null Hietaniemen sankarivainajien hautausmaa sai uusia opasteita

Tietolaattojen julkistustilaisuudessa ylipuutarhuri Marja Varjoniemi luki ääneen muistolaatan suomenkielisen tekstin.

Tietolaattojen julkistustilaisuudessa ylipuutarhuri Marja Varjoniemi luki ääneen muistolaatan suomenkielisen tekstin.

Ajankohtaista

Hietaniemen sankarivainajien hautausmaa sai uusia opasteita

Tietolaatat hautausmaalle lahjoitti Kaatuneiden muistosäätiö.

Hietaniemen hautausmaan sankarihautausmaalla julkistettiin maanantaina kolme tietolaattaa, joissa kerrotaan sankarihautausmaan historiasta. Tietolaatoissa kerrotaan muun muassa sankarihautausmaan suunnittelijan nimi ja hautojen lukumäärä. Kaatuneiden muistosäätiön varapuheenjohtajan Jorma Westlundin mukaan on tavallista, että sankarivainajien hautausmailla perustiedotkin ovat puutteellisia.

– Sotien 193945 veteraaneja on enää pari tuhatta, useilla paikkakunnilla ei enää ainuttakaan. Paikallinen perinnetietokin katoaa, ellei sitä aktiivisesti ylläpidetä. Sankarihautausmaiden tietolaatat ovat yksi tapa siirtää kansallista ja paikallista historiatietoa sukupolvilta toisille, Westlund toteaa.

Tietolaattojen julkistustilaisuudessa pitivät puheenvuoron Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo, Helsingin seurakuntien hautaustoimen päällikkö Risto Lehto sekä tietolaatat lahjoittaneen Kaatuneiden muistosäätiön puheenjohtaja Esa Tarvainen.

Kaatuneiden muistosäätiö perustettiin vuonna 1944. Säätiön tarkoituksena on kaatuneiden sotilaiden varattomien omaisten ja Suomen maanpuolustustehtävissä vaikeuksiin joutuneiden henkilöiden ja heidän omaistensa aineellinen ja henkinen tukeminen. Sen lisäksi säätiö edistää esimerkiksi sankarihautojen ja kenttähautausmaiden sekä muistomerkkien järjestelyä, hoitoa ja kaunistamista sekä sankarivainajien muiston vaalimista ja veteraaniperinnön säilymistä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.