Hommissa: HowManyMother Maarit Salovuori

Hommissa: HowManyMother Maarit Salovuori

”HowManyMothers-yhtye on perustettu 14 vuotta sitten. Kaksi Hakunilan seurakunnan työntekijää halusi laulaa jossakin kokoonpanossa, mutta kirkkokuoro ei kiinnostanut. Haluttiin vähän rennompaa ja iloisempaa meininkiä.

He kysyivät silloiselta kanttorilta Mari Torri-Tuomiselta, voisiko hän alkaa johtaa innokkaita naislaulajia. Minä taas kävin seurakunnan äiti–lapsi-piirissä silloin, ja ehdotin samaa Marille. Ja niin HowManyMothers syntyi. Alussa meitä oli muistaakseni viisi äitiä, nykyisin on 12 ja johtajana toimii Anne Viljamaa.

Esiinnymme yleensä kirkoissa, mutta riemumielin menemme esiintymään mihin vain meitä pyydetään. Toivoisimme olevamme rajoja ylittävä lauluryhmä, vaikka meillä on vahva seurakuntatausta. Haluamme jakaa positiivista fiilistä.

Repertuaariimme kuuluu negrospirituaaleja, uudempaa ja perinteisempää hengellistä musiikkia, Jaakko Löytyn sävellyksiä, rakkauslauluja ja vanhoja sota-ajan iskelmiä.

Yksi lauluistamme on Riisu kengät. Kun esitimme sen aikoinaan ensimmäisen kerran, riisuimme kengät oikeasti. Katsotaan, teemmekö niin ensi sunnuntaina Hakunilan kirkon konsertissa.”


HowManyMothers -yhtyeen gospel-konsertti su 28.9. klo 18 Hakunilan kirkossa, Hakunilantie 48. Johtajana Anne Viljamaa. Tommi Varis, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e.

Jaa tämä artikkeli: