Naispappeuden vastustajan vihki Keniassa papiksi väärinkäytöksistä epäilty piispa
Piispainkokous haluaa selvityksen siitä, miksi lähetysjärjestön työntekijä vihittiin papiksi Keniassa. Vihkimyksen toimittanutta kenialaispiispaa puolestaan syytetään väärinkäytöksistä omassa kirkossaan.
Tämä tarina ei ala siitä, että Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) työntekijä Martti Haverinen vihittiin papiksi Kenian evankelisluterilaisessa kirkossa viime joulukuussa. Eikä se ala siitäkään, että sekä piispainkokous että luterilaisten kirkkojen kansainvälinen yhteistyöelin Luterilainen maailmanliitto odottavat nyt Sleyltä selvitystä tuosta vihkimyksestä.
Tarinan alku on ehkä yli 30 vuoden takana vuodessa 1986, jolloin kirkolliskokous päätti avata pappisviran myös naisille, tai viimeistään vuodessa 2006, jolloin kirkko tiukensi linjaansa naispappeuden vastustajiin. Nykyisin osa vanhan virkakannan edustajista toimii kirkon ulkopuolella Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa, osa taas kirkon konservatiivisissa lähetysjärjestöissä, joihin Sleykin kuuluu.
Haverisesta tuli siis Kenian kirkon pappi, mutta hän ei työskentele Keniassa vaan Suomessa Helsingin Luther-kirkossa. Hänellä ei ole pappisoikeuksia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Erikoisen menettelyn taustalla on se, etteivät Sleyn työntekijät halua osallistua Suomessa kirkon pappisvihkimyksiin, joissa vihitään myös naisia. Lisäksi kirkko edellyttää papiksi vihittäviltä, että he tekevät alttariyhteistyötä eli osallistuvat ehtoollisen jakamiseen myös naispuolisten pappien kanssa, mihin kaikki eivät ole valmiita.
Sley on yksi kirkon seitsemästä lähetysjärjestöstä ja se on allekirjoittanut lähetystyön perussopimuksen, jonka noudattamista piispainkokous valvoo. Nyt Sleyn pappisvihkimyksen arvioidaan rikkoneen sopimuksen kohtaa, jossa järjestöt sitoutuvat tiedottamaan kirkon lähetystyön toimikunnalle ja piispainkokoukselle omaa toimintaansa koskevista uusista merkittävistä avauksista yhteistyökumppaneiden kanssa.
Viime vuonna suomalaisten seurakuntien yhteenlaskettu tuki Sleylle oli noin 3,27 miljoonaa euroa.
Lähetystyön perussopimukset solmittiin kirkon ja järjestöjen välillä vuonna 2013. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko kertoo, että nyt kyseessä on ensimmäinen kerta, kun piispainkokous on sopimukseen vedoten pyytänyt selvitystä järjestöltä.
Sleyn toimintaa ryhdyttiin selvittelemään, kun arkkipiispa Kari Mäkinen sai helmikuussa kirjeen Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeriltä Martin Jungelta. Kirjeessä Junge esitti huolensa Keniassa tapahtuneesta pappisvihkimyksestä.
– Luterilaisessa maailmanliitossa on 145 jäsenkirkkoa, joista 119 vihkii naisia papeiksi. Jungen keskeinen huoli oli se, että jäsenkirkkojen piirissä yleistyisi tällainen toiminta, että oman kirkon päätöksiä kierrettäisiin hakemalla pappisvihkimystä toisesta jäsenkirkosta. Se rikkoisi Jungen mukaan kirkkojen suhteita, Risto Jukko sanoo.
Luterilaisen maailmanliiton viestintäpäällikkö Arni Danielsson kertoo, että asiasta on pyydetty selvitystä myös Kenian kirkolta. Siihen asti, kunnes kirkkojen selvitykset on saatu, Luterilainen maailmanliitto pidättäytyy kommentoimasta asiaa enempää.
Sleyltä pyydettiin selvitystä jo aiemmin, mutta saadun vastauksen ei katsottu riittävän. Nyt piispainkokous pyysi Sleytä korjaamaan kirkon päätösten ja lähetystyön perussopimuksen vastainen toimintansa neljän kuukauden kuluessa ja tekemään uuden selvityksen piispainkokoukselle lokakuun loppuun mennessä. Jukon mukaan piispainkokous ei määritellyt tarkemmin, mitä toiminnan korjaaminen tarkoittaa.
Asia tulee uudelleen piispainkokouksen käsiteltäväksi marras–joulukuussa. Jos Sleyn todettaisiin rikkoneen lähetystyön perussopimusta, piispainkokous voisi esittää kirkolliskokoukselle, että Sley menettää asemansa kirkon lähetysjärjestönä.
