null Hyvää pyhää: Kaverit kannattelevat, kun oma usko ei riitä

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Kaverit kannattelevat, kun oma usko ei riitä

Luottaminen Jumalan voimaan ja hyvyyteen on ihmiselle hyväksi. Meidän tarvitsee tehdä vain oma osamme, ja loput saamme jättää Herran haltuun.

Vahvan uskon esimerkkihenkilö, sadanpäällikkö, on aika liikuttava. Hän hakee palvelijalleen apua Jeesukselta. Halvaantunut ja tuskista kärsivä alainen on selvästi tälle sotilaskomentajalle tärkeä.

Jeesus reagoi hänen hätäänsä ja lupaa tulla parantamaan sairaan. Silloin mies estelee. ”Sano vain sana, ja palvelijani paranee”, hän vastaa Jeesukselle.

Jumalan pojalle tällainen etäparantaminen ei tietenkään ole mahdotonta. Niinpä halvaantunut tulee terveeksi, ja sotilaasta tulee uskomisen esikuva.

Luottaminen Jumalan voimaan ja hyvyyteen on edelleen ihmiselle hyväksi. Meidän tarvitsee tehdä vain oma osamme, ja loput saamme jättää Herran haltuun.

Esikuvallisen uskon ei tarvitse olla sokeaa, päinvastoin. Sadanpäällikkö etsii apua sieltä, mistä sitä parhaiten löytää. Historian aikana Jumala on antanut lääketieteen kehittyä, ja nykyään ihmeet tapahtuvat useimmiten lääkäreiden kautta. Apua pitää silti edelleen hakea, ja rukous antaa ainakin rauhaa kaiken keskelle.

Sadanpäällikön erityinen uskon lahja jää Raamatun kuvauksessa helposti sivuosaan. Vakavasti sairaan, paranemisihmeen kokeneen palvelijan uskosta ei puhuta mitään. Ehkä hän ei edes rukoillut, koska oli niin sairas. Kenties hän oli menettänyt toivonsa ihmeisiin. Se ei haitannut. Hänen esihenkilönsä ja ystävänsä usko toi avun. Kun oma usko ei riitä, kaverit kannattelevat.

Ionan yhteisön rukous

Skotlantilaisen Ionan yhteisön rukouksessa pyydetään Jumalaa parantamaan ihmisessä kaikki se, mikä vahingoittaa ruumista, mieltä ja sielua.

Paranemisen pyytäminen saattaa paljastaa oman itsen syvyydessä väijyvän pelon: Mitä, jos Jumala ei autakaan? Tuon pelon kanssa elämiseen voi pyytää Jumalalta apua.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Ihminen voi olla sokea monella tavalla

Hengellisyys

Varhaisten kristillisten ajattelijoiden mielestä ihminen kohtaa Jumalan hengellisillä aisteilla. Ne ovat hienosyisempiä kuin fyysiset.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.