Venho: Ihminen on savesta tehty astia, mutta millä se täyttyy?
Konmarittaja luopuu tavarasta säästääkseen tilaa ajatuksille. Ostamisesta luopumalla voi säästää aikaa. Mutta kuinka tämän ajan voi käyttää mielekkäästi?
Lenkkipolkuni varrella on punatiilinen muuntaja, jonka seinään joku on spreijannut kissankokoisilla kirjaimilla lauseen: ”Miten käy, jos emme enää kuluta?”
Kävelin näillä samoilla seuduilla myös teininä, 1980-luvulla, enkä pysty kuvittelemaan samaa graffitia siihen maisemaan. Eläköön nuoret – niin, jostain syystä kuvittelen, että spray-pullon kanssa häärineet tyypit ovat milleniaaleja.
Mutta voihan olla kyse kaltaisestani X-sukupolven tavara- ja infoähkyyn sairastuneesta nelikymppisestä, joka on kauppakassit kotiin raahattuaan hiippaillut illan hämärissä muuntajan taakse avautumaan.
Kulutusyhteiskunta on tullut äärilleen. Ihmiset pitävät älä osta mitään -kuukausia tai -vuosia, luopuvat tavarasta, tyhjentävät nurkkia, keskustelevat somessa konmarittamisesta ja kierrättämisestä.
Konmaritus on tyhjän tilan eli ajatustilan kaipuuta. Se on merkitysten etsimistä: ohjeen mukaan tavarankarsijan pitää säilyttää vain ne esineet, joilla on itselle merkitystä eli tunnearvoa.
Taannoin istuin messussa Suvelan kappelissa ja katselin vaikuttavaa tilaa: kuusesta tehtyjä, vaaleita seinäpaneeleja, viistoja nousevia linjoja, katon korkeaa holvia lamppuineen ja ristikkäisine viivoineen, alttarin valoseinää. Tyhjää tilaa ylöspäin oli paljon. Avarassa salissa oli hyvä hengittää ja päästää hetkeksi irti stressistä.
Ei tarvitse tutkia mainoksia ja alennusmyyntejä, ei surffailla netissä tai kierrellä kaupoissa shoppailemassa.
Mietin rakennuksen seiniä ja muotoja, ja sitten ajattelin astiaa, ruukkua, jossa olennaista on, millä se täytetään.
Muistin Risto Santalan kirjan Savesta astiaksi, joka oli minulle joskus tärkeä ahdistuksesta vapautumisen kuvaus, mahtavan konkreettisine ja herkullisine vertauskuvineen.
Saviruukun valmistamisessa on – kuten rakentamisessakin – monet vaiheet: savi pitää pestä, vaivata, panna syrjään asettumaan, se pitää kuivata, esilämmittää, polttaa ja joskus rikkoakin. Parhaat astiat syntyvät pitkän ajan ja työn tuloksena.
Ja millä astian sisällä oleva tyhjä tila täyttyy? Kun on haastateltu ostolakossa olevia ihmisiä, he ovat kertoneet, että tavaran ostamisesta luopuminen vapauttaa valtavasti aikaa. Ei tarvitse tutkia mainoksia ja alennusmyyntejä, ei surffailla netissä tai kierrellä kaupoissa shoppailemassa. Yhtäkkiä ei olekaan kiire.
Minua kiinnostaa, mihin ihmiset käyttävät vapautuvan aikansa. Tästä tulee uskoakseni tulevien vuosien iso kysymys. Kuka pystyy vastaamaan tarpeeseen, täyttämään tyhjän tilan mielekkäästi ja merkityksellisesti?
Tämä on viimeinen kolumnini tällä erää, teen tilaa seuraaville kirjoittajille. Iso kiitos kaikista kommenteista.
Johanna Venho on kirjailija, jonka romaani Ensimmäinen nainen ilmestyy WSOY:ltä huhtikuussa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Laura Honkasalo karsii omaisuuttaan, vaikka se sattuu – ”Olen pienestä pitäen ajatellut, että tavaroilla on sielu”
Hyvä elämäKirjoista luopuminen on kirjailijalle vaikeinta.
