null Helsinki jatkanee tiukkaa linjaa lähetysrahoissa

Ajankohtaista

Helsinki jatkanee tiukkaa linjaa lähetysrahoissa

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto keskusteli iltakoulussaan torstaina 23.4. periaatteista, joilla Helsinki tukee jatkossa lähetysjärjestöjä ja Kirkon ulkomaanapua.

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto keskusteli iltakoulussaan torstaina 23.4. periaatteista, joilla Helsinki tukee jatkossa lähetysjärjestöjä ja Kirkon ulkomaanapua.

Valtuutettujen selvä enemmistö oli sitä mieltä, että Helsingin on syytä keskittää lähetysrahat tulevaisuudessakin Kirkon Ulkomaanavun lisäksi vain Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle. Valtuutetut näkivät tehottomana lähetystyön pirstoutumisen seitsemän eri järjestön työksi. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin myös tarve sitoutua tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen. Tällä viitattiin lähetysjärjestöjen suhtautumiseen naisten pappeuteen sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin.

Ilman soraääniä valtuusto kannatti linjaa, että tuen määrä pidetään ennallaan vajaassa kolmessa miljoonassa eurossa. Valtuutettujen mielestä Kirkko Helsingissä lähettää tällä tavoin myös yhteiskunnalliseen keskusteluun viestin siitä, että kehitysapua ei pitäisi leikata.

Valtuusto tekee lopullisen päätöksen lähetysmäärärahoista kesäkuussa. Asiaa valmistellaan nyt valtuuston lähetekeskustelun linjausten mukaisesti.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Naispappeuden vastustajan vihki Keniassa papiksi väärinkäytöksistä epäilty piispa

Ajankohtaista

Piispainkokous haluaa selvityksen siitä, miksi lähetysjärjestön työntekijä vihittiin papiksi Keniassa. Vihkimyksen toimittanutta kenialaispiispaa puolestaan syytetään väärinkäytöksistä omassa kirkossaan. 


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.