null Hyvää pyhää: Kukaan meistä ei ole haavoittumaton

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Kukaan meistä ei ole haavoittumaton

Emme pärjää yksin, vaan tarvitsemme ystävien huolenpitoa.

Auttajakin tarvitsee apua ja huolenpitoa. Kukaan ei ole sellainen auttamisen sankari, ettei hän ikinä tarvitsisi toisten apua.

Ei edes Jeesus. Siitä kertoo tapaus, jossa Jeesus saa osakseen yllättävän rakkauden teon. Pääsiäisjuhliin on aikaa viikko. Jeesus lähestyy Jerusalemia, mutta menee ensin Betanian kylään. Siellä on koti, jossa asuvat hänen rakastamansa sisarukset Martta ja Maria ja heidän veljensä Lasarus. Siellä hänelle tarjotaan ateria. Kesken aterian Maria äkkiarvaamatta voitelee Jeesuksen jalat nardusöljyllä ja kuivaa ne hiuksillaan.

Vieraiden jalkojen pesu oli antiikin aikana palvelijoille ja orjille kuuluva tehtävä, lähinnä eliitin parissa. Maria sen sijaan toimi rakkaudesta ja kunnioituksesta mestariaan kohtaan.  

Maria toimi spontaanisti. Hän ei välittänyt toisten reaktioista eikä kysynyt lupaa keneltäkään, vaan toimi oman rakkauden intuitionsa ohjaamana. Se herätti toisten paheksunnan. Mitä haaskausta ja miten sopimatonta! Öljyhän oli maksanut varmaan  työmiehen vuoden palkan.

Mieliimme on iskostunut kuva Jeesuksesta, joka pitää aina huolta toisista. Näemme Jeesuksen, joka kulkee kylästä kylään ja jonka luokse ihmiset tuovat sairaat, vammaiset ja mieleltään särkyneet. Jeesuksen, joka oli valmis kärsimään.

Mutta Jeesuskin tarvitsi ystävien rakkautta ja huolenpitoa. Hän ei pärjännyt yksin. Maria teki hyvän teon, joka auttoi Jeesusta valmistautumaan siihen, mikä häntä odotti. Jeesus ei torjunut sitä, vaan otti lahjan kiitollisena vastaan.

Kukaan meistä ei ole haavoittumaton. Joskus suurinta rakkautta voi olla se, että uskaltaa näyttää tarvitsevansa toisten apua ja huolenpitoa.

Rukous auttajallemme

Jeesus, auta meitä muistamaan,

että sinäkin tarvitsit ystäviä ja läheisiä kärsimyksesi hetkellä.

Auta meitä pyytämään apua, kun sitä tarvitsemme,

ja muistamaan niitä, jotka meitä auttavat.

Opeta meitä ottamaan vastaan rakkautta.

5.4.

On palmusunnuntai. Päivän evankeliumitekstissä (Joh. 12:1–8) Jeesus vierailee  Betaniassa ystäviensä Marian, Martan ja Lasaruksen luona kuusi päivää ennen pääsiäistä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Jeesus kehui Mariaa, joka asetti läheisyyden velvollisuuksien edelle

Hengellisyys

Martta huolehtii toisista, mutta Maria istuu kuuntelemassa.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.