Ulkomailla vihitty useita suomalaispappeja
Se, että lähetysjärjestön työntekijä vihitään papiksi kumppanikirkon palvelukseen, ei ole Jukon mukaan mitenkään tavatonta. Kenian kirkon lisäksi esimerkiksi Venäjällä toimiva Inkerin kirkko on sellainen, jossa naisia ei vihitä papeiksi, ja jonka papeiksi perinteistä virkakäsitystä edustavien suomalaisten lähetysjärjestöjen työntekijöitä on vihitty.
Sleyn palveluksessa näyttäisi pikaisen googlailun perusteella olevan Haverisen lisäksi ainakin yhdeksän muuta pappia, jotka ovat saaneet pappisvihkimyksen ulkomailla. Ero Haverisen tapaukseen on Jukon mukaan kuitenkin se, että esimerkiksi Inkerin kirkossa vihityt papit ovat myös työskennelleet kyseisessä kirkossa. Jukko myös tarkentaa, ettei ulkomaisissa vihkimyksissä aina ole kyse erimielisyyksistä virkakysymyksessä, sillä myös esimerkiksi naispappeuden hyväksyvän Suomen Lähetysseuran työntekijöitä on vihitty papeiksi ulkomaisissa kumppanikirkoissa.
Toisessa luterilaisessa kirkossa vihitty pappi voi hakea pappisoikeuksia myös Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Tällöin piispa haastattelee hakijan ja päätöksen tekevät piispa ja tuomiokapituli. Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vs. notaari Anniina Himberg kertoo, että asiassa noudatetaan samaa harkintaa kuin papiksi vihittävienkin kohdalla. Helsingin tuomiokapitulille hakemuksia tulee Himbergin mukaan hyvin vähän: viimeisen viiden vuoden aikana hakijoita on ollut kaksi, ja heille on myös myönnetty oikeudet.
Kiistellyn pappisvihkimyksen toimittaneeseen kenialaispiispa Walter Obareen on turvauduttu aiemminkin.
Seurakuntien tuki yli 3 miljoonaa euroa
Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä on Haverisen tapauksesta niukkasanainen.
– Piispainkokouksen selvityspyynnöstä ajattelemme, että toimimme piispainkokouksen pyynnön mukaisesti ja toimitamme asiasta selvityksen annetun ajan puitteissa. Etenemme asiassa rakentavasti ja hyvässä hengessä, hän kommentoi sähköpostilla selvityspyyntöä.
Lisäkysymyksiin Säilä ei halua vastata.
– Tässä yhteydessä olemme päätyneet tiedottamaan medialle mainitsemani toimintamallimme ja asenteemme. Pyrimme nyt kohtelemaan medioita tasapuolisesti, hän perustelee.
Sley on tehnyt yhteistyötä Kenian evankelisluterilaisen kirkon kanssa vuodesta 1970 alkaen ja on nykyisin mukana orpotyössä, vaikeasti tavoitettavien heimojen tavoittamisessa ja koulutustyössä. Sillä on maassa yhdeksän lähetystyöntekijää.
Kirkon virallisena lähetysjärjestönä Sley saa seurakunnilta tukea toimintaansa. Viime vuonna suomalaisten seurakuntien yhteenlaskettu tuki sille oli noin 3,27 miljoonaa euroa. Helsingin seurakuntayhtymä ei tue Sleytä talousarviomäärärahoistaan. Syynä on juuri järjestön tiukka naispappeuskanta. Sen sijaan yksittäisten seurakuntalaisten lahjoituksia, myyjäistuottoja ja muita vapaaehtoisia lahjoituksia Sley sai viime vuonna Helsingistä yli 160 000 euroa.
Espoon seurakuntayhtymän talousarviomäärärahoista Sley sai viime vuonna tukea 116 723 euroa ja Vantaan seurakuntayhtymältä 18 881 euroa. Vapaaehtoinen kannatus Sleylle oli Espoosta lähes 33 000 euroa ja Vantaalta noin 15 000 euroa.
Kenialaispiispan väitetään ryövänneen kirkon omaisuutta
Kiistellyn pappisvihkimyksen toimittaneeseen kenialaispiispa Walter Obareen on turvauduttu aiemminkin, kun on haluttu kiertää kirkon virkakantaa. Juuri Obare vihki Ruotsin kirkosta erkaantuneen konservatiivisen Missionsprovinsenin ensimmäisen piispan Arne Olssonin vuonna 2005. Hän oli myös mukana piispanvihkimyksessä, kun Matti Väisänen vuonna 2010 vihittiin Missionsprovinsenin piispaksi Suomeen. Suomen Luther-säätiö oli Missionsprovinsenin tukijäsen vuoteen 2013 asti, kunnes Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta perustettiin. Lähetyshiippakunta on kirkosta erillinen järjestö, jolla on omat seurakuntansa, oma piispansa ja omat pappinsa. Heillä ei ole pappisoikeuksia kirkossa.
"Orpokotien varjolla Obare on kerännyt miljoonia pankkitileilleen."
Yksi lähetyshiippakunnan papeista on Uudessakaupungissa asuva Anssi Simojoki. Hän on entinen Sleyn Kenian-lähetti. Sen jälkeen, kun Sley katkaisi hänen työsuhteensa vuonna 1996, Simojoki työskenteli Keniassa Lutheran Heritage Foundationin palveluksessa vuoden 2009 loppuun. Kyseessä on amerikkalaisen, konservatiivisen Missouri Synodi -kirkon palvelujärjestö, joka toimii itsenäisesti mutta läheisessä yhteistyössä useiden Afrikan luterilaisten kirkkojen, myös Kenian kirkon, kanssa.
Anssi Simojoen mukaan piispa Obare on esiintynyt ulkomailla tunnustuksellisen luterilaisuuden sankarina ja saanut huomattavaa taloudellista tukea varsinkin Yhdysvalloista Missouri Synodilta. Simojoen arvion mukaan Obare ei suinkaan ole ainoa kenialainen kirkonmies, jonka helppo ulkomainen raha on turmellut.
Simojoki syyttää Obarea erilaisista taloudellisista väärinkäytöksistä sekä vastustajiensa uhkailusta ja vaientamisyrityksistä.
– Hän on ryövännyt valtavan määrän Kenian evankelisluterilaisen kirkon omaisuutta, kuten tontteja ja taloja, nimiinsä ja myynyt sitä. Orpokotien varjolla Obare on kerännyt miljoonia pankkitileilleen ja käyttänyt niitä rakennusbisnekseen samaan aikaan, kun kirkon papisto on jäänyt ilman palkkojaan. Olen nähnyt Länsi-Keniassa muutaman kivikasan, joita Yhdysvalloissa on mainostettu toimivina orpokoteina, Simojoki kertoo.
Hän lisää, että Kenian kirkon säädösten mukaan Obaren olisi pitänyt jäädä jo vuosia sitten eläkkeelle, mitä hän ei ole tehnyt.
– Kirkon elimet ovat aikaa sitten valinneet sääntöjensä mukaisesti uudet piispat, mutta itselleen arkkipiispan tittelin ottanut Obare on julistanut heidät virkansa menettäneiksi ja nimittänyt yksin hiippakunnallisen varjorakenteen jäsenet.
– Kenian luterilaisen kirkon sisällä on Obare-vapaita alueita, kuten lounainen hiippakunta Kisissä, Simojoki lisää ja kertoo vierailleensa näillä alueilla paikallisen piispan kutsusta opettamassa.
Epäilyksiä on ollut muissakin kirkoissa
Anssi Simojoki kertoo myös informoineensa Obaren toiminnasta Kenian kirkon ulkomaisia yhteistyökumppaneita, kuten Sleytä, mutta kokee, että häntä ei ole haluttu uskoa. Lähetyshiippakunnalla, jossa Simojoki nykyisin toimii, ei ole dekaani Juhana Pohjolan mukaan ollut varsinaista yhteistyötä Kenian luterilaisen kirkon kanssa eikä näin myöskään yhteydenpitoa piispa Obaren kanssa.
– Sen sijaan piispa Obare oli keskeisesti mukana Ruotsin Missionsprovinsenin käynnistämisvaiheessa, kun Arne Olsson vihittiin piispan virkaan. Tämä hyvä yhteys Obareen on käynyt hyvin vaikeaksi, koska piispa Obare ei myöhempinä vuosina ole noudattanut oman kirkkonsa säädöksiä ja jäänyt eläkkeelle vaan hän on pitänyt asemastaan kiinni, mikä on aiheuttanut jakautumista Kenian kirkossa, Pohjola toteaa.
Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä ei halua kommentoida Obarea vastaan esitettyjä syytöksiä. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko puolestaan kertoo kuulleensa Obareen kohdistuvista syytöksistä ja epäilyistä, mutta sanoo, etteivät ne suoraan vaikuta kysymykseen kirkon lähetysjärjestönä toimimisesta.
– Tällaisia tapauksia on ollut muidenkin lähetysjärjestöjen yhteistyökirkoissa, epäilyksiä tulee ja menee, ja joskus epäilyt ovat osoittautuneet aiheellisiksikin. Nyrkkisääntönä voisi todeta, että mitä nuorempi kirkko, sitä enemmän siellä saattaa olla taipumusta erilaisiin väärinkäytöksiin, joiden ilmetessä kirkon lähetysjärjestöt joutuvat tilanteen mukaan ottamaan niihin kantaa, Jukko sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispainkokous: Kansanlähetyksen ja Sleyn pitää jatkossa kelpuuttaa kirkon tavanomaiset pappisvihkimykset – määräaika toukokuun loppuun
AjankohtaistaPiispat ottivat kantaa sopimusrikkomukseen, jonka taustalla ovat Inkerin kirkosta haetut pappisvihkimykset. Hakemalla vihkimyksen itärajan takaa Sleyn ja Kansanlähetyksen työntekijät ovat välttäneet osallistumasta samaan pappisvihkimykseen naisten kanssa.
Mielipide: Kunnioittakaa kirkon omaa vähemmistöä
Puheenvuorot
