotimaanapu vastaavat tilanteeseen avaamalla uuden tavan tukea ruoka-apua: pullonpalautusrahat voi nyt lahjoittaa suoraan ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen. Keräys alkaa 21.–27.9. vietettävällä Hävikkiviikolla, ja tavoitteena on kerätä miljoona euroa vuoden 2027 Hävikkiviikkoon mennessä. Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan toiminta-alueella lahjoitetut varat juuri sillä alueella apua tarvitseville yhteistyössä evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön kanssa.
Vuoden 2025 aikana Suomessa järjestettiin noin 40 000 ruoka-aputapahtumaa. Saatavilla olevien tietojen perusteella ruoka-avussa syntyi vuoden aikana 2–3 miljoonaa asiakaskohtaamista, ja ruoka-apuun turvautuu arviolta 200 000 henkilöä vuodessa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Myllypuron leipäjonon lakkautuksella merkittäviä vaikutuksia muihin jakelupisteisiin – jonot kasvaneet noin neljänneksen
AjankohtaistaHuhtikuun lopussa päättynyt Myllypuron elintarvikejakelu on lisännyt ruoka-avun tarvetta muualla Itä-Helsingissä. Jakelupisteissä jonot ovat kasvaneet, mutta samaan aikaan jaettavan ruoan määrä on romahtanut.