Hyvää pyhää: Usko on lahjaa eikä oma suoritus
Ihmisen tehtävänä ei ole asettaa mittakeppejä sille, mitä Jumala voi tehdä, vaan luottaa häneen.
Miksi monet Jeesuksen aikalaiset eivät uskoneet Jeesukseen, vaikka näkivät hänen ihmetekonsa? Tämä kysymys vaivasi Jeesuksen ensimmäisiä seuraajia. Jumala oli lähettänyt Jeesuksen heidän keskelleen. Heillä oli pyhät kirjoitukset, laki ja profeetat, mutta silti he torjuivat hänet.
Voisiko olla niin, että Jumala itse oli sokaissut heidän silmänsä, sulkenut heidän korvansa ja kovettanut heidän sydämensä? Oliko usko ja epäusko jonkin jumalallisen valinnan salaisuus, johon ihmisen omilla valinnoilla ei ollut mitään merkitystä?
Ihmeteot voivat herättää uskon, mutta yhtä lailla epäilyksen. Kun Jeesus oli ruokkinut viisituhatta ihmistä autiolla seudulla, hän sanoi: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä.”
Siinä mielessä uskon syntyminen ja valaistuminen on aina lahjaa, ylhäältä annettua, alusta loppuun. Se ei ole itsestäni kiinni. Se ei ole oma suoritukseni.
Tähän Jeesus halusi havahduttaa epäilijänsä, kun hän soimasi heitä oman kunniansa eikä Jumalan kunnian etsimisestä.
Jumalan edessä minun tulee kumartaa pääni ja kunnioittaa hänen nimeään ja tekojaan, ei omiani. Eikä arvioida toisten uskoa.
Minun tehtäväni ei ole asettaa mittakeppejä sille, mitä Jumala voi tehdä, vaan luottaa häneen.
Kun luotan häneen, en aseta itseäni universumin keskukseksi. En juutu tuijottamaan maailmaa ja omaa elämääni, sillä usein se vain pahentaa tilannetta. En pidä ansionani sitä, minkä Jumala antaa.
Oma uskon liekki voi sammua pienestäkin henkäyksestä. Katson siksi häntä, joka uskon herättää ja haluaa valaista jokaisen ihmisen.
Rukous paastonaikaan
Jumalani, Luojani,
kiinnitä minun katseeni sinuun.
Nosta katseeni
oman uskoni heikkoudesta
ja elämäni pimeydestä.
Raota sydämeni sinun valollesi
ja rakkaudellesi.
Valaise sinä elämäni
ja anna minun elää
sinun valossasi.
Jaa tämä artikkeli: