null Hommissa: Kesäkahvilan hengetär Leena Lehtivuori

Kuva: Paula Lehto

Kuva: Paula Lehto

Hyvä elämä

Hommissa: Kesäkahvilan hengetär Leena Lehtivuori

Vapaaehtoiset pitävät kesäkahvilaa Kivistön kirkolla Asuntomessujen ajan.

"Olen kuulunut Kivistön Marttoihin 1970-luvulta asti. Aktiivisena olin aikoinaan muutamia vuosia, ja kun niin sanotut ruuhkavuodet tulivat, eli työelämä ja lapset, pidin taukoa jonkin aikaa. Kun jäin eläkkeelle, aloitin Marttojen puheenjohtajana ja toimin siinä kuusi vuotta. Ne olivat työntäyteisiä – harrastuksentäyteisiä – vuosia ne. Sen jälkeen olen ollut tilintarkastajana.

Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat Martoissa innostavaa niin kuin ovat käytännön asiatkin. Tykkään leipoa ja siivota. Kaikkia kotitalouteen, terveyteen ja raha-asioihin liittyviä opastuksia olen kuunnellut mielelläni. Martoilta saa oppia.

Kivistön kirkko on tiekirkko. Kirkolla on kesällä Asuntomessujen ajan kahvila ja meitä Marttoja on siellä hoitamassa kahvilaan liittyviä askareita. Huolehdimme kahvilasta pareittain. Minun vuoroni on heinäkuussa. Kahvila on avoinna päivittäin, joten Marttojen lisäksi kahvilasta huolehtivia vapaaehtoisia työntekijöitä tulee sinne monesta eri yhdistyksestä.

Kesäkahvilassa on tarjolla kahvia, teetä, karjalanpiirakoita ja leivonnaisia sekä lapsille mehua. Kahvila on sisätiloissa, mutta kauniina kesäpäivänä kahville voi mennä ulos kirkon suojaisalle sisäpihalle päivänvarjojen alle."

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.