null Hyvää pyhää: Rukous pitää yllä toivon liekkiä

Hengellisyys

Hyvää pyhää: Rukous pitää yllä toivon liekkiä

Kun Jeesus kehottaa meitä valvomaan ja rukoilemaan, hän kehottaa pitämään huolta siitä, ettei rakkautemme kylmene eikä Hengen palo sammu.

Kymmenen morsiusneitoa on matkalla hääjuhlaan soihdut mukanaan. Matka kestää kuitenkin pitempään kuin mihin he ovat varautuneet, niinpä he väsyvät ja nukahtavat, ja heidän lamppunsa sammuvat.

Vain viisi neidoista saa soihtunsa taas syttymään, ja he pääsevät perille. Toiset viisi eivät selviä juhliin asti, sillä heillä ei ole enää lamppuihinsa öljyä.

Jeesus päättää tämän kertomuksensa opetukseen: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Erikoista tarinaa on tulkittu myöhemmin monin tavoin. 300–400-luvulla elänyt kirkkoisä Augustinus ja hänen vanavedessään reformaattori Martti Luther ajattelivat niin, että lamppujen valo tarkoittaa ihmisten hyviä tekoja ja öljy tekojen vaikuttimia.

Heidän mukaansa tekojemme tulee nousta Pyhän Hengen voimasta, hyvästä omastatunnosta ja rakkaudesta, kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta. Muuten tekojemme merkitys haalistuu.

Kun Jeesus kehottaa meitä valvomaan, hän kehottaa pitämään huolta siitä, ettei rakkautemme kylmene, ettei uskon liekki tai Hengen palo sammu meissä.

Rukous on valvomista. Se havahduttaa meidät tähän päivään ja toivoon. Rukous on uskon vahvistaja ja hyvien tekojen elvyttäjä, sillä rukouksessa Jumalan oma henki huokaa meissä. Se pitää yllä ja vahvistaa hiipuvaakin uskon ja toivon liekkiä. Rukous voi kääntää katseen peloista ja helvetinnäyistä armon ja toivon merkkeihin ja Jumalan läsnäoloon.

Rukouksessa opimme, että usko ja teot eivät ole vastakohtia, vaan ne ruokkivat toisiaan ja saavat meidät liikkeelle. Rukouksen hiljaisuudessa herkistymme sille, mikä meitä syvimmin liikuttaa. Rukouksessa voimme tunnistaa omat moninaiset ja ristiriitaiset vaikuttimemme. Niitäkin tärkeämpää on nähdä, mihin syvin rakkaus, Jumala, meitä avaruudessaan ja vapaudessaan vie.

Marraskuun iltakävely

Lähde rauhalliselle iltakävelylle marraskuun pimeään iltaan.

Ota tarvittaessa mukaasi taskulamppu tai otsalamppu.

Kävele rauhassa. Katsele näkemiäsi valoja ja tähtien valoja, jos ilta on kirkas. Toista hiljaa mielessäsi Jumalan puoleen rukousta: ”Sinun sanasi on lamppu, valo askeleillani.”

16.11.

Valvomisen sunnuntain evankeliumissa (Matt.25:1–13) Jeesus kertoo vertauskuvallisen tarinan kymmenestä morsiusneidosta ja hääjuhlasta.

Monikäyttöinen oliiviöljy

Kun Raamatussa puhutaan öljystä, kyseessä on oliiviöljy. Oliivipuu on nahkealehtinen ikivihreä puu, joka voi elää monisatavuotiaaksi. Öljy puristetaan sen marjoista eli oliiveista. Oliiviöljyä on valmistettu jo 6 000–4 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Sitä on käytetty niin ruoanlaitossa, puhdistamisessa kuin ihonhoidossakin. Valonlähteenä se on ollut korvaamaton.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

”Tässä ei ole hyvin tai huonosti sujumista” – Havu Pellikalle hiljainen rukous on lepoa Jumalan läsnäolossa

Hengellisyys

Havu Pellikan mukaan hiljainen rukous tuo näkyviin pyhän, joka on kaikessa. Alkuvuodesta Mikaelin ja Paavalin seurakunnissa opetetaan sanatonta sydänrukousta.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.