Hobittien teologiaa
Autiota maata. Tolkien rakasti puita ja suri niiden huonoa kohtelua. Ihmiset tuhoavat hänen tarinoissaan metsiä häikäilemättömästi omiin tarkoituksiinsa.

Autiota maata. Tolkien rakasti puita ja suri niiden huonoa kohtelua. Ihmiset tuhoavat hänen tarinoissaan metsiä häikäilemättömästi omiin tarkoituksiinsa.

Hobittien teologiaa

Hobitti-elokuvissa huomio kiinnittyy näyttävään seikkailuun. J.R.R. Tolkienin teokset sisältävät kuitenkin myös syvällistä filosofiaa ja teologiaa.

Teksti Panu Pihkala
Kuvat Warner Bros. Entertainment ja Metro-Goldwyn-Mayer Pictures

Englantilaisen kirjailijan J.R.R. Tolkienin teosten pohjalta tehdyt elokuvat herättävät tunteita. Näistä Peter Jacksonin ohjaamista elokuvista löytyy yhteyksiä kristilliseen teologiaan, vaikka Tolkien ei esittänyt kirjoissaan oppilauseita. Hän halusi ilmentää syvällisiä asioita tarinansa ja luomansa maailman kautta. Oxfordin yliopistossa englannin kielen professorina työskennellyt Tolkien oli kuitenkin harras katolilainen, ja hänen maailmankatsomuksensa näkyy tarinoissa monin tavoin.

Kuusiosainen elokuvasarja alkoi kolmella Taru Sormusten herrasta -elokuvalla. Viime vuonna ilmestyi koko sarjan neljäs ja niin sanotun Hobitti-trilogian ensimmäinen osa Hobitti – Odottamaton matka. Tänä vuonna on vuorossa Hobitti – Smaugin autioittama maa. Sarja on maailman menestyneimpiä, sillä sadat miljoonat katsojat ovat uppoutuneet upeisiin Uuden-Seelannin ja Keski-Maan maisemiin, hirvitelleet taistelukohtauksia ja hämmästelleet Klonkkua.

Elokuvat olivat taloudellinen suurmenestys, mutta niiden taiteellisesta menestyksestä on erilaisia mielipiteitä. Monet Tolkienin tuotantoon perehtyneet ovat valitelleet kirjojen henkilöhahmojen luonteiden muutoksia, juonen yksinkertaistamista ja väkivaltaisuuden korostamista. Toisaalta erityisesti Taru Sormusten herrasta -elokuvien pidemmissä versioissa (Director’s Cut) sekä Hobiteissa on myös paljon hiljaisia kohtauksia, jotka tuovat Tolkienin maailman syvempiä sävyjä näkyväksi.

Monet ovat etsineet turhankin helppoja vertauskohtia kristinuskon ja Keski-Maan välillä. Tolkien itse tuhahteli tulkinnoille, joissa Gandalf-velho tai Frodo nähdään liian yksinkertaisesti Kristuksen vertauskuviksi. Kummassakin hahmossa on piirteitä, jotka kuvaavat kristinuskon näkökulmasta esikuvallisuutta, mutta hahmot eivät ole allegorioita. Tolkien korosti, että hänen teoksensa sisältävät kyllä runsaasti vertauskuvallisuutta, mutta se ei ole yksiulotteista. Tolkienin hyvän ystävän C.S. Lewisin tapa tuoda Narnian maailmaan Kristus-hahmo Aslan-leijonan kautta oli Tolkienin mielestä liian yksinkertainen.

Tolkien, kuten monet kirjailijat, ei pitänyt teostensa tarkkaa selittämistä tarpeellisena. Tarinan voima on sen itsensä ja lukijan kohtaamisessa. Kuitenkin Tolkienin kirjeet sisältävät olennaisia avaimia hänen tarinoidensa teologian ymmärtämiseen. Kolme keskeistä teemaa ovat Tolkienin mukaan kuolevaisuus, syntiinlankeemus ja ”masiinat”.

Tolkienin maailman täydempään ymmärtämiseen vaaditaan sen esihistorian tuntemista. Taru Sormusten herrasta -kirjojen liiteosa johdattaa esihistoriaan lyhyesti, mutta varsinaisesti se kuvataanSilmarillion-teoksessa. Tolkien muokkasi valtavaa saagaansa aina kuolemaansa asti, joten Silmarillionin toimittaminen julkaisukuntoon jäi hänen poikansa Christopherin tehtäväksi.

Tolkienin taruissa perimmäinen jumaluus on yksi, mutta Keski-Maata hallitsevat enkelimäiset henkiolennot. Yksi vahvimmista, Melkor, lankeaa itsekkyyteen ja syntiin. Kun maailmaa luodaan laululla, Melkor pyrkii laulamaan omiaan, itsensä kunniaksi. Sinfonia ajautuu ajoittain lähes kakofoniaan, mutta lopulta Jumala synnyttää riitasoinnuista entistä hämmästyttävämpiä osia sinfoniaan.

Alkuperäisestä syntiinlankeemuksesta seuraa, että paha tekee jatkuvasti työtään maailmassa ja houkuttelee kuolevaisia olentoja lupauksilla vallasta ja kuolemattomuudesta. Tolkienin maailma heijastaa näkemystä siitä, että kukaan ei ole alun perin paha. Kaikki on luotu hyväksi, mutta samalla on luotu mahdollisuus langeta.

Hobitti ja Taru Sormusten herrasta kuvaavat Tolkienin maailmassa aikaa, jolloin vahvemmat henkiolennot eivät juuri osallistu maailman tapahtumiin. Paha henkiolento Sauron piinaa Keski-Maata, joten hänen vastavoimikseen lähetetään velhojen muodossa hyviä henkiolentoja. Myös he ovat kuitenkin vaarassa langeta, kuten Saruman-velholle käy.

Silmarillionin pääosassa ovat haltiat, joiden rotu ei kuole vanhuuteen. Heidän ja kuolevaisten kuten ihmisten kuvaamisen kautta Tolkien pystyy tarkastelemaan kuolevaisuutta monesta näkökulmasta. Haltiat, jotka ovat hobittien aikaan enää sivuosassa, eivät ymmärrä kuolevaisuutta, jota henkiolennot kuitenkin kutsuvat lahjaksi. Tolkienin maailmassa on vahva perusvire, jonka mukaan rajallisuus on luotujen osa. Ihmisten ja haltioiden harvinaisten avioliittojen kautta tarkastellaan sitä, kuinka kuolevaisuus erottaa rakkaimmat ja kuitenkin voi lopulta tehdä elämästä kaikkein merkityksellisintä.

Tolkienin maailmassa pahuus seuraa usein yrityksistä kieltää kuolevaisuus ja muutos. Haltioiden ongelmana on, että heistä on tullut taaksepäin katsojia, menneen menestyksen kaihoajia. Kääpiöiden perussyntinä on liika kiintyminen maallisiin rikkauksiin. Ne kuolevaiset, jotka luottavat maanpäällisiin lupauksiin ikuisesta elämästä, päätyvät lopulta onnettomuuksiin. Nazguleista eli sormusaaveista tulee kurjia orjia. Klonkku, entinen hobitti, saa sormuksen kautta pitkän elämän, mutta se venyy riutuvaksi.

Kuolemattomuuden lisäksi suurena houkutuksena on valta. Tolkienin tarinoiden syvä viesti on arkisen elämän ja sen perusasioiden arvostaminen. Se, että tarina kerrotaan suurimmaksi osaksi hobittien kautta, kuvastaa juuri tätä. Hobitit eivät ole pyhimyksiä vaan perusinhimillisiä olentoja. Koska heistä monikaan ei janoa valtaa, he pystyvät vastustamaan esimerkiksi mahtisormusten voimaa muita pidempään.

Tolkien liittää oivaltavalla tavalla yhteen magian ja masiinan eli koneiden käytön. Kummassakin on kyse siitä, että niiden käyttäjä ei suostu hyväksymään rajallisuutta, vaan pyrkii saamaan itselleen hyötyä nopeammin kuin on luonnostaan mahdollista. Tämä johtaa usein muiden olentojen alistamiseen.

Tolkien rakasti puita ja suri niiden huonoa kohtelua. Keski-Maan tarina on kaiken muun ohella suuri puheenvuoro puiden puolesta. Masiinoista lumoutuneet ihmiset tuhoavat häikäilemättömästi metsiä omien tarkoitusperiensä vuoksi. Sarumanin saastuttava ”magiateollisuus”, joka kohtaa tuhonsa elävien puiden eli enttien koston kautta, kuvaa yhtä Tolkienin keskeistä viestiä.

Tolkienin maailmaa on toisinaan kritisoitu hahmojen yksiulotteisuudesta, siitä, että hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Tämä ei kuitenkaan pidä lopulta paikkaansa. Kirjoissa henkilöhahmot ovat syvempiä kuin elokuvissa, mutta onneksi elokuvat onnistuvat keskeisen hahmon eli Klonkun ristiriitaisuuden kuvaamisessa hyvin.

Kirjojen suhde esimerkiksi sotaan ei myöskään ole yksioikoinen. Teokset ovat pohjimmiltaan sodanvastaisia, mutta myöntävät, että pahan riivaamassa maailmassa tarvitaan asevoimia. Hobitit voivat elää leppoisaa maalaiselämäänsä vain sen vuoksi, että heidän tietämättään toiset vartioivat rajoja.

Tolkienin tuotanto on vahvan kiehtovaa kirjallisuutta, jolle filosofinen ja teologinen syvyys luovat perustan.

Hobittitrilogian toisen elokuvan Hobitti – Smaugin autioittama maa ensi-ilta Suomessa on keskiviikkona 11.12.13.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: