null Hengellistä musiikkityötä tuetaan Espoossa 57 000 eurolla

Espoon seurakunnat jakavat vuosittain avustuksia muun muassa hengelliseen musiikkityöhön.

Espoon seurakunnat jakavat vuosittain avustuksia muun muassa hengelliseen musiikkityöhön.

Ajankohtaista

Hengellistä musiikkityötä tuetaan Espoossa 57 000 eurolla

Candomino-kuoro ja Urkuyö ja aaria saivat Espoon seurakunnilta suurimmat avustukset.

Espoon nuorisokuoro Candomino ry sai 20 000 euroa. Yhdistyksen musiikkikasvatustoiminta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina kuorokerhotoiminnan ja CandoMinin myötä. Laulajien määrä on kolmessa vuodessa kolminkertaistunut. Tänä vuonna kuoro juhlii 50-vuotista toimintaansa.

Urkuyö ja aaria ry sai 17 000 euron avustuksen ensi kesän konserttisarjan järjestämiseen. Kesällä esitettävä Luther-ooppera toteutetaan yhdessä Espoon seurakuntien kanssa ja se saa seurakunnilta erillisen 22 000 euron tuen.

Sekä Candimono-kuoro että Urkuyö ja aaria ovat Espoon seurakuntien yhteistyökumppaneita.

Cantores minores -kannatusyhdistys sai 3 000 euroa. Perustelussa todetaan, että muut musiikilliset toimijat Espoossa eivät tarjoa tämän kaltaista kuorokoulua pojille. Esimerkiksi viime marraskuussa kuoron toimintaan osallistui 57 espoolaista poikaa. Espoossa kuoro kokoontuu Leppävaaran seurakunnan Lasten kappeli Arkissa.

Dominante ry sai 4 000 euroa J.S. Bachin Johannes-passion ja Joonas Kokkosen Reguiemin esittämiseen Espoossa. Tapiolan Kamarikuoro ry:lle myönnettiin 2 000 euroa Einojuhani Rautavaaran Vigilian esitystä varten Espoossa ja Kamarikuoro Gloria ry:lle 1 500 euroa Musiikkia kynttilänvalossa -konserttisarjaan kuuluvan konsertin järjestämiseksi. Kyrkokören EsVoces & Vox Lapsus saivat 3 500 e yhteiseen palmusunnuntain konserttiin. Kammarkören Novena sai 4 500 e joulukonsertin järjestämiseen.

Musiikkileikkikoulun opettaja Heli Vapaakalliolle myönnettiin 2 500 e lapsiperheille suunnatun konserttisarjan järjestämiseen.

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto jakoi hengellisen musiikkityön avustuksina yhteensä 57 000 euroa. Espoon seurakunnat laativat tänä vuonna uudet periaatteet musiikkityön avustusten jakamiseksi.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Musiikki on tehokas terapeutti

Hyvä elämä

Musiikin kuuntelu aktivoi laajoja alueita aivoissa ja vaikuttaa ihmisen tunteisiin. Musiikkiterapiasta voi saada apua esimerkiksi keskittymisongelmiin.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